Kävin rentouttavalla viikonloppureissulla Tallinnassa joulun alla.
Kaikki meni enemmän kuin mallikkaasti. Hotelli oli mukava ja siisti, ja tuotavaakin tuli ostettua.
Matkasta ehti kulua alle viikko, kun joululoman ensimmäisenä aamuna huomasin, että iholle oli ilmestynyt ikävästi tutun näköisiä läiskämäisiä jälkiä tietynlaisissa ryppäissä.
Kävin lutikkasirkuksen läpi kesken pidempää Thaimaan reppureissua viisi vuotta sitten, joten öisten veribakkanaalien jäljet iholla olivat tuoreessa muistissa.
Tunnusomainen häiritsevä kutina kuitenkin loisti poissaolollaan.
Kutinan puuttuminen ei saanut alkujärkytyksen sumussa mitään painoarvoa katastrofiajattelussani, koska työpaikallani Otavan talossa oli havaittu yksittäinen lude muutamia viikkoja aiemmin. Järeät torjuntatoimet oli jo tosin saatu päätökseen ennen matkaa, ja uusia havaintoja ei oltu tehty.
Sitten oli myös se mahdollisuus, että olisi käynyt vain huono tuuri ja muuten siististä tallinnalaisesta hotellihuoneesta olisi tarttunut mukaan tuholaisia kotiin tuomisina. Muilla samassa hotellihuoneessa nukkuneilla matkalaisilla ei kuulemma ollut oireita.
Uskoin silti vakaasti siihen, että käsillä olisi pomminvarmasti lutikkainvaasio.
Aloitin välittömästi omat torjuntatoimet kotona. Tein kaiken mitä ei-tuholaistorjuja voi vain tehdä ja enemmän.
Voi sitä pyykin ja siivouksen määrää, hintavasta vesilaskusta puhumattakaan. Ilmoitin tietysti heti myös vuokranantajalleni asiasta ja pyysin tuholaistorjujan käyntiä mahdollisimman pikaisella aikataululla.
Samaan aikaan päälle iski vähäoireinen, mutta räkäinen nuhanpoikanen.
Joulupyhät kuitenkin venyttivät torjujan tuloa. Outoa oli se, että en tehnyt mahdollisista luteista mitään havaintoja, vaikka iholle ilmestyi tasaisesti lisää jälkiä joka yö. Kutinaa ei vieläkään esiintynyt.
Joulupyhien jälkeen tuholaistorjuja vihdoin tuli. Ammattilainenkaan ei löytänyt asunnosta viitteitä siitä, että lutikat olisivat ottaneet sen haltuunsa.
Asiakaspalvelu oli erinomaista siinä mielessä, että torjuja jätti mielenrauhani tueksi ansoja sängyn jalkoihin havaintojen uupumisesta huolimatta. Ansoihinkaan ei jäänyt merkkejä lutikoista.
Pahin pelko väistyi tuholaistorjujan lausunnon myötä, mutta sitten pientä kutinaa alkoi esiintyä ja jälkiä tuli vielä vähän lisää ympäri kehoa. Osa läiskäryppäistä alkoi jo kuivua ja hilseillä, mikä huolestutti entisestään.
Nytkö se psoriasis puhkesi kun alkaneessa kaljuuntumisessakin oli jo ihan tarpeeksi sulateltavaa kolmekymppiselle?
Tässä kohtaa tarinaan tulee mukaan tekoäly.
Annoimme ystäväni kanssa kahdelle eri kielimallille hyvin laajan ja yksityiskohtaisen kysymysarsenaalin aiheesta kuvien kera, ja aloimme käydä lääketieteellistä mysteeriä läpi kuin tohtori Gregory House huippudiagnostiikkatiiminsä kanssa konsanaan.
Hetken päästä kävi ilmi, että kyseessä olisi lutikkainvaasion sijasta 98 prosentin varmuudella punatäplähilseily eli pityriasis rosea, jos kielimalleja on uskominen. Kaikki oireet ja aikaikkunat viittasivat suoraan kyseiseen diagnoosiin, kielimallit kertoivat.
En ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta punatäplähilseilystä, vaikka kyseessä on Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin mukaan melko yleinen rokkomainen ihotauti.
”Punatäplähilseily (pityriasis rosea) on melko yleinen, yleensä viruksen aiheuttama rokkomainen ihotauti. Sen oireena ovat vartalon ja raajojen tyviosien punertavat, lievästi hilseilevät läiskät. Tautia esiintyy eniten lapsilla ja nuorilla aikuisilla, yleisimmin keväällä ja syksyllä. Tauti uusiutuu vain harvoin, ja se ei tartu.
