Riippumattomuus|Kaikki valtion virastot siirtyvät käyttämään ranskalaista Visio-alustaa ensi vuoteen mennessä. Taustalla on huolet sähköisen viestinnän turvallisuudesta.
Ranska luopuu amerikkalaisista kokoussovelluksista Microsoft Teamsistä ja Zoomista ensi vuoteen mennessä, kertoo Euronews. Kaikki valtion virastot siirtyvät käyttämään korvaavaa ranskalaista Visio-alustaa.
Luopumispäätös on osa Ranskan strategiaa luopua ulkomaisten, erityisesti yhdysvaltalaisten ohjelmistojen käytöstä. Tavoitteena on taata sähköisen viestinnän turvallisuus ja luottamuksellisuus, kertoo Ranskan virkamies- ja valtiohallinnon uudistusministeri David Amiel Euronewsin mukaan.
Ranska aikoo luopua myös esimerkiksi Googlen sähköpostipalvelu Gmailin sekä työpaikoilla suositun pikaviestintäohjelma Slackin käytöstä.
Visio-alusta on ollut testikäytössä noin vuoden ajan, Euronews kertoo. Sillä on tällä hetkellä noin 40 000 käyttäjää.
Riippuvaisuus yhdysvaltalaisista digisovelluksista on herättänyt huolta Euroopassa viime aikoina.
HS uutisoi aiemmin tammikuussa ranskalaistuomari Nicolas Guillousta, jolta evättiin pääsy lukuisiin arkipäiväisiin sovelluksiin sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto asetti Guilloun pakotteiden kohteeksi.
Aalto-yliopiston tutkijat Jaakko Kilpi, Otto Kässi ja Vili Lehdonvirta selvittivät viime vuonna, missä suomalaisten virastojen ja ministeriöiden kansalaisille tarjoamat digipalvelut toimivat. 137 kansalaisille suunnatusta digipalvelusta 64 prosenttia toimi yhdysvaltalaisten yritysten palvelimilla.