K-Market Rautalampi on palkittu Itä-Suomen parhaana K-Marketina, tiedottaa K-ryhmä.

Palkintoperustelujen mukaan kauppias Sami Hildén on tehnyt tiiminsä kanssa kaupan näkyväksi kylällä ja tiivistänyt yhteistyötä eri ikäisten rautalampilaisten ja paikallisten yrittäjien kanssa.

Perustelujen mukaan sekä kauppias että työntekijät laittavat itseään likoon kaupan sosiaalisen median kanavissa, mikä myös heijastuu asiakastyytyväisyytenä.

Asiakastyytyväisyystutkimuksissa menestymisen lisäksi alueen parhaan K-marketin valintaan ovat vaikuttaneet liikevaihdon kehittyminen sekä johtaminen. Merkitystä on ollut myös sillä, miten kaupan liikeidea näkyy asiakkaiden arjessa ja miten kauppa kehittää toimintaansa vastatakseen toiveisiin.

– K-Market Rautalammin kauppias on ollut paikallisesti hyvin aktiivinen, mikä näkyy hienosti kaupan tuloksissa, sanoo K-Market-ketjun johtaja Jesper Åberg tiedotteessa.

Kauppias Sami Hildénin mukaan K-Market Rautalammin tavoitteena on tuttavallinen ja iloinen asiakaskokemus. Se korostuu hänen mukaansa kaupalle tulleissa asiakaspalautteissa.

– Tunnustus merkitsee koko kaupan porukalle aivan valtavasti. Palkinto tulee meillä näkyvälle paikalle muistuttamaan siitä, että kehittyminen jatkuu, Hildén sanoo tiedotteessa.

K-Market-ketju palkitsee vuosittain parhaita kauppojaan sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Lisäksi kauppoja palkitaan erilaisten vuosittain vaihtuvien teemojen perusteella.