Ensioire on punertava, soikea läiskä ylävartalon iholla. Siitä 1–2 viikon viiveellä vartalolle, olkavarsiin ja reisiin nousee pienempiä lohenpunaisia läiskiä. Punatäplähilseilyn kesto on useimmiten 6–8 viikkoa, ja se paranee itsestään. Punatäplähilseilyn aiheuttavat ilmeisesti useimmiten tietyt herpesryhmään kuuluvat virukset (human herpes virus -(HHV) -6 ja -7) tai joskus muu virus, lääke tai rokote”, Duodecimin Terveyskirjastossa lukee.
Kielimalli kertoi myös sen, että virusperäiset hengitystieinfektiot voivat joskus laukaista punatäplähilseilyn.
Nuhanpoikasellakin saattoi olla siis tekemistä läiskien kanssa. Lähes kaikilla aikuisilla on elimistössään luonnostaan Terveyskirjaston artikkelin mainitsemat HHV-6 ja HHV-7, mutta suurimmalla osalla aikuisista nämä virukset eivät aktivoidu taudinaiheuttajina koskaan, niitä vain kannetaan mukana.
Terveyskirjaston artikkelin päättävä lause on kiintoisa: ”Koska taudin aiheuttajaa ei varmuudella tunneta, sitä ei voida välttääkään.”
Diagnoosi-istunnon jälkeen jäi vielä kuitenkin olo, että viimeinen naula pitäisi käydä lyömässä arkkuun työterveyslääkärin pakeilla.
Ajan sain seuraavalle päivälle.
Kerroin vastaanotolla kaiken, mitä kerroin kielimalleillekin. Esitin toki, että minulla ei olisi hajuakaan aiheuttajasta, enkä maininnut punatäplähilseilyä.
Nuori työterveyslääkäri katsoi läiskiä seikkaperäisen kertomukseni kuuntelun ja kirjaamisen jälkeen ja sanoi epäilevänsä, että kyseessä voisi mahdollisesti olla jonkinlainen virusperäinen iholle pesiytynyt tauti, mutta että näytteenotolla asia tuskin selviäisi koskaan.
Lääkäri alkoi selata Duodecimin Terveyskirjastoa ja kertoi hetken ihotautiluetteloa pengottuaan, että epäilee kertomuksen sekä Terveyskirjaston läiskäkuvien ja minun läiskieni samankaltaisuuden perusteella punatäplähilseilyä.
Viimeisetkin epäilyt ja huolet hälvenivät. Nyt oli jokseenkin varmaa, että kyse ei ollut ainakaan lutikoista.
Esitin vieläkin lääkärin asiantuntemusta testatakseni, etten ollut kuullut tällaisesta diagnoosista aiemmin ja kysyin, olisiko kyse ehkä herpesviruksen tekosista tai jostain muusta.
Hän sanoi, että ei tässä herpesviruksella ole roolia. Pyysin häntä näyttämään näytöllä auki olevaa Terveyskirjaston artikkelia.
Hän vieritti sivun kohtaan, jossa HHV-6 ja HHV-7 mainitaan ja sanoi huvittuneena ja vähän kiusaantuneena: ”Oho, oikeassa olit muuten”.
Lääkäri kertasi Terveyskirjaston tiedot aiheesta minulle ja sanoi, että voin olla nyt huoleti. Hän valitteli sitä, että olin joutunut lutikkaepäilyn vuoksi uurastamaan torjuntatoimien kanssa ja toivoi, että tuholaistorjunnasta ei tulisi kallista laskua.
Saunomisen hän kielsi ainakin viikoksi vielä ovensuusta, ja tätä myös noudatin.
Hilseileviä ja kuivuneita läiskiä löytyy vieläkin iholtani, mutta osa on jo alkanut haalistua. Lisää läiskiä tai muita oireita ei ole ilmaantunut.
Diagnoosi osui siis oikeaan, sekä kielimalleilta että työterveyslääkäriltä.
Näin jälkiviisaana olisin voinut kääntyä tekoälyn puoleen jo ennen tuholaistorjujan käyntiä, niin olisin todennäköisesti säästellyt torjuntatoimissani ja vahvistusharhainen pelko lutikoista ei olisi jyskyttänyt takaraivossa joulurauhan keskellä.
Se, mitä teen varmasti jatkossakin, on diagnoosivaihtoehtojen hakeminen kielimallin avulla ennen lääkärille menoa.
Mielestäni jokaisen on hyvä olla perillä diagnoosivaihtoehdoista ennen vastaanotolle menoa.
Kielimalli ei tietenkään koskaan tee virallista luotettavinta diagnoosia, mutta voi varmasti auttaa ihmisammattilaista sen tekemisessä ja tuoda lohtua huolestuneelle potilaalle etukäteen.
Pitää muistaa vaan kertoa kaikki mitään säästelemättä.