Mikko Kekäläinen kertoo Iltalehdelle perhearkensa kuulumisia.
Ylen Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Mikko Kekäläinen, 48, vannoi aikoinaan, että hän ei koskaan osallistuisi Erikoisjoukot-sarjaan. Kekäläinen kertoo vitsikkäästi, että yllytyshulluus tai ”hetkellinen mielenhäiriö” saivat hänet mukaan ohjelmaan.
Kekäläinen muistaa omilta armeija-ajoiltaan sen, että hän oli vinoillut alikersantilleen.
– Armeijakauden alussa aloin olla vähän väsynyt, kun teimme perjantai-iltapäivänä jotain armeijatyyppistä toisteista harjoitusta. Varusmiesjohtajamme teki vain sen mitä hänen täytyi eli piti harjoitusta koossa hyvin sotilaallisella otteella. Hän oli tunnettu aika tiukasta ja jämäkästä otteestaan.
– Sitten minulla suli ydin siihen touhuun ja minulla meni hermot. Purin sitä omassa porukassani sanomalla: ”Voi vittu en jaksa enää kuunnella tuota huutoa”. Oletin, että eihän hän kuule sitä, mutta kuuli.
Kekäläisen mukaan alikersantti kysyi karjuen, mitä hän oli oikein huutanut. Kekäläinen selitti upseerille keksimänsä peitetarinan, jonka mukaan hän olisi huutanut kaverilleen.
– Vääryydellä selvisin siitä tilanteesta. Sen takia tämä täytyi julkisesti myöntää, kun se on painanut mieltäni jo 20 vuotta, juontaja toteaa.
Huumoria perhearjessa
Tv-kuvausten ulkopuolella Kekäläinen elää omien sanojensa mukaan ”mahtavaa elämänvaihetta” perheessään. Juontajalla on vaimonsa Kristiina Kekäläisen kanssa kaksi lasta: Otto, 14, ja Martta, 11.
Kekäläinen kertoo innoissaan, että he ovat hankkineet viime viikonloppuna perheensä kanssa mopon. Kekäläinen teki tämän hankinnan, vaikka hänen pojallaan ei ole vielä mopokorttia.
– Se sattui kohdalle. Löysimme hyvän ja käytetyn mopon luotettavalta myyjältä, joten ostimme sen pois. Kävin viemässä aamulla tyttäreni kouluun mopolla – on jotenkin mahtava meininki, juontaja tunnelmoi.
– Eli meitsi saa ajaa sillä mopolla vielä tässä ainakin reilun viikon ajan ennen kuin poikani täyttää 15 ja saa mopokortin. Eli jos näette Espoon suunnassa ja muuallakin pääkaupunkiseudulla mopoilijan, jolla on autereinen onnenhymy kasvoillaan, niin se olen minä, hän sanoo.
Mikko Kekäläinen kertoo innoissaan perheensä uudesta moposta. Roosa Bröijer
Kekäläisen mukaan Otto on kokenut vähän epäreiluutta isänsä mopoajelusta.
– Hän sanoi juuri tänään, että ”kaikki muut pääsee kulkemaan sillä mopolla paitsi minä”. Mutta se on sellaista luonteen kasvatusta.
Kekäläisen mukaan heidän arkensa on huumorintäyteistä. Hän on aina kuvitellut olevansa perheensä hauskin, mutta on joutunut toteamaan teini-ikäisten lastensa olevan myös huumorityyppejä. Juontajan mukaan ainakaan esikoisen kohdalla ei ole ollut aistittavissa niin kutsuttua teinikapinaa.
– Olemme hyvin eri mieltä monista asioista, mutta se on ollut hienoa, että olen itse saanut uusia tapoja ajatella asioita. Olen päässyt irti sellaisesta, että vain minä olisin oikeassa tietyissä asioissa, koska monesti se ei näin ole, Kekäläinen kertoo.
Julkisuuden vaikutus
Kekäläinen ei ole kuullut lapsiltaan, että hänen julkisuutensa olisi koitunut ongelmaksi heille.
– Tiedän, että lasteni luokkakaverit ovat panneet merkille esimerkiksi Erikoisjoukot-osallistumiseni. Mutta muksuni eivät ole koskaan sanoneet, että siitä olisi koitunut mitään ikävää tai hankalaa.
Samaan aikaan Kekäläinen tiedostaa hänen julkisuutensa olleen lastensa elämässä aina. Kekäläisestähän tuli isä ja julkisen työn tekijä samaan aikaan.
– He ymmärtävät sen, että heidän vanhempiaan tunnistetaan kadulla, ja se on ikään kuin normaalia. Ja kyllähän sen kautta tulee myös sellaisia seurauksia, joihin ei muuten pääsisi, kuten katsomaan miten televisio-ohjelmia tehdään.
Kekäläinen ei estäisi, jos hänen lapsensa haluaisivat julkisuuteen. Hän on vaimonsa kanssa painottaneet, että lapset saavat tehdä tulevaisuudessa mitä tahansa, kunhan eivät ole pahaksi itselleen tai muille.
– Eihän julkisuus nyt itsessään ole paha tai hyvä asia, eikä minulle ole koskaan mitään sellaista seurannut siitä, Kekäläinen sanoo.
– Mutta jos muksuni haluavat ruveta tekemään julkista ammattia, niin ainakin minä voin kertoa heille, mitä siihen liittyy ja mitä se tarkoittaa, hän toteaa.
Mitä vinkkejä sitten antaisit heille julkisuutta varten?
– Sen, että mitä vähemmän sitoo siihen omia ajatuksiaan, sen parempi. Eihän julkisuus esimerkiksi näy arjessani millään tavalla. Työpaikallani muutkin tekevät julkista työtä ja kotona ketään ei kiinnosta. Ja koska olen pääasiassa töissä ja kotona, niin ei julkisuus elämässäni aiheuta mitään.
– Ihmiset saattavat vähän katsoa, jos käyn kaupassa, mutta se on loppujen lopuksi aika pientä. Sen sanoisin, että ei kannata keskittyä julkisuuteen vaan työhön, jota haluaa tehdä.
Mikko Kekäläinen kokee, että julkisuus itsessään ei ole hyvä tai paha asia. Jenni Gästgivar