Perjantaina lentoliikennettä saattaa sekoittaa kiinalaisen avaruusromun ”hallitsematon paluu” ilmakehään.
29.1. 13:15
Kiinalaisen kantoraketin suuri irtoava osa on putoamassa ”hallitsemattomasti” Maan ilmakehään, kertoo Ilmatieteen laitos. Ilmakehään palaava osa on peräisin kiinalaisen ZQ 3 R/B -kantoraketin toisesta vaiheesta.
Kantoraketit koostuvat useista irtoavista osista eli vaiheista, ja toisella vaiheella tarkoitetaan yleensä raketin osaa, joka vie kuorman avaruuteen ja irtoaa tehtävänsä jälkeen. Tämän tapauksen kantoraketti laukaistiin avaruuteen viime vuoden puolella, 3. joulukuuta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan kyseessä on poikkeuksellisen suuri avaruusromun kappale. Sen arvioidaan painavan noin 11 tonnia ja olevan 12–13 metriä pitkä.
Alustavan arvion mukaan raketin irtoava osa saapuu ilmakehään perjantaina 30. tammikuuta noin kello 10.40 Suomen aikaa. Saapumisajankohdassa voi olla kuitenkin heittoa noin kymmenen tuntia, sillä putoamista ei voida hallita.
Ilmatieteen laitoksen mukaan avaruusromu on sellaisella kiertoradalla, ettei se tai sen osat voi pudota Suomeen.
Osat eivät kuitenkaan näillä näkymin putoa myöskään suhteettoman kauas Suomesta. Arvioiden perusteella mahdolliset maahan saapuvat osat putoaisivat Tanskan ja Baltian maiden eteläpuolelle.
Tilanne saattaa vaikuttaa lentoliikenteeseen.