Tasavallan presidentti pitää Suurlähettiläspäivillä vuotuisen linjapuheensa. Hän kertoo suurlähettiläille, mitä asiaa heidän on varjeltava kaikkein eniten.
Ylipäällikkö Alexander Stubbin puheen ytimessä olivat sota ja rauha, mutta hänen ei enää tarvinnut varoittaa Venäjän hyökkäysuhasta. Sen olivat omissa puheissaan tehneet ulkoministeri Elina Valtonen (kok), pääministeri Petteri Orpo (kok) ja puolustusministeri Antti Häkkänen (kok).
Ennalta ei ole määrätty, että Suomessa säilyy rauha, mutta ei myöskään sitä, että laaja sota olisi väistämätön.
– Epäjärjestys kasvaa. Kylmän sodan jälkeinen aikakausi on tullut päätökseen, mutta uusi aikakausi hakee vielä muotoaan. Tätä tarinaa ei ole vielä kirjoitettu, Stubb korosti.
Suomen tarina ja ulkopolitiikka rakentuvat Stubbin mukaan arvoista, intresseistä – siis eduista ja tavoitteista – ja vallasta.
Suhteellisen vahva armeija antaa Suomelle jonkin verran klassista kovaa valtaa, mutta suurvaltaa meistä ei koskaan tule.
– Suomella ovat työkalupakissaan erityisesti arvot ja intressit. Pienenä valtiona ymmärrämme, että valtamme on rajallinen. Siksi meidän on toiminnallamme aina pyrittävä maksimoimaan vaikutusvaltamme, Stubb sanoi.
On siis valittava taistelunsa – ja Suomen tapauksessa ennen kaikkea liittolaisensa.
Tasavallan presidentti paalutti suurlähettiläille, että Yhdysvallat-suhteen vaaliminen on suomalaisdiplomaattien työn ytimessä kaikkialla maailmassa.
USA-suhde ei tapahdu vain maantieteellisesti Helsingin ja Washingtonin välillä, vaan amerikkalaiset ovat aktiivisia diplomatiassaan kaikkialla maailmassa.
– Yhdysvaltojen kanssa jaamme perinteisesti yhteisen, läntisen arvopohjan. Se on yksi Suomen merkittävimmistä kauppakumppaneista ja vahvin liittolaisemme. On meidän intresseissämme, että meillä kaikkina aikoina on hyvä ja suora suhde Yhdysvaltoihin. Nyt näin on, Stubb tähdensi.
Viesti kiteytyi kolmeen viimeiseen sanaan.
Vaikka USA:n hallinto murentaisi Yhdysvaltain oikeusvaltiota ja yrittäisi puuttua akateemisen opetuksen vapauteen, Suomi ei ole ensimmäisenä heristämässä sormeaan. Tätä on reaalipolitiikka.
Esimerkiksi Stubbin suhteessa Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin on alastomimmillaan kyse siitä, että Suomi tarvitsee suojakseen Yhdysvaltain sotilaallista sateenvarjoa.
Diplomaatin työ on monipuolista, mutta kun suurvaltojen intressit ovat entistä paljaampia ja kapeampia, on pienempien valtioiden keskityttävä ulkopolitiikassansa suvereniteettinsa varjeluun.
– Ollaan perusteiden äärellä: sota ja rauha, turvallisuus ja hyvinvointi. Meidän tärkein intressimme on muuttumaton. Kuten ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko toteaa, se on turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, estää Suomen joutuminen sotilaalliseen konfliktiin ja taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi, Stubb sanoi.
Arvot ovat murroksessa.
YK:n suojaamia yleismaailmallisia ihmisoikeuksia ei kannateta eikä varsinkaan kunnioiteta.
Stubb painottaa, että Suomi pitää kiinni omista arvoistaan.
– Niiden perustana ovat demokratia, yhdenvertaisuus ja oikeusvaltio, hän määritteli.
Suomen ulkopolitiikkaa arvot ohjaavat vahvimmin Ukrainan itsenäisyyden ja puolustustaistelun tukemisessa.
