Noin kymmenen vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä olleen Paula Arosen suuri haave on jonain päivänä palata työelämään. Hän kuvailee arkea työkyvyttömyyseläkkeellä pitkäveteiseksi.
– Aamut lähtevät siitä, että tunnustelen, onko tänään hyvä vai huono olo. Mennään minuutti kerrallaan, Aronen sanoo.
Olo voi ensin tuntua hyvältä, mutta pienikin ajatus voi laukaista ahdistuksen.
Päivät kuluvat kotitöiden, eläinten ja käsitöiden parissa. Ruuan laitto, kutominen ja Pipsa-koira ovat tärkeitä.
– Yritän tehdä kaikkea, etten uppoudu omiin ajatuksiini, Aronen sanoo.
Hänen puolisonsa toimii tukihenkilönä arkisissa tekemisissä ja lähtee mukaan hoitamaan asioita ja tapaamisiin, jotka yksin ahdistaisivat liikaa.
– Ei tämä arki mitään luksusta ole. Jos olisi vaihtoehtona, että pystyisi menemään töihin, niin kyllä ennemmin töihin menisin, Aronen sanoo.
Hän kertoo, että ei ole juurikaan tehnyt töitä ennen työkyvyttömyyseläkettä. Aronen oli kuntouttavassa työtoiminnassa mukana, mutta lopetti muutaman tunnin jälkeen, koska ahdistus oli liian suurta. Hän yritti nuorena myös opiskella ammattioppilaitoksessa yleispuhdistusalaa, mutta opiskelut jäivät kesken, kun hän tuli raskaaksi, ja raskaus oli vaikea. Työkyvyttömyyseläkkeellä hän on tehnyt vapaaehtoistöitä.
Paula Aronen toivoo, että päihde- ja mielenterveyspuolelta ei enää leikattaisi.
Aronen uskoo, että jos oikea hoitomalli löydetään, hän voisi palata töihin jossain vaiheessa, ehkä 20 vuoden kuluttua.
Aronen sai aiemmin kognitiivista toimintaterapiaa asuessaan Salossa, mutta Turussa hän ei ole saanut vastaavaa hoitoa.
Hän toivoo, että päättäjät lisäisivät mielenterveystyöhön resursseja niin, että työntekijät pystyisivät lähtemään ulos toimistoista kuntouttamaan apua tarvitsevia riippumatta asuinpaikkakunnasta ja iästä.
– Mielenterveyspalveluista ei ole varaa leikata yhtään, hän toteaa.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on leikannut kolmanneksen sote-järjestöjen avustuksista, mikä osuu myös ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä sekä kriisiapua tekevän Mieli ry:n toimintaan.
Aronen sairastaa masennuksen lisäksi myös essentiaalista vapinaa ja syömishäiriötä ja toipuu päihderiippuvuudesta.
Essentiaalinen vapina on toisesta sairaudesta tai tekijästä riippumatonta vapinaa.
Eläkkeeltä takaisin töihin
Antti Kangasvieri jäi parikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta palasi työelämään noin 15 vuotta myöhemmin. Nyt hän on työskennellyt kuusi vuotta kotihoidon lähihoitajana.
Nuorena Kangasvieri opiskeli yliopistossa kemiaa ja työskenteli ohjelmistoyrityksessä. Hänellä todettiin keskivaikea masennus. Ensin hän jäi määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle eli kuntoutustuelle ja myöhemmin pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle.
Työpaikoille Kangasvierillä on selkeä viesti: työ ei saa olla liian kuormittavaa.
– Saatoin tehdä töitä yöaikaan tai hirveän pitkiä päiviä, ja kukaan ei puuttunut siihen. Eihän se tervettä ole, että tehdään jotakin kahdeksantoista tunnin päiviä. Sellaiseen pitäisi asiansa osaavan esimiehen puuttua.
Työkyvyttömyyseläkkeellä elämä oli hänen mielestään tylsää ja on helppo syrjäytyä.
– Moni voi kokea, että heille annetaan 1 200 euroa kuukaudessa siitä, että ovat poissa näkyvistä. Siinä oppii avuttomaksi, ja kyllä kotonakin voi laitostua ja oppia sellaiseen rooliin, että on vain autettavana, Kangasvieri kuvailee.
Kangasvieri pitää ongelmallisena, että työkyvyttömyyseläkkeellä ei saa mitään säännöllisiä lääkärin tai hoitajan käyntejä, jos ei itse tajua pyytää, ja silloin voi jäädä aika yksin.
Antti Kangasvieri kertoo, miten pääsi takaisin työlämään vaikka oli pitkään työkyvyttömyyseläkkeellä. Synnäriltä pääsykokeisiin
Vaikka Kangasvieri on palannut työelämään, hän ei ajattele, että päätös työkyvyttömyyseläkkeestä oli väärä tai turha.
– Masennus oli sellaista, että en voi sanoa, että mistä päivästä se alkoi ja mihin loppui. Eräänä päivänä huomasin, että kaikki alkoi olla huonosti ja vuosien päästä huomasin, että kaikki ei ollutkaan niin huonosti enää, hän pohtii.
Päätös opiskelujen aloittamisesta ja työelämään palaamisesta oli helppo, koska kannustimet olivat kohdillaan.
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla on mahdollisuus opiskella vapaasti menettämättä eläkettä ja kokeilla työskentelyä kahden vuoden ajan ennen kuin eläke loppuu.
Uusi parisuhde ja esikoisen syntymä lisäsivät Kangasvierin motivaatiota yrittää opiskella uudelle alalle.
– Kävin pääsykokeissa suoraan synnäriltä eli heti esikoisen syntymästä seuraavana aamuna istuin pääsykokeissa, Kangasvieri kertoo.
Hän toivoo ihmisten ymmärtävän, että työkyvyttömyyseläkkeellä oleminen ei tarkoita sitä, että henkilössä olisi suuria vikoja.
– Masentuneetkin ihmiset ovat suurimmaksi osaksi täysin samanlaisia kuin muutkin ihmiset. Työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen hirveän helposti kuitenkin lokeroi, hän sanoo.
Eläkeyhtiö Varman eläkeasiantuntija Kirsi Hallanmäki vahvistaa, että työkyvyttömyyseläkkeellä saa opiskella menettämättä eläkettä.
Jokaisella työkyyvyttömyyseläkeläisellä on henkilökohtainen ansioraja, jonka puitteissa saa työskennellä ilman vaikutuksia eläkkeeseen. Täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä ansioraja on 40 prosenttia eläkkeestä.
Yhä useampi alle 35-vuotias jää työkyvyttömyyseläkkeelle
Kelan Ylelle toimittamista tilastoista näkyy, että mielenterveysperustaiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat olleet jyrkässä nousussa jo vuosia. Vuonna 2010 mielenterveysperusteisesti työkyvyttömyyseläkkeelle Suomessa jäi 15 489 alle 35-vuotiasta. Vuonna 2024 heitä oli jo 21 882.
Alla olevan grafiikan luvut sisältävät määräaikaisesti myönnetyt eläkkeet ja pysyvät työkyvyttömyyseläkkeet.
Työeläkeyhtiö Elo kertoi viime kesänä, että alle 35-vuotiaiden Elolta hakemien mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kasvanut vuodesta 2018 lähtien lähes 40 prosenttia.
Elon mukaan joka toisella eläkettä mielenterveysperusteilla hakevalla alle 35-vuotiaalla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö. Työeläkeyhtiön mukaan lukuja selittävät muun muassa työelämän kiihtyvä vauhti ja talouden heikot näkymät.