Avaruusromun putoamispaikkaa ja aikaa selvitetään parhaillaan.
Aiemmin tänään uutisoitu poikkeuksellisen suuri avaruusromukappale on tullut alas, Ilmatieteen laitoksen avaruus ja havaintoteknologiat tutkimusyksikön päällikkö Ari-Matti Harri kertoo.
Harrin mukaan putomaispaikkaa ja aikaa selvitetään parhaillaan. Harri arvelee, että putoamispaikka saattaa selvitä vasta lauantain vastaisena yönä.
Aiemmin on arvioitu, että kiinalaisesta kantoraketista peräisin oleva avaruusromukappale tai sen osat putoaisivat Tanskan ja Baltian maiden eteläpuolelle.
Harri arvioi, että suurempia kappaleita on todennäköisesti päätynyt maahan saakka.
Kappaleen arvioitu massa on aiempien arvioiden mukaan ollut noin 11 tonnia ja pituus 12–13 metriä.
Romu on peräisin joulukuussa kiertoradalle laukaistusta kiinalaisesta Zhuque-3-kantoraketista.
MTV Uutisten lukija tallensi perjantaina iltapäivällä puoli viiden aikaan Karkkilan yllä etelän suunnassa näkyneet valojuovat.
Harrin arvion mukaan kyseessä on todennäköisesti jotain muuta kuin kiinalaista avaruusromua, sillä se olisi näkynyt vain muutaman asteen horisontin yläpuolella.
Varmuutta siitä, mitä kyseiset valoilmiöt olivat, ei ole saatu. Videon voit katsoa alta.
0:28
Taivaalla liikkuneet esineet tallentuivat kameralle Karkkilassa perjantaina.
Puolan avaruusvirasto asetettiin valmiustilaan
Suomessa Ilmatieteen laitoksen yhteyteen perusteilla oleva Avaruustilannekeskus arvioi perjantaina kello 13, että kappale tai sen osat olisivat tuolloisten laskelmien mukaan saapuneet ilmakehään kello 13.04 Suomen aikaa.
Arvioon liittyi tuolloin noin seitsemän tunnin epävarmuus.

– Saapuessaan ilmakehään tämä kohde saattaa hajota useisiin yksittäisiin osiin, joista suurimmat saattavat pudota maanpinnalle ja pienemmät palavat ilmakehässä eri korkeuksilla, riippuen yksittäisten kappaleiden koosta ja koostumuksesta, Avaruustilannekeskus kirjoittaa sivuillaan.

Puolassa maan avaruusvirasto POLSA asetettiin valmiustilaan, koska kappaleen mahdollisen lentoradan arveltiin kulkevan Puolan yli, kertoo puolalaiskanava TVP World.
POLSAn mukaan mahdollisia lentoreittejä Puolan yllä olivat muun muassa Itämeren rannikko, Suwałkin alue sekä Kaakkois-Puolan Bieszczadyn vuoristo.
– Suuren massan ja tuntemattoman rakenteen vuoksi kappale ei välttämättä pala täysin Maan ilmakehässä, POLSA sanoi tiedotteessaan TVP:n mukaan.
Kantoraketti laukaistiin 3. joulukuuta 2025.
Juttua päivitetty kauttaaltaan 30.1. kello 19.23