Leena Aho oppi jo pienenä pitämään huolta eläimistä. Vielä seitsemänkymppisenäkin hän ottaa löytöeläimiä kotiinsa hoitoon ja hankkii näille kodin.
Perniöläisen Leena Ahon, 70, ja hänen miehensä Eskon kotona kissoilla on kissanpäivät. Sikke, Sakke, Misu ja Ulpu asustavat omakotitalon sisääntulokerroksessa, ja ne ovat tulleet perheeseen jäädäkseen. Olohuoneessa on kiipeilytelineitä ja leluja sekä monia mukavia lötköttelypaikkoja. Olohuoneen seinään tehdystä luukusta kissat pääsevät kissatarhaukseen halutessaan ulkoilemaan – ja takaisin sisään.
Alakerran kodinhoitotiloissa erityksissä majailevat Hopeavirta eli Hopsu ja Mama. Ne ovat viimeisimmät Ahoille hoitoon tulleet löytökissat, joita yritetään pikkuhiljaa totutella ihmisiin. Ne ovat muista erillään myös mahdollisten tautien takia.
”Kotiympäristö on ainut mahdollisuus hitaasti kesyttää villiintynyt kissa”, Leena kertoo.
Joka päivä Ahon pariskunta käy leikittämässä ja ruokkimassa kissoja alakerran kodinhoitotiloissa.
”Kun ne oppivat luottamaan ihmiseen, ne voidaan antaa jonkun kotiin lemmikiksi”, Leena kertoo ja lisää:
”Kaikista kissoista ei tule sylikissoja, eikä kaikkiin kissoihin välttämättä kosketa koskaan.”
Ahoille jäävät niin sanotut ongelmatapaukset, ne jotka eivät kelpaa kenellekään muulle.
”Sikke oli hellyysaggressiivinen. Se vielä nykyäänkin joskus puree ja raapii, joten sitä ei ole voinut antaa kenellekään”, Leena toteaa.
Olohuoneen rahilla makoilevalla Misulla puolestaan on synnynnäinen vamma takajaloissa, ja se kävelee vähän vaivalloisesti. Vaiva on vanhemmiten pahentunut, ja kissalla on todettu nivelrikko.
”Misulla on nyt jotain kipua selässä. Se on saattanut hypätä jostain vähän varomattomasti ja loukata siinä selkäänsä.”
Leena on pannut Misun selän taakse hierontalaitteen, jonka infrapunalamppu antaa kissalle lämpöä. Aina iltaisin Leena hieroo kissaa, ja saa jumeja sen kropasta laukeamaan.
Eläinrakas pienestä pitäen
Leena on ollut eläinrakas pienestä pitäen.
”Äiti opetti minua rakastamaan kaikkea elämää ja sanoi, ettei mitään vahingoiteta.”
Leena pelastikin jo alle kouluikäisenä kissoja, sammakoita ja lintuja, jotka olivat loukkaantuneita tai joita muut lapset olivat kohdelleet kaltoin.
Eläinten parissa tehty vapaaehtoistoiminta lähti toden teolla liikkeelle, kun Leena 2000-luvun alussa meni lupaamaan naapurin rouvalle, että tulisi eläinsuojeluyhdistyksen kokoukseen.
”Ensitöikseni otin kotiimme talven alta kolme kulkukissaa. Ne olivat leikkaamattomia kolleja, eikä kukaan niitä kaivannut.”
Hän leikkautti kissat, hoiti rokotukset kuntoon ja hankki eläimille kodit.
”Tuohon aikaan ei ollut vielä löytöeläinkoteja”, Leena muistelee.
Hän toimii 1970-luvulla perustetussa Perniön seudun eläinsuojeluyhdistyksessä aktiivisesti ja on hallituksen sihteeri.
Eläimet ensin
Ahojen kodissa on ollut joskus myös koiria, oravia ja lintuja. Kerran heidän kylpyhuoneessaan oli yön yli joutsen! Seuraavana päivänä se saatiin hoitoon Turkuun. Pääasiassa heillä on kuitenkin ollut huolehdittavanaan kissoja.
”Enimmillään meillä on hetken aikaa ollut hoidossa 72 kissaa. Joskus on ollut suihku tai sauna täynnä eläimiä! Niissä tilanteissa olemme Eskon kanssa käyneet ulkona suihkussa tai jättäneet saunomiset väliin. Eläimet ensin”, Leena naurahtaa.
Hän sanoo, ettei pärjäisi yksin.
”Tämä on minulle elämäntapa, joka vaatii pitkäpinnaisen miehen. Esko on sitoutunut tähän hommaan minun kanssani.”
Mies muun muassa putsaa hiekkalaatikot ja nostaa 30 kilon ruokalaatikot. Leena sairastaa lihasreumaa, joten kantamiset ja nostamiset eivät häneltä enää luonnistu.
Eläinten hoidon vuoksi pariskunta ei ole vuosikausiin matkustellut missään.
”Jos lähtisimme Italiaan, Espanjaan tai Kreikkaan, näkisin siellä vain kulkukissoja ja lopulta joutuisimme vuokraamaan pakettiauton ja kuljettamaan ne hoitoon Suomeen!”
Lue myös kotiliesi.fi: Selma-koiraa käytettiin eläinkokeissa – Eveliina pelasti kovia kokeneen eläimen ja otti luokseen asumaan
Leena on järjestänyt kodin lähes 800 löytökissalle. Kaikista tehdään hoitosopimus, eikä eläimiä anneta minne tahansa.
”Saan hyvän mielen, kun olen auttanut eläintä ja tiedän, että se saa hyvän kodin.”
”Onneksi yhdistyksemme puheenjohtaja Taija on ottanut yhä enemmän vastuuta. Työllä on jatkaja.”
Juttu on julkaistu Vivassa 1/2026
Sinua voi kiinnostaa myös:
