Kuva: © 2026 Warner Bros. Ent.
Emerald Fennellin Humiseva harju on visuaalisesti komea, mutta pintapuoliseksi jäävä tulkinta Emily Brontën klassikosta. Markkinointi lupaa kiihkeää uudelleentulkintaa, mutta lopputulos jää k…
HUMISEVA HARJU
Ensi-ilta: 13.2.2026
Alkuperäisnimi: Wuthering Heights
Ohjaus: Emerald Fennell
Käsikirjoitus: Emerald Fennell, pohjautuu Emily Brontën romaaniin
Pääosissa: Margot Robbie, Jacob Elordi, Owen Cooper, Hong Chau & Shazad Latif
Pituus: 136 minuuttia
Ikäraja: K16
Emily Brontën ainoaksi romaaniksi jäänyt, vuonna 1847 julkaistu Humiseva harju on yksi englantilaisen kirjallisuuden suurista klassikoista. Pakkomielteisestä rakkaudesta kertova, väkivallan ja vihan sävyttämä, synkkä goottiromaani on filmatisoitu useaan otteeseen niin elokuvina kuin minisarjoinakin.
Tuoreimpana kortensa kekoon kantaa Emerald Fennell (Promising Young Woman, Saltburn), jonka elokuvan nimi on tyylitelty markkinointimateriaaleihin lainausmerkkien sisään – viitaten siihen, että kyseessä on löyhä adaptaatio Brontën alkuperäisteoksesta.
Fennellin Humiseva harju kattaa Brontën romaanista vain osan. Se myös karsii sivuhahmot minimiin ja keskittyy lähes yksinomaan Heathcliffin ja Cathyn myrskyisään ja kieroutuneeseen suhteeseen.
Alkuperäisromaania lukemattomat saattavat yhä erehtyä luulemaan Humisevaa harjua kauniiksi ja romanttiseksi rakkaustarinaksi, mitä se ei todellakaan ole. Brontën tarina on kieroon kasvanutta rakkautta. Se on väkivallan, epätoivon, pakkomielteisyyden ja tukahdutetun vihan sävyttämä kuvaus ihmisistä, jotka rakkauden nimissä rikkovat toisensa eheyttämisen sijaan.
Vaikka Fennell on karsinut käsikirjoituksesta valtavasti tarinallisia ja teemallisia yksityiskohtia, ja tehnyt elokuvasta karua alkuperäisromaania yksitahoisemman, ei uusi Humiseva harju siltikään ole mikään hyvänmielen rakkaustarina.
Kuva: © 2026 Warner Bros. Ent.
Rappiorakkautta
Elokuvassa ylhäissyntyinen Catherine Earnshaw (nuorena Charlotte Mellington, aikuisena Margot Robbie) elää alkoholisoituneen isänsä kanssa rapistuvassa kartanossa Yorkshiren nummilla. Isä (roolissaan herkullisen ällöttävä Martin Clunes) ryyppää perheen rahat ja turvautuu kännipäissään väkivaltaan.
Eräänä päivänä mies tuo mukanaan nuoren pojan, josta tulee Earnshaw’n perheen kasvatti tai palkaton palvelija – millä tuulella isäntä nyt sattuu olemaan. Cathy antaa pojalle (nuorena Adolescence-tähti Owen Cooper, aikuisena salskea Jacob Elordi) nimeksi Heathcliff ja kaksikosta tulee erottamattomat. Heidän välillään on kuitenkin valta-asemasta johtuva kuilu: Cathy on talon oikukas neiti, Heathcliff puolestaan kadulta pelastettu ulkopuolinen.
Vuosien myötä kiintymys kasvaa rakkaudeksi, vaikka kumpikaan ei sitä uskalla ääneen sanoa. Taloudellisen kurjuuden, väkivallan ja pelon keskellä se myös kasvaa kieroon, sitä mukaa miten piiskan arvet Heathcliffin selässä lisääntyvät.
Kun läheiseen herraskartanoon muuttaa naimaton Egdar Linton (Shazad Latif), näkee kaunis Cathy tilaisuuden päästä pakenemaan perheensä kurjuutta parempaan elämään.
Sydämessään hän ei kuitenkaan osaa irrottautua Heathcliffistä, joka katoaa jälkiä jättämättä ennen Cathyn häitä. Vuosia myöhemmin mies palaa takaisin ja pakkomielle valtaa molemmat.
Kuva: © Warner Bros. Pictures
Usvaiset nummet salaisuuksien näyttämönä
Saltburnissa (2023) Fennell tarjoili 2000-luvun alkupuolelle sijoittuvan yhteiskuntaluokkien välisen, goottihenkiseen ympäristöön sijoittuvan satiirisen valtapelin, jonka kiihkeän visuaaliset kohtaukset paloivat verkkokalvoille. Humisevasta harjusta löytyy samaa tunnelmaa, vaikka aikakausi on toinen.
Myös elokuvien kuvakielessä on paljon samaa, mistä kunnia osittain kuuluu myös Saltburninkin kuvaajana toimineelle Linus Sandgrenille. Sandgrenin usvaisen tunnelmalliset kuvat sateisella nummella, tuulessa liehuvat kankaat ja värien kontrasti tarjoavat visuaalisen elementin, joka parantaa kokonaisuutta myös niissä hetkissä, jolloin käsikirjoitus horjuu.
Fennell pyrkii provosoimaan ja yllättämään katsojaa elokuvan ensimmäisestä, kuvattomasta kohtauksesta lähtien. Myös Humisevan harjun synkkyydessä Fennellillä on pilke silmäkulmassa, ja Saltburnin kylpyvesikohtauksen absurdiutta vastaa tällä kertaa ihonväriseksi (luomia myöten) maalattu huone.
Tarinallinen terävyys kuitenkin puuttuu.
Humisevaan harjuun Fennell ei saa tuotua Saltburnin kaltaista raikasta ronskiutta tai yhteiskunnallista monitahoisuutta. Elokuvasta muodostuu pintakiiltoinen ja kylmän tunteeton – kaikista Robbien vuodattamista kyynelistä huolimatta.
Kuva: © 2026 Warner Bros. Ent.
Humisevaa harjua on markkinoitu Brontën tarinan kiihkeänä “irstailuversiona”. Tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa markkinointia. Päähenkilöiden välinen suhde on keskinäistä kiusaamista ja pitkiä katseita: näyttävästi mainostetut seksikohtaukset ovat lopulta vain pienessä roolissa.
Päähahmojen keskinäinen kemia typistyy muutamaan sateiseen kohtaukseen, muuten se jää molempien näyttelijöiden fyysisestä karismasta huolimatta kylmän kalseaksi kuin Yorkshiren nummien sää. Alison Oliverin esittämän Isabellan tukahdutetun seksuaalisuuden avaaminen puolestaan tuntuu täysin irralliselta lisäykseltä.
Humiseva harju on teknisesti komea ja visuaalisesti huoliteltu, synkkä tarina rikki menevistä ihmisistä, joita esittävät karismaattiset Robbie ja Elordi. Pakkomielteisen rakkauden ja hahmojen välisten valta-asetelmien monitahoisempi tulkinta jätetään kuitenkin pintakiillon varjoon, minkä vuoksi kokonaisuus jää kylmäksi.
