Markku Ruottinen
Jasmin myöntää hassun kömmähdyksensä Instagramissa.
(os.) on rauhoittunut herttaisen perhe-elämän pariin puolisonsa kanssa. Parille syntyi maaliskuussa 2025 poikavauva.
Video: Jasmin kertoo pelottavasta hetkestä vauvan kanssa
Pieni on parin kuukauden päästä jo vuoden ikäinen, ja niinpä hän on saanut alkaa opetella jo erilaisia kiinteitä ruokia maidon lisäksi.
Näistä tunnelmista Jasmin jakoi Instagram-videon varhain lauantaiaamuna (31.1.). Videolla Ossian istuu syöttötuolissa perheen kodin keittiössä, ja saa maisteltavakseen uuden, varsin voimakkaan maun.
– Aamukuudelta lauantain maisteltiin Ossianin elämän ensimmäistä sitruunaa, Jasmin kertoo videon ohessa.
Sitruuna näyttää kelpaavan pienelle pojalle, joka maistaa sitä toistamiseenkin pienen harkinnan jälkeen.
Tarkkasilmäiset saattavat huomata, että sitruunaa maistelevan lapsen taustalla näkyy videolla peili, ja peilissä voi nähdä ilmeisen vähäpukeisen Jasminin.
Peilin huomasi myös Jasmin, joka myöntää hassun mokansa julkaisunsa kommenttikentässä.
– Ja minä ilman housuja, totta kai, hän kuittaa kommentissaan.
Alati kultaansa tukeva Marko kävi oitis jättämässä vitsikkään kommentin Jasminin tunnustuksen alle.
– ei sitä kukaan huomaa, hän lohduttaa, ja lisää perään emojin, jonka suusta valuu kuolaa.
Näin Vappu kommentoi
kotimaa
14.12.2025 18:30
Jasmin Vähäkankaalta kovia väitteitä Vappu Pimiästä – näin kommentoi Vappu!
Miss Suomi -kohu sen kuin jatkuu. Nyt asiaan ottaa kantaa Jasmin Vähäkangas, joka esittää myös väitteitä Vappu Pimiästä.
Kauhun hetket
Jasminin ja Markon vanhemmuus on pitkälti sujunut ilman suuria säikäytyksiä. Kuitenkin lokakuussa perhettä kohtasi järkytys, kun Ossian lopetti täysin yhtäkkiä hengittämisen.
– Marko soitti hätäkeskukseen ja sitten vauvan huulet alkoivat jo sinertää. Sydän kuitenkin löi ja Marko aloitti vauvan tekohengittämisen hätäkeskuksen ohjeiden mukaan, Jasmin muisteli tapahtunutta Seiskalle taannoin.
Muutaman puhalluksen jälkeen Ossian alkoi taas hengittää, ja pelastushenkilökuntakin saapui nopeasti paikalle.
– Äitiydestä sanotaan, että se on ihanaa ja kauheaa. Nyt ymmärsin myös tuon jälkimmäisen. Pelkäsin vauvani kuolevan, Jasmin kertoo ajatuksistaan.
Vauvaa tutkittiin sairaalassa kolmen vuorokauden ajan. Lopulta kohtaukselle ei löytynyt lääketieteellistä syytä.
Vauva lakkasi hengittämästä
vain seiskassa
30.10.2025 05:00
Jasmin Vähäkankaan kauhunhetket: Vauva lakkasi hengittämästä
Jasmin Vähäkangas huomasi heti vauvansa katseesta, ettei kaikki ollut kunnossa. Pian pienokainen lakkasi hengittämästä.