Tao Te Leo -romaani ei kysy enempää tai vähempää kuin sisäisen rauhan ja onnellisuuden mahdollisuutta. Kirja ilmestyy ja on arvosteluvapaa perjantaina 1.8.

Leo Torvaldsin uusi romaani Tao Te Leo on hilpeän vakava tutkimusmatka elämän tarkoituksen, sisäisen rauhan ja rakkauden etsintään. Kirja ilmestyy ja on arvosteluvapaa perjantaina 1.8.

Romaanin päähenkilö Leo vetäytyy äänikirjastudioon lukemaan häntä lapsuudesta asti riivannutta kiinalaista klassikkoteosta, Laotsen Tao Te Chingiä, mutta siitä ei tule mitään. Ikuista viisautta henkivät sanat takertuvat kurkkuun. Tilannetta ei helpota, että Leo on korviaan myöten rakastunut ihanaan Poppyyn.

Teoksen äänikirjaksi tulkitseminen on eräänlaista vapautta. Vai onko? Voiko ihminen sanoa sitä, mitä ei voi sanoa?

Kirjan idea sai alkunsa muutama vuosi sitten studiossa, jossa Torvalds kävi lukemassa esikoisromaaninsa äänikirjaksi.

”Sanoin tuottajalle, että voisin lukea heille myös Tao Te Chingin. Ikävä kyllä se ei ollut tekijänoikeudellisesti mahdollista. Tein äänikirjaprosessista muistiinpanoja ja myöhemmin dramatisoin kohtauksiksi äänikirjastudiolla tapahtuneita asioita”, Torvalds kertoo.

Kirjassa Leon matka vie lapsuuden viattomasta yritteliäisyydestä aina Portugaliin koirankasvatusbisneksen juoksupojaksi. Kaiken ytimessä on suuren, kuolemattoman ja ikuisen rakkauden teema, jota Torvalds arvelee kantaneensa mukanaan ”jo varmasti syntymästä asti”.

Torvalds kirjoittaa hauskasti, intuitiivisesti ja estottomasti suurista asioista: henkisyyden, rakkauden ja merkityksen etsimisestä. Kirja ei kysy enempää tai vähempää kuin sisäisen rauhan ja onnellisuuden mahdollisuutta.

Tao Te Leo on omintakeisella äänellä kirjoitettu suloinen vyöry – matka, jolle kannattaa lähteä avoimin mielin!

Kirjailijasta

Leo Torvalds on helsinkiläinen kirjailija ja dokumenttiohjaaja. Hänen esikoisteoksensa Olin tosiaan onnellinen (2019) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas. Tao Te Leo on hänen toinen romaaninsa.

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: silja.massa@teos.fi; +358 40 708 1323