Mia Sinisalo ikuisti Rannikkoreitin pyöräilymatkaa blogiinsa. Kuva: Mia Sinisalo
Rannikkoreitti on 220 kilometrin pituinen Salo-Hanko-Raasepori-Kemiönsaari pyöräilyreitistö. Vuonna 2015 alkanut Salo-Kemiönsaari Rannikkoreitti on vuosien aikana laajentunut ja saanut varrelleen upeita ruukkikyliä ja luonnonpuistoja.
– Alunperin reitti kulki vain Salosta Kemiönsaareen, mutta veneyhteys Hangosta mahdollisti laajennuksen vuonna 2018, kertoo Kemiönsaaren matkailusuunnittelija Sanna-Mari Kunttu.
Poikkeuksellisen reitistä tekee se, että se kulkee kolmen kansallispuiston varrella: Teijon, Saaristomeren ja Tammisaaren saariston kansallispuistojen. Reitti on mahdollista ajaa myös ympärivuotisesti.
– Kaikki osuudet eivät siinä toimi, mutta tietyt variaatiot onnistuvat, Kunttu sanoo.
Muutenkin reitin voi miettiä itselleen sopivaksi. Nähtävyysvinkiksi Kunttu antaa esimerkiksi Bengtskärin majakan. Muutenkin reitin eduksi hän nimittää upeat saaristomaisemat ja syksyisin kartanoalueet ruska-asussaan.
– Saaristossa lämpö kestää pitkään, joten pyöräilykausikin on pitkä. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan reittiä vaikkapa keväällä heräävän luonnon äärellä, hän sanoo.
Reitin varrella on monia majataloja, joten reitti on mahdollista suorittaa halutessaan ilman telttayöpymistä. Monet majatalot tarjoavat myös pyörähuoltoa.
– Halutessaan yrittäjät voivat tarjota maksutonta pyörähuoltoa ja sähköpyörän latauspisteitä. Mitään yhteistä majoitusten kanssa ei ole sovittu, Kunttu sanoo.
Reitti esittelee parasta luontoa
Mia Sinisalo on polkenut Rannikkoreittiä kolmena eri kesänä vuosina 2020–2022 perheen, ystävien ja asiakkaidensa kanssa. Sinisalo on erä- ja luonto-opas, joka toimii elämysyrityksen omistajana Perniössä.
– Olen ajanut reitin osissa. Hangon ja Tammisaaren välinen osuus on tasainen ja helppo ja maisema on kuvankaunis. Tvärminnen ohiajaessa on kaunis mäntymetsä ja Lappohjalla on upea hiekkaranta, Sinisalo kuvailee.
Hän sanoo tunteneensa itsensä reitin aikana turistiksi, vaikka onkin perniöläinen. Polkiessaan reittiä hän on yöpynyt kansallispuistossa ja hyödyntänyt reitin varrella olevia majoituksia. Hänen mukaansa päiväajoja voi suunnitella sen perusteella, mitä haluaa nähdä.
Särkisalon Pisto on hänestä vierailun arvoinen kohde.
– Tämä on loistava tapa viettää kesälomaa, Sinisalo vinkkaa.
Hän tietää, että itseään voi haastaa mäkisillä sorateillä tai miettiä rennomman matkan ja vierailla eri kohteissa. Hän uskoo, että Matildassa on paljon yöpyjiä, sillä alueella on paljon hyvää majoitusta.
– Rannikkoreitillä on aivan turvallista pyöräillä. Tämä on turvallista tehdä myös halutessaan yksin, Sinisalo vakuuttaa.
Hän kuitenkin muistuttaa pakkaamaan hyvät varusteet, kuten kunnon eväät, mukaan.
– Saattaa mennä monta kymmentä kilometriä ilman huoltoasemaa tai ravintoloita. Puhelin kannattaa olla myös ladattuna. Ennakkoon suunnitellusta pyöräretkestä nauttii eniten. Kunhan asenne on oikea, selviää varmasti, Sinisalo kannustaa.
Nelli Spännäri