Tasavallan presidentti linjasi, että suomalaisdiplomaattien pitää käyttää maamme rajallista valtaa Ukrainan ja ukrainalaisten hyväksi.
– Käytämme siis vaikutusvaltaamme. Samalla tiedostamme realiteetit – sen, että kaiken aikaa ja kaikkialla emme voi olla kokoamme suurempia. Meidän on valittava painopisteemme.
Ukraina on Suomen painopiste tunnetuista syistä. Jos Venäjä voittaa ja miehittää Ukrainan, se saattaa jatkaa valloitussotiaan, jolloin Suomi ja Baltian maat olisivat vaarassa.
– Kuten ulkoministeri Valtonen on usein todennut, Ukrainan sota on meidän sotamme. Sota ja sen ratkaisu ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme merkittävimpiä kysymyksiä, Stubb arvioi.
Stubb luonnehti viime viikkojen ponnisteluja intensiivisiksi. Hän kiitteli Euroopan yhtenäisyyttä, mutta ei puhunut koko lännen yhtenäisyydestä. Ehkä lauseisiin kätkeytyi hienovarainen viesti tarkkakorvaisille kuulijoille.
Länsi ei ole niin yhtenäinen kuin sen pitäisi olla, jotta Venäjä pakotettaisiin lopettamaan laiton tuhoamissotansa. Venäjää vastaan olisi asetettava lisää pakotteita ja nopeasti.
Pakotteista Stubb ei puhunut – todennäköisesti siksi, että juuri nyt Trumpia ei kannata määräänsä enempää julkisuudessa herätellä siihen, mikä tehoaa Venäjän diktaattoriin Vladimir Putiniin ja mikä ei.
Paljon tapahtuu julkisuudelta piilossa.
Nopeaa ratkaisua ei ole luvassa, eikä Ukraina pelastu ilman nykyistä kovempia ponnisteluja.
– Vielä on liian aikaista sanoa, miten ja milloin sota päättyy. Ukraina ja samalla sitä tukevat länsimaat joutuvat kohtaamaan perustavanlaatuisia kysymyksiä, joissa tehtävien ratkaisujen vaikutukset ovat kauaskantoisia. Täydellisiä lopputuloksia sodissa ei ole. Yhdessä liittolaisten kanssa teemme kuitenkin hartiavoimin töitä sen eteen, että Ukrainan neuvotteluasema olisi vahva, Stubb sanoi puheessaan.
Edellisistä virkkeistä löytyy Venäjän aloittaman sodan todellisuus: panoksena on, saako maailmassa muuttaa valtioiden rajoja aseellisella voimalla.
Myöntävä vastaus olisi suomalaisillekin hengenvaarallinen.
Ikävä kyllä sotaisa Venäjä kunnioittaa vain voimaa. Siksi myös Suomi aikoo osallistua Ukrainan turvallisuuden takaamiseen.
– Nyt keskustelua käydään Ukrainalle tarjottavista turvatakuista ja järjestelyistä, jotka vahvistavat Ukrainan puolustuskykyä ja itsemääräämisoikeutta. Osallistumismahdollisuuksia tulee olemaan monenlaisia, ja Suomi tulee olemaan mukana tavalla tai toisella, Stubb linjasi.
Sotaa käydään eri puolilla maailmaa. Suomen diplomatian painopiste on nyt ja tulevaisuudessa Ukrainassa, mutta tasavallan presidentti Stubb ei peittele valmiuttaan tunnustaa itsenäinen Palestiinan valtio.
Suurlähettiläspäiviensä puheessa Stubb ei peitellyt arviotaan, että Suomen edun mukaista on tunnustaa Palestiinan valtio.
– Lähi-idässä Suomen tavoitteet ja politiikka ovat muuttumattomat ja selvät: me tuemme kahden valtion ratkaisua ja pyrimme edesauttamaan sen aikaansaamista. Israelin toiminta ja yhä kurjemmaksi käyvä tilanne Gazassa sekä Hamasin vallan jatkuminen ja panttivankien kohtalo ovat saaneet monet kysymään, mikä paras tapa kahden, itsenäisen, rauhanomaisesti ja turvassa elävän valtion saavuttamiseksi on, Stubb muotoili retorisen kysymyksen.
Hän vastasi siihen itse.
– Tästä emme voi irrottaa sitä kysymystä, milloin on oikea aika Suomen tunnustaa Palestiinan valtio. Toin oman kantani esiin aiemmin kesällä, presidentti painotti.
Tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston eli hallituksen kanssa. Näin määrää valtiosääntö.
Presidentti on virkkeen subjekti eli tekijä, mitä Stubbin edeltäjä presidentti Sauli Niinistö usein tähdensi.
Stubbilla on siis valtiosääntö tukenaan, kun hän patistaa hallitusta tekemään esityksen Palestiinan tunnustamisesta. Presidentti on sen valmis hyväksymään TP-Utvassa.
Kantaansa Stubb perustelee sillä, että monet globaalin etelän maat mieltävät palestiinalaiset kuin ukrainalaisiksi.
– Erityisesti globaalissa etelässä seurataan nyt, toimiiko Eurooppa sanojensa ja arvojensa mukaan. On myös intresseissämme toimia oikein, Stubb huomautti.
Suomen intressejä ovat tukijoiden löytäminen Ukrainalle ja pääsy YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Molempia tavoitteita tukisi Palestiinan tunnustaminen.
Samalla Stubb myöntää, että Lähi-idän kriisissä ”Suomen vaikutusvalta on hyvinkin rajallinen”.
Pohjimmiltaan sodan ja rauhan säilymistä ei määritä Ukraina tai Palestiina.
Kyse on vielä isommista voimista: nousevasta suurvallasta Kiinasta ja suhteellisesti asemaansa menettävästä suurvallasta Yhdysvalloista.
Kirjassaan Vallan kolmio Stubb arvioi, että olisi liian determinististä päätellä kilpailun johtavan väistämättä maailmanlaajuiseen sotaan.
Suurlähettiläspäiviensä puheessa Stubb ei puhunut sodan mahdollisuudesta suoraan, mutta toi huolensa tiettäväksi.
– Kiinan ja Yhdysvaltain geopoliittinen kilpailuasetelma on kansainvälisen politiikan keskiössä. Se määrittelee meneillään olevan vuosikymmenen suunnan. Suomen intresseissä on, että Kiina ja Yhdysvallat tulevat toimeen. Ideaalimaailmassa toivoisin, että niiden yhteistyö vahvistaisi kansainvälisiä instituutioita ja sääntöpohjaista järjestelmää. Sen eteen teemme työtä, mutta myönnän, että sen puolesta en juuri nyt löisi vetoa, Stubb sanoi.
Kun vedonlyönti ei lyö leiville, on vaalittava henkilösuhteita. Stubb kertoi tavanneensa puolessatoista vuodessa lähes 60 amerikkalaista senaattoria ja edustajainhuoneen jäsentä.
Ja edelleen Stubb aikoo pitää yhteyttä Pekingiin, vaikka suomalaiset eivät Stubbin sanoin ymmärrä ”demokratian puutetta ja yhden puolueen läpitunkevaa valta-asemaa”.
Kiina-diplomatian perusteet ovat muuttumattomat.
– Kiina on keskeisessä asemassa niin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä kuin kansainvälisessä kaupassakin. Globaalin idän johtovaltiona sillä on vipuvartta, puhutaanpa sitten Venäjän sodasta Ukrainassa tai kansainvälisen järjestelmän tulevaisuudesta. Kaikki meidän intressejämme, Stubb muistutti.
Pääkaupungeista Stubb ei vallan eikä diplomatian kolmiota muodosta.
Moskovaa hän ei mainitse.
Se on Suomen kannalta menetetty tapaus, ellei valta Kremlissä vaihdu. Ja juuri siksi diplomatian panokset ovat USA- ja Kiina-suhteissa.