Erotettu opiskelija oli käyttäytynyt törkeästi yliopiston henkilökuntaa kohtaan.


Helsingin yliopisto, Porthania-rakennus. Arkistokuva. OUTI JÄRVINEN/KL
Helsingin yliopisto on erottanut yhden opiskelijansa määräajaksi. Asian vahvistaa Iltalehdelle yliopiston juristi Laura Karppinen.
Ylipiston hallitus päätti erottamisesta keskiviikon kokouksessaan. Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva opiskelija erotetaan 2. helmikuuta alkaen. Erottaminen on voimassa lukuvuoden loppuun eli heinäkuun loppuun asti.
Määräaikainen erottaminen on ankarin mahdollinen toimenpide, johon yliopisto voi opiskelijaa kohtaan ryhtyä. Laki ei salli pysyvää erottamista, Karppinen huomauttaa.
Erottaminen on hyvin poikkeuksellista. Viime vuosikymmeninä Helsingin yliopisto on turvautunut määräaikaiseen erottamiseen vain kolmasti.
Määräaikaista erottamista ei voida automaattisesti jatkaa.
Törkeää kielenkäyttöä
Opiskelijan erottamisesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. IS:n mukaan opiskelija on muun muassa uhkaillut ja solvannut henkilökuntaa ja esittänyt perusteettomia väitteitä.
– Tämä vitun idiootti (nimi poistettu) ei sitten ymmärtänyt, että minä en odottanut enää kuulevani hänestä kertaakaan, opiskelija kirjoitti yhdessä IS:n näkemässä sähköpostiviestissä.
Viestit ovat aitoja, Karppinen vahvistaa Iltalehdelle.
Opiskelija on tehnyt kolme rikosilmoitusta, joista yhdestä poliisi on tehnyt päätöksen olla tekemättä esitutkintaa.
Opiskelija oli saanut rehtorilta varoituksen jo kesällä.