Kaunis, ihana ja jännittävä synnytys. Se läheni tammikuussa – laskettu aika oli ohitettu, ja odotin joka päivä, milloin ja miten synnytys lähtisi käyntiin.
Menisivätkö vedet, alkaisiko supistella? Kyseessä oli ensimmäinen kertani. Ei mitään tietoa siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Olin kuitenkin rennoin mielin ja luotin siihen, että ammattilaiset kyllä hoitavat ja tyttö saadaan pihalle.
Yliaikaiskontrolliaika oli tulossa tiistaina. Supistelut alkoivat edeltävänä yönä. Mietin, että nytkö se alkaa.
Seurasin supistuksia ja niiden säännöllisyyttä kolme tuntia, kunnes niitä alkoi tulla alle 10 minuutin välein. Soitin synnärille, koska halusin saada varmistuksen seuraavista askelista.
Sain luvan olla kotona ja seurata supistuksia, jos tuntui, että pärjään kotona. Hetken päästä tuli kuitenkin verta. Soitin synnärille uudestaan, ja sain luvan tulla käyrille.
Kaikki oli onneksi kunnossa, joten pääsin kotiin. Yliaikaiskontrollissakin kävin, ja kalvot pyöräytettiin. Pääsin taas kotiin. Supistuksia oli koko ajan alle 10 minuutin välein.
Paljon kipua, vähän etenemistä
Kalvojen pyöräytyksen jälkeen supistukset voimistuivat. Kipuja alkoi olla sen verran, että kotona eivät enää auttaneet suihku, jumppapallo tai muutkaan keinot. Sain puhelimitse luvan tulla synnärille.
Menimme sairaalaan siis tiistai-iltapäivänä, ja jäimme sinne. Minulla ei ollut muuta selkeää suunnitelmaa tai toiveita listattuna kuin se, että olisi kiva kokeilla ammetta ja haluaisin epiduraalin.
Muuten en juuri miettinyt asiaa, sillä koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Omassa päässäni toivoin kuitenkin, ettei välilihaa leikattaisi eikä imukuppia tarvitsisi.
Pääsin ammeeseen. Se oli ihanaa ja auttoi hetkellisesti. Sitten sain lihakseen pistettävää kipulääkettä kaksi kertaa. Tiistaina puolenyön aikaan siirryin synnytyssaliin, koska olin melkein viisi senttiä auki.
Yöllä oli kovasti kipeitä supistuksia. Niihin ei auttanut oikein mikään. Sai ilokaasua, joka auttoi lähinnä siten, että keskityin hengittämään. Muuta vaikutusta sillä ei ollut.
Sain paikallispuudutetta ja epiduraalin jopa kolmeen kertaan eri asennoissa, mutta ne eivät vaikuttaneet minulla ollenkaan. Oksitosiinitippa meni myös koko ajan.
Tuntui, että aukesin todella hitaasti eikä synnytys edennyt yhtään.
Lue myös: Yli 60 tunnin valvomisen jälkeen kätilö hihkaisi, että pää näkyy – ”Synnytys ei tuntunut miltään”
Ei-toivottu käänne
Viideltä aamuyöllä sain spinaalipuudutuksen. Se auttoi! Koko kroppa rentoutui ja sain kivuista hetken levon. Pystyin jopa nukkumaan hetken.
Vaikutus kesti parin tunnin ajan, sitten kivut palasivat. Sikiökalvot puhkaistiin vähän yli kuusi aamulla. Sain uudelleen spinaali-epiduraaliyhdistelmän, joka auttoi kipuihin.
Aamulla huomattiin, että vauva on avotarjonnassa. Yritimme saada hänet kääntymään erilaisilla asennoilla oikeaan tarjontaan ennen ponnistusvaihetta.
Minulle kehittyi infektio. Sain antibioottia, ja verikokeita otettiin. Puolen päivän tienoilla vauvan sykkeet alkoivat nousta infektion myötä. Vauva pitäisi saada pian ulos.
Lääkäri pyöräytti viimeisetkin reunat ja sain alkaa ponnistaa. Vauva oli vielä sen verran ylhäällä, että en ihan heti hoksannut, miten ponnistamisen pitäisi tapahtua. Vauva ei meinannut tulla alaspäin, joten minulle sanottiin, että nyt joudutaan ottamaan imukuppi avuksi.
Harmittelin tätä aluksi, koska en olisi halunnut imukuppia. Ymmärsin kuitenkin, miksi siihen jouduttiin turvautumaan.
Lue myös: Tältä imukuppi todella näyttää – kaukana karhupumpusta
Tyytyväinen toimenpiteeseen
Sali täyttyi ihmisistä, koska synnytys muuttui toimenpidesynnytykseksi. Loppuajasta ponnistusvaiheesta hoksasin, kuinka ponnistaa, kun vauva tuli tarpeeksi alas.
Ei mennyt kauaa, kun vauva syntyikin. Hän oli kääntynyt oikeaan tarjontaan.
Minulle jouduttiin tekemään episiotomia, koska synnytyksessä käytettiin imukuppia. Loppujen lopuksi lääkäri ei joutunut käyttämään imukuppia montaakaan kertaa, koska ponnistus alkoi viimein sujua.
Koin episiotomian eli välilihan leikkaamisen todella positiivisena, koska en revennyt muualta. Toivuin myös todella nopeasti toimenpiteestä, eikä se ole vaivannut yhtään jälkikäteen.
Sekä välilihan leikkaamisesta että imukupista kuulee paljon kauhutarinoita. Ehkä tällaisen positiivisen kokemuksen jakaminen on siis hyväksi.
Minusta pidettiin huolta
Kun vauva syntyy, kaikki se, mitä edellisinä tunteina on tapahtunut, unohtuu. Oli aivan mieletön tunne, kun vauva parkaisi ensimmäisen kerran ja hänet nostettiin rinnan päälle.
Kokemus synnytyksestä oli erittäin myönteinen, vaikka operaatio kestikin pitkään. Ammattilaiset hoitivat homman todella hyvin. Itse ei tarvinnut huolehtia mistään vaan sai luottaa, että on osaavissa käsissä.
Lopuksi voi vain kiitellä, että sairaalan henkilökunta oli todella ihanaa ja saamani hoito hyvää.
Ensisynnyttäjä 30 v.
Lue myös Annan juttu: Häpyhuulten korjausleikkaus kasvattaa suosiotaan, ja syitä on monia – ”Pimppihäpeä on yleinen ennakkoluulo”
Artikkeliin liittyvät aiheet