Vuodesta 2015 markkinoilla olleiden 8k-televisioiden piti olla seuraava suuri harppaus kuluttajanäyttöjen kehityksessä, mutta lupaus näyttää jääneen lunastamatta, Gizmodo kertoo.

Yhä useampi valmistaja on vetäytynyt hiljaisesti markkinalta, ja nyt myös LG on käytännössä pistänyt 8k-televisionsa jäihin. Näin Samsung jää lähes yksin puolustamaan formaattia, jolle ei tunnu löytyvän yleisöä.

LG kertoi FlatpanelsHD:lle tarkastelevansa ”kokonaisvaltaisesti nykyisiä näyttömarkkinoiden trendejä ja 8k-sisältöekosysteemin kehitystä”. Käytännössä tämä tarkoittanee, että yhtiö keskeyttää 8k-televisioiden kehityksen toistaiseksi.

FlatpanelsHD:n anonyymien lähteiden mukaan LG:n viimeisin 8k-malli, QNED99TUA Mini led -televisio, on poistumassa valikoimista.

Samsung on käytännössä ainoa suuri valmistaja, joka yhä pitää kiinni 8k:sta. Yhtiö esitteli CES 2026 -messuilla 98-tuumaisen QN990H-mallin, mutta ei kertonut sen hinnasta tai saatavuudesta. Vuonna 2020 Samsungilla oli tarjolla kolme 8k-mallia.

Sisällön puute on ollut 8K:n olennainen kompastuskivi. LG:n CES 2026 -osastolla painopiste oli uusissa näyttötyypeissä, kuten 5k2k-tarkkuuden Ultragear-pelinäytössä ja woled-televisioissa.

Myös pelikonsolivalmistajat ovat perääntyneet. Sony markkinoi PlayStation 5 -konsoliaan vielä vuonna 2020 näkyvällä 8k-merkinnällä, mutta vain harvat pelit tukivat tarkkuutta. Osa peleistä hyödyntää lisäpikseleitä PlayStation 5 Pro -mallissa ylösskaalauksen avulla. Vuonna 2024 Sony poisti 8k-maininnan konsolin pakkauksista.

Teknologiamarkkinoita tutkivan Omdian analyytikko Paul Gray, arvioi jo vuonna 2024 FlatpanelsHD:lle, että vuodesta 2015 lähtien maailmassa oli myyty yhteensä vain noin 1,6 miljoonaa 8k-televisiota. Samana aikana 4k-televisiot ovat vallanneet markkinat. S&S Insiderin viime lokakuussa julkistaman raportin mukaan UHD-markkinoiden arvo on 305,58 miljardia dollaria, ja 70 prosenttia ostajista Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopassa suosii 4k-malleja.

Myös TCL ja Sony ovat luopuneet 8k-televisioista. TCL ilmaisi asian FlatpanelsHD:lle suorasukaisesti jo vuonna 2023 todetessaan, että ”markkinoita tarkasteltaessa ne eivät vastanneet ihmisten odotuksia”. Tammikuussa 2026 Sony ilmoitti TCL:n hankkivan 51 prosentin osuuden sen televisioliiketoiminnasta, ja ensi vuonna TCL alkaa valmistaa Sonyn Bravia oled- ja qled-malleja.

Kuluttajilla oli mahdollisuus valita 8k, mutta kiinnostus jäi olemattomaksi. Hdmi 2.2 -standardi silotti tietä suurentamalla kaistanleveyttä ja mahdollistamalla jopa 240 hertsin virkistystaajuuden 8k-tarkkuudella, mutta se ei muuttanut markkinatilannetta.

Näyttövalmistajien katse on nyt uusissa näyttöpaneelitekniikoissa kuten Tandem oledissa, woledissa sekä entistä pienemmissä micro rgb -näytöissä, jotka lupaavat parempaa värintoistoa ja paikallista himmennystä. Tarkkuuskilpa näyttää pysähtyneen, mutta kehitys ei.