Rovaniemen kaupungin ympäristö­lautakunta saa uhkasakon päätettäväkseen ensimmäisen kerran. Jos 9 000 euron sakko ei tehoa, voidaan perään laittaa vielä toinen.

Kaksi vaalimainoskylttiä, joissa ollaan airbnb:n puolesta.

Avaa kuvien katselu

Lyhytvuokraus on herättänyt voimakasta keskustelua Rovaniemellä, kuten kevään 2025 kuntavaalimainoksistakin näkyy. Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen

Rovaniemen kaupungin ympäristövaliokunta saa 28. tammikuuta ensimmäistä kertaa päätettäväkseen, laittaako kaupunki maksuun uhkasakon laittomasta lyhytvuokrauksesta.

Kaupunki on velvoittanut Maakuntakatu 2:ssa sijaitsevan kerrostalon osakehuoneiston omistajia lopettamaan asunnon lyhytvuokrauksen, koska rakennus on kaavoitettu asumiskäyttöön. Asiasta teki kaupungille toimenpidepyynnön huoneistoa hallinnoiva taloyhtiö.

Osakehuoneistolla on kaksi yksityistä omistajaa. Ympäristölautakunnan päätösesityksen mukaan kumpikin on tarkoitus tuomita maksamaan välittömästi 4 500 euroa sakkoa.

Tämän lisäksi lautakunnan on tarkoitus asettaa uusi vähintään yhtä suuri uhkasakko sitä varten, että lyhytvuokraus ei vieläkään lopu asunnossa. Kaupungin mukaan kohde on ollut majoituskäytössä viimeisen 12 kuukauden aikana yli 100 vuorokautta, joten lyhytvuokraus on ollut käytännössä jatkuvaa.

Vastaajat ovat vedonneet siihen, että asunto on ollut lyhytvuokrauskäytössä vain syys–maaliskuun ajan vuodessa.

Rovaniemen ympäristölautakunta on asettanut tähän mennessä kaikkiaan 12 uhkasakkoa laittomana pitämänsä lyhytvuokrauksen lopettamiseksi. Yhtään uhkasakkoa ei ole kuitenkaan määrätty maksettavaksi tähän mennessä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Lapin Kansa

KORJATTU OTSIKKOA 26.1.2026 klo 10.24: Uhkasakko aiotaan laittaa maksuun, eli asiasta ei ole vielä tehty päätöstä ympäristölautakunnassa.