Poliisi ei epäile, että Tampereen Epilässä Pispalan valtatien varrella lauantaina palaneen pienkerrostalon tapaukseen liittyisi rikosta.

Sisä-Suomen poliisilaitos kertoi maanantaina, että palon epäillään saaneen alkunsa asunnosta, jonka asukkaat olivat poissa syttymishetkellä.

Poliisi ei tässä vaiheessa tarkenna epäiltyä syttymissyytä tai tarkempaa syttymispaikkaa. Poliisin mukaan paikkatutkintaan tuo haasteita se, että palopaikka on jään peitossa sammutusveden ja kovan pakkasen vuoksi. Lisäksi talo vaurioitui palossa pahasti.

Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle lauantaina, että pienkerrostalossa oli kuusi asuntoa, joista evakuoitiin noin tusinan verran asukkaita. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Pelastuslaitoksen mukaan palo pääsi leviämään pienkerrostalon katosta alaspäin.