ATTE KAJOVA
Rantakuvat toistuvat Ainon roolissa loistaneen näyttelijän Instagram-tilillä.
Kalevala-aiheisen Kullervo-elokuvan tähti , 25, ei pelkää paljasta ihoa ulkoilmassa. Ei edes pakkasella, jos tarve iskee.
Koko nimeltään Kalevala: Kullervon tarina -elokuva oli Ronjalle näyttävä avaus valkokankaalla. Sen lisäksi roolityö Ainona teki hänen nimestään reilusti tunnetun. Rooli oli hänen ensimmäinen suuri elokuvapestinsä.
Ronja on kasvanut taideperheessä. Hän on näyttelijä ja tämän entisen muusikkopuolison tytär. Isän puolelta Ronja on myös jälkeläinen.
Ronja Orasta on näyttelemisen lisäksi antanut näyttöjä musiikissa.
Timo Korhonen
Orasta on taiteilijanimi, hänen toinen nimensä ja isoisotädin etunimi.
Keskiviikkona (4.2.) Ronja kertoi Instagram-tarinoissaan viettävänsä paitsi Ronjan-päivää, myös Orastan päivää, koska nimeä ei muualta nimipäiväkalenterista löydy.
Reipas ote
Tänä keväänä Taidekorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi valmistuva Ronja toteuttaa reipasta asennetta Instagram-tilillään.
Kullervo-elokuvan tähti
vain seiskassa
25.1. 14:00
Kullervo-elokuvan naistähdeltä suoraa puhetta: ”Ei oikeastaan kiinnosta yhtään…”
Ronja Orastan nimi ei vielä sano välttämättä kauheasti, mutta pian tilanne voi olla toinen.
Alle kuukauden takainen julkaisu on nauravasta Ronjasta ja hänen ystävästään kuvattu sarja ilmeisesti kyykkypissalla.
Kuvatekstiä Ronja ei ole kirjoittanut, mutta aihetunnisteina on Icequeen, Finland ja pylly.
Rantalomat maistuvat
Lämpimämmässä paikassa iholleen ilmakylpyä Ronja on esitellyt reilut kolme vuotta sitten bikinikuvissaan.
Sara Siipola Meksikossa
kotimaa
12.1. 19:00
Sara Siipolan kuuma bikinityyli – kuvat
Laulaja ihailee rantahiekkojen lisäksi Maya-kulttuurille tärkeitä pyhiä lähteitä.
Kahdessa otoksessaan Ronjalla on taakse kammattujen hiusten päälle nostettuna aina trendikkäät oranssit aurinkolasit, vasemmassa kädessä isot muovisormukset sekä olalla luonnonvaalea verkkokankainen rantakassi.
Vaatteikseen näyttelijä on pukenut ohuen puseron, joka roikkuu jättäen oikean hartain paljaaksi. Sininen bikinien yläosa tuo väriä lantiolla olevan kaksiosaisen vihreä-sinikirjavan ruudullisen huivi/hameyhdistelmän kanssa.
Kuvan ottopaikkaa Ronja ei ole merkinnyt. Rantalomat ovat kuitenkin toistuva kuvien aihe. Toissa kesänä hän näyttää lomailleen Kreikassa ja on käynyt napsimassa rantalöhökuvia myös aimmein samana keväänä.
Sini Sabotage on uskomattomassa tikissä
kotimaa
10.1. 18:00
Sini Sabotage uskomattomassa tikissä – talviset bikinikuvat
Levikset repee hitillään 13 vuotta sitten julkisuuteen singahtanut, nyt nelikymppinen muotiosaaja on kireässä kisakunnossa.
Thaimaassa hän on lomaillut melko tarkkaan vuosi sitten. Bikinityylien lisäksi seitsemän kuvan kuvakaruselli paljastaa myös tupakan käytön poseerauksen tehostajana.