Jokamiehenoikeutena aikaisemmin tunnetun jokaisenoikeuden oikeudellisen historian voi katsoa ulottuvan Suomessa vuoteen 1920, jolloin korkein oikeus päätti oikeudellisesti sekavan aikakauden ja linjasi, että imatralaisella torikauppias ja leskiäiti Irma Lindgrenillä oli oikeus Ruokolahden Äitsaaresta keräämiinsä puolukoihin, eikä maanomistajalla.
Oikeustaistelu kesti kaikkiaan kuusi vuotta. Lindgren oli hävinnyt kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa, mutta ei ollut antanut periksi, vaan oli valittanut vielä senaattiin eli korkeimpaan oikeuteen, missä hänen valituksensa lopulta menestyi (Seura 23.9.2023).
Jokaisenoikeus tuntuu itsestäänselvyydeltä.
Jokaisenoikeuden voi katsoa ulottuvan tuota reilun sadan vuoden takaista oikeudellista tarkastelua kauemmaksi, satojen vuosien taakse, aikaan, jolloin Suomea ryhdyttiin asuttamaan. Silloin luonto kuului kaikille.
Nyt jokaisenoikeus tuntuu itsestäänselvyydeltä. Kuka tahansa Suomessa oleskeleva saa poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia vapaasti, onkia ja pilkkiä ilmaiseksi, kulkea vesistöissä ja jäällä. Samat oikeudet takaavat myös oikeuden liikkua luonnossa jalan, hiihtäen tai pyöräillen. Telttailukin on mahdollista.
Jokaisenoikeus on ilman muuta kansallisomaisuutta ja kansallinen perusoikeus. Siitä on syytä pitää kiinni. Samalla on kuitenkin aiheellista tarkastella, millä tavalla jokaisenoikeuden rajoja voisi tarkentaa. Esimerkiksi Ahvenanmaalla maakunta ohjeistaa oman lainsäädäntöoikeutensa nojalla, että marjoja, sieniä ja kukkia saa poimia omiin tarpeisiin, mutta ei kaupalliseen käyttöön.
Rajojen pohdintaan myös Manner-Suomessa ohjaa muun muassa pelko siitä, että luonnonmarjojen poimintaketju marjamättäältä hillopurkkiin asti on esimerkiksi ruotsalaisten firmojen käsissä ja kaikki hyöty karkaa Suomen ulkopuolelle (Maaseudun Tulevaisuus 22.8.). Nykylainsäädännön puitteissa mikään ei tällaista toimintaa estä. Niinpä on syytä pohtia, pitäisikö Suomen luonnonantimien hyödyntäminen niin, ettei siitä jää euronkaan hyötyä Suomeen, tehdä luvanvaraiseksi ja lupa maksulliseksi.
Jokaisenoikeudella on muitakin kipukohtia. Moni luontomatkailuyritys vie asiakkaitaan luontoon maastopyöräilemään ja retkeilemään, mikä jättää sitä enemmän jälkiä, mitä paremmin firma onnistuu palvelujaan markkinoimaan. Kun luonnolle on syntynyt vähäistä suurempaa haittaa, silloin jokaisenoikeuden idea on tallautunut bisneksen jalkoihin. Luvanvaraisuus olisi paikallaan jo vastuukysymysten vuoksi.