Teemu Karppinen häpesi aiemmin erityisesti ammattinsa takia paukkupelkoaan, joka saa hänet kavahtamaan esimerkiksi koiran haukkua. Sittemmin hän on kuitenkin onnistunut kääntämään pelkonsa vahvuudeksi juuri työrintamalla.
Yhtäkkiä haukkumisen aloittava koira. Ilotulitteiden pauke. Lasten käsissä olevat ilmapallot, jotka saattavat räjähtää hetkenä minä tahansa.
Kaikki nämä saavat Teemu Karppisen, 40, kavahtamaan. Teemu nimittäin pelkää yhtäkkisiä, voimakkaita ääniä. Hän kutsuu pelkoaan paukkupeloksi. Se ei ole kehittynyt tietyn tilanteen myötä vaan kulkenut Teemun mukana koko hänen elämänsä ajan.
”Olen maallikkona analysoinut paukkupelkoni syitä ja tullut siihen tulokseen, että se lienee monen asian summa. Minulla on diagnosoitu ADD ja OCD. Minulla on neuroepätyypillisyyteni takia aistiyliherkkyyksiä, erityisesti kuuloon liittyen. En silti osaa sanoa, onko paukkupelko vain nepsyjen juttu vai laajempi ilmiö”, Teemu pohtii.
Sen verran hän uskaltaa kuitenkin veikata, ettei ole ainoa tästä pelosta kärsivä – ja siksi hän haluaa puhua asiasta avoimesti.
Moni luulee virheellisesti Teemun pelkäävän koiria
Yhtäkkisessä äänessä pahinta Teemulle on sen aiheuttama säikähdys. Kyse on enemmän kuin tavallisesta äkillisen äänen aiheuttamasta säpsähdyksestä.
Koiran haukku tuntuu Teemusta siltä kuin joku tökkäisi häntä sukkapuikolla korvaan. Syke ja ahdistus nousevat haukahduksen seurauksena voimakkaasti.
Ulkoisesti Teemu ei kuitenkaan panikoidu vaan toimii tavalla, joka tulee selkärangasta.
”Oikeastaan ainoa näkyvä reaktioni on nostaa kädet korville ja odottaa, että ääni menee ohi.”
Muiden paikalla olevien ihmisten reaktiot tekevät tilanteesta kuitenkin mutkikkaamman.
”Muut menevät reaktiostani usein niin sekaisin, että lopulta heidän reaktionsa minun reaktiooni tekevät tästä pelosta myös minulle vaikeamman asian.”
Esimerkiksi koiran haukkuessa Teemulle tullaan yleensä oