Näyttelijä ja stand up -koomikko Heli Sutela isä kasvatti hänet siihen, että tytöt ovat yhtä hyviä kuin pojat. Mutta maailma ei sitten ollutkaan samaa mieltä.
Se sähköposti oli niin painokelvoton, että sitä ei voi tässä toistaa. Tai ehkä raotetaan viestin viimeistä virkettä, jotta ymmärrätte. ”Sudittakaa tumppuunne! Terveisin, Heli”, Heli Sutela lopetti viestinsä. Edeltävä teksti oli samaa raivoa.
Viestin vastaanottajina olivat ne Helin miespuoliset kollegat stand up -lavoilta, jotka rakensivat stand up -festivaalien esiintymisjärjestykset. Heiltä Heli nyt kysyi viestissään, miksi hän ei saanut sitä esiintymispaikkaa, joka hänelle kuuluisi. Heli oli varma, että kollegat suuttuisivat roisista viestistä, mutta hän lähetti sen silti.
”Ajattelin, että tämä meili ainakin luetaan. Se ei ole mitään vikinää.”
Tuolloin, 2000-luvun alussa, näyttelijä Heli Sutelan stand up -ura oli noussut huippuunsa. Mutta huolimatta suosiosta mieskollegat sijoittivat Helin esiintymään aina festivaalien kurjimpaan kohtaan, numeroksi ennen väliaikaa. Ei head-lineriksi eli pääesiintyjäksi, niin kuin olisi pitänyt.
”Sain yleisöstä isoimmat reaktiot. Mutta kun ihmettelin huonointa paikkaani, se perusteltiin aina niin, että on hyvä, että tässä on tyttö meidän miesten välissä.”
Lopulta Heliltä meni kuppi nurin ja hän lähetti sähköpostin. Vaikka viesti tosiaan suututti vastaanottajat, se tehosi. Jatkossa Heli huomasi olevansa pääesiintyjä.
Lue myös: Koomikko Eve Kulmala loi someen hysteerisen hauskan äitihahmon – hän tietää, miksi sitä rakastetaan
Taksikuskin kommentti kertoi paljon alan tilanteesta
Tapahtumasta on aikaa parikymmentä vuotta. Silloin nainen oli muutenkin outo ilmestys naurattamisgenressä. Niin outo, että oli välillä suorastaan näkymätön.
Heli muistelee sitä kertaa, kun kiersi Pohjois-Pohjanmaata kahden koomikon kiertueella Jaakko Saariluoman kanssa. Koska heillä oli saman illan aikana kaksi keikkaa, joiden välimatka oli sata kilometriä, taksi odotti ensimmäisen esiintymispaikan edessä jo valmiiksi tilattuna. Heli esiintyi ensin, ja siirtyi heti oman show’nsa jälkeen taksin takapenkille odottamaan. Kun Jaakko oli vetänyt oman settinsä, hän hyppäsi apukuskin paikalle. Kuljettaja sanoi Jaakolle:
”Yksinkö jouduit tänään vetämään? Yleensä olen täältä kaksi kaveria hakenut.”
Jaakko katsoi Heliin ja Heli Jaakkoon. Sitten Jaakko sanoi:
”Yksin täytyi hoitaa.”
Heli katseli ikkunasta lakeutta ja mietti, pitikö taksikuski häntä seksityöläisenä vai tyttöystävänä.
”Ei tullut mieleenkään oikoa häntä. Oli paljon kivempi ajatella, että joku päivä hän avaa telkkarin ja näkee minut siellä.”
Noista päivistä moni asia on muuttunut.
”Nykyisin otan itsestään selvänä sen, että minua kohdellaan samoin kuin miehiä. Ei tule edes mieleen, että olisi muita vaihtoehtoja.”
Naisten oikeuksien puolustamisessa täytyy silti olla Helin mielestä valppaana. Hän on samaa mieltä kuin kirjailija Kaari Utrio: naisen asema ei ole kallio vaan metsä. Jos sitä ei vahdi, joku sen kaataa.
Isä oli ylpeä Helistä ja odotti häneltä paljon
Helin mielestä hänen lapsuutensa Lappeenrannassa nais- ja miesasiat ajateltiin hyvällä tavalla.
”Ei ollut mitään prinsessalässytystä, vaan tytöillä ja pojilla oli samanlaiset maripaidat ja polkkatukat. Kun sukupuolta ei korostettu sen kummemmin, ei myöskään ollut sellaista ajatusta, että pojat on ykkösiä ja tytöt kakkosia.”
Helin isä tosin ajatteli, että tytöt ovat parempia kuin pojat. Mutta koska maailma on sellainen kuin on, tytöillä täytyy olla tuplasti näyttöä ollakseen samalla viivalla poikien kanssa. Siksi teknisen työn opettajana työskentelevä isä päätti ainokaisensa tulevaisuudesta sen, että Helistä tulee suvun ensimmäinen ylioppilas ja sen jälkeen tyttö hankkii kaksi korkeakoulututkintoa.
”Iskä antoi vaihtoehdoksi ruveta tuomari-diplomi-insinööriksi, ekonomi-tuomariksi tai jännästi diplomi-insinööri-ekonomiksi. Hän laittoi riman ylös, vaikka oli nähnyt minusta jo kuusivuotiaana, että ei tule tapahtumaan.”
Heli oli jo lapsena kova esiintymään. Alle kouluikäinen Heli otti tilanteesta kaiken irti, kun lähti isän ja äidin kanssa Lahden Seurahuoneelle syömään fiinimmin. Hän kiersi pöydästä toiseen: ”Anteeksi, että häiritsen, mutta saanko hetken laulaa ja esiintyä?”
Heli sai tarjoilijalta palkaksi jäätelön, mutta vanhemmat eivät erityisesti rohkaisseet moiseen itseilmaisuun.
”1970-luku oli sitä aikaa, kun lapsia kannustettiin enemmänkin olemaan kunnolla.”
Helin mielestä isä oli kuitenkin salaa ylpeä hänestä – siitä huolimatta, että tyttären koulutaival ei mennyt ihan isä-Sutelan piirustusten mukaan. Helillä oli koulupäätä, mutta teini-iässä kiinnostus pänttäämiseen väljähtyi ja häiriköinti houkutti enemmän. Isä ymmärsi tätä kaikkea, vaikka yritti muuta esittää.
”Iskää nauratti, jos minulla oli hyvät läpät. Kerran ajoin mopolla koulun käytävällä, koska sitä ei ollut varsinaisesti kielletty. Iskä tuli muka vihaisena hakemaan minut koulusta.”
Silloin Heli ei vielä hahmottanut, että kun toiset opiskelivat koulussa elämää varten, myös hän harjoitteli tempauksillaan tulevaisuuttaan varten.
Miten päästä pois Lappeenrannasta?
Idea näyttelijän ammatista syntyi Heli Sutelalle noina teinivuosina. Suvussa ei ole esiintyviä taiteilijoita, eikä teatteri ollut perheessä kovinkaan tuttu juttu.
”Olin ehkä nähnyt jonkun esityksen enkä sitäkään ihan kokonaan.”
Ystävänsä Pian vanavedessä Heli hinautui elokuvakerhoon. Lauantai-iltapäivisin salin pimeydessä, elokuvan klassikoiden piirtyessä verkkokalvoille, Helille valkeni kuin itsestäänselvyytenä hänen oma tulevaisuutensa. Hän haluaa kertoa tarinoita samalla tavalla kuin näyttelijät elokuvissa. Hän samastui niin toimeksi paneviin sankareihin kuin päähän potkittuihin ressukoihin.
Kun sellaista tulevaisuutta ei Lappeenrannassa ollut tarjolla, piti ratkaista se, kuinka Lappeenrannasta pääsee pois.
”Kun kuulin, että on olemassa Teatterikorkeakoulu, päätin mennä sinne. Näin minä silloin ajattelin. Hirveän yksinkertaisesti.”
Heli kirjoitti ylioppilaaksi 20-vuotiaana, koska lukiossa tuli tehtyä ”yksi kunniakierros”. Samana keväänä hän oli pyrkinyt Teatterikorkeaan. Sinä päivänä, kun Heli painoi yo-lakin päähänsä, tuli tieto myös Teatterikorkeakouluun pääsemisestä.
Se korkeakoulu sopi hyvin isä-Sutelallekin.
”Iskän oli pakko päästä heti kertomaan opinto-ohjaajakaverilleen Pekalle, että olin päässyt. Äiskä mietti, jos kuitenkin menisin vuodeksi kauppakouluun, että ymmärtäisin jostain jotain.”
Heli Sutela ryhtyi stand-up-koomikoksi karusta syystä
Heli valmistui teatteritieteen kandidaatiksi 1990-luvun laman aikaan. Vastavalmistuneen näyttelijän työtilanne oli karu.
”Työ oli pieniä vierailuja siellä täällä, mutta lähinnä mielikuvituksen kasvattamista sen suhteen, mistä saa seuraavan viisikymppisen, jolla pääsee baariin kavereiden kanssa.”
Jälkeen päin Heli pitää yhtenä kouluajan tärkeistä onnenkantamoisista sitä, että Minna Koskela sattui olemaan samalla vuosikurssilla. He alkoivat jo koulussa kirjoittaa yhdessä tekstiä, josta kehkeytyi ajan mittaan Kumman kaa -tv-sarjan käsikirjoitus. Se on kestänyt aikaa. Se valmistui 2003, mutta pyörii nytkin televisiossa. Omaehtoisten ja häpeämättömien hahmojen, Annen ja Ellun, henkisiä esiäitejä olivat Riitta Havukaisen ja Eija Vilppaan Hansu ja Pirre.
Heli ja Minna hioivat tekstiä vuosia muiden töidensä ohella.
”Yritimme tehdä kohtauksia, jotka naurattaisivat meitä itseämme. Istuimme vastatusten ja pyörittelimme repliikkejä. Toinen sanoi jotain ja toinen paransi sitä, ja kierros kierrokselta käsikirjoitus petraantui. Sitten vasta, kun me molemmat naurettiin, se oli siinä.”
Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin käsikirjoitus meni läpi ja siitä alettiin tuottaa sarjaa. Ennen kuin niin tapahtui, Heli ehti löytää stand upin.
Jos Heliltä kysyy, miksi näyttelijästä tuli stand up -koomikko, vastaus on karu.
”Mieluummin se, kuin työtön. Jotain piti keksiä.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Älä vitsaile näistä asioista edes aprillipäivänä! Voivat loukata
”Lähdin keikoille kusta päässä”
Tässäkin vaikutti onnenkantamoinen. 1990-luvun puolivälissä stand up oli vielä lähes tuntematon laji Suomessa, kun näyttelijä-muusikko Markku Toikka piti stand up -kurssin Teatterikorkeakoulussa. Se oli tarkoitettu näyttelijöille, jotka täydensivät opintojaan maisteriksi asti. Heli oli yksi heistä.
Kurssilla hän näki ensimmäistä kertaa stand upia. VHS-videolla melskasi mies edessään iso salillinen naurusta ulvovaa yleisöä. Asetelma kolahti Heliin heti: ”Melkein kuin rokkitähti! Miten tuo tapahtuu?” Sattui vielä sellainen tuuri, että Riku Suokas, stand upin pioneeri Suomessa, näki Helin viisiminuuttisen, jonka hän teki kurssin lopputyönä.
”Veto meni niin täydellisesti, että heti nousi hattuun. Kävelin lavalta pois tyyliin: ’Väistäkää!’ Riku poimi minut kanssaan firmakeikoille. Lähdin keikoille kusta päässä, mutta jo toisella kerralla kuolin aivan täysin.”
Sillä kertaa yleisö ei kuunnellut häntä. Karmean kokemuksen jälkeen Heli lopetti stand up -keikat vuosiksi ja alkoi tutkia, mistä kaikesta toimiva esitys on kiinni. Sitä hän opiskeli katsomalla apurahan turvin New Yorkin klubeilla esityksiä. Hän seurasi samoja koomikoita ilta illan jälkeen ja huomasi, että jutut toistuivat samoina, mutta näyteltiin siinä keksityiksi. Hän alkoi nähdä, kuinka tiiviiksi jutut pitää kirjoittaa, miten kertoa ja rytmittää, että saa yleisön puolelleen. Palattuaan kotiin Heli alkoi harjoitella tätä muiden stand up -kollegoiden kanssa pikkubaarien nurkkalavoilla, todistajanaan muutama sattumalta paikalla oleva pubiasiakas.
”Opimme myös toisiltamme, mikä toimi ja mikä ei. Vaikka ei kopioi muita, tajuaa reittejä: älä kerro tuollaista juttua alussa tai yleisö vihaa sinua, mutta kerro tuollainen lopussa, niin se räjähtää.”
Heli ymmärsi oman laatunsa. Hän ei ole niitä, jotka suoltavat koko ajan uutta mutta eivät hio juttujaan, vaan niitä, jotka viilaavat sata kertaa ennen kuin juttu on valmis.
”Katson mielelläni itsekin koomikoita, joiden jutut osaan ulkoa. Kun se pointti ei ole se, mitä he kertovat, vaan miten kertovat.”
Kiertueella Krisse Salmisen kanssa
Tästä tyylittelyn taidosta Heli pääsee nauttimaan nykyisin stand up -työssään. Hän on jo vuosia kiertänyt Krisse Salmisen kanssa yhteisellä show’lla. Esityksessä on yhteisten jaksojen lisäksi kummankin omia osuuksia. Kun Krisse on yksin lavalla, Heli seuraa ystäväänsä verhoissa.
”Haluan nähdä Krissen jutun kärjen. Tuliko tänään ylpeästi? Sitten me pidetään palautekeskustelu, kun lähdetään kotiin.”
Tosiaan, palautekeskustelu. Naiset kutsuvat sitä debriefingiksi, ja se vaatii kyytipojakseen oluen ja nakkimukin, usein myös kuoharia. Jälkipuinnin ideana on kehua toista pienimpiä yksityiskohtia myöten, joissa tämä onnistui sinä iltana. Kaveria ei kritisoida. Tapa lähtee Helin kokemuksista teatterikouluaikoina.
”Silloin palautetta annettiin negaation ja haukkujen kautta. Minä menen semmoisesta lukkoon, eikä se vie mihinkään. Krissen kanssa saatamme kyllä sanoa, jos toiselle tulee parempi idea, että arvaa mitä voisit lisätä tai kannattaisiko kokeilla. Mutta se ei ole silloin kritiikkiä mihinkään.”
”Ei ole sattumaa, että kulttuuria vähätellään”
Viime aikoina Helin mieltä on madaltanut se, kuinka suhtautuminen kulttuuriin on muuttunut vihamieliseksi. Rahoitusta on vähennetty, ja sitä myöten sarjojen, elokuvien ja teatterin tekeminen on hankaloitunut.
”Sellainen ajattelu on yhtäkkiä loppunut, että kulttuuri on asia, joka tuo ihmisille sisältöä ja ajattelun välineitä. Meistä kulttuurin tekijöistä on tullut vain kuluerä.”
Koomikon työtä on Yhdysvalloissa alettu pitää suorastaan vaarallisena, kuten Jimmy Kimmelin vaiennusyritys osoittaa. Tällainen ajattelu heijastuu Helin mielestä meillekin.
”Ei ole sattumaa, että kulttuuria vähätellään ja kutsutaan luksustuotteeksi. Taiteen ja tarinoiden kautta voi vaikuttaa ihmisten käsityksiin. Ne lisäävät inhimillisyyttä ja auttavat tajuamaan moninaisuuden arvon. Osa porukasta ei halua näin tapahtuvan.”
Heli on ollut näyttelijän ammatissa yli 30 vuotta, mutta haaveilee yhä yhdestä asiasta.
”Siitä, että naisille olisi tarjolla yhtä hyvin kirjoitettuja rooleja kuin miehille. Rooleja, joissa on näyteltävää, koska niissä kerrotaan naisen tarinaa. Tyypillinen naisrooli on yhä äiti tai vaimo tyhjän päällä kyselemässä. Sellaisessa ei juuri ole näyteltävää. Saisipa lasketella Breaking Bad -tyyppisen roolin, mutta naiselle kirjoitettuna.”
Tämä asia onneksi muuttuu, kun tarinoita alkaa kirjoittaa nuorempi sukupolvi, joka ei enää jaa Helin ikätovereiden arvomaailmaa ja pidä mieskokemusta ensisijaisena.
”Tästä olen todella iloinen. Ehkä sen myötä häviää ajatus siitä, että naiset ovat kakkosia.”
Heli Sutela, 57
Työ: Näyttelijä, stand up -koomikko.
Asuu: Helsingin keskustassa.
Perhe: Puoliso elokuvaleikkaaja Kimmo Taavila.
Ajankohtaista: Sutela & Salminen -stand up -show teatteri Avoimissa ovissa Kansallisteatterin Omapohjassa lauantaisin helmikuun puoleen väliin asti.
Juttu on julkaistu Annassa 5/2026.
Sinua voi kiinnostaa myös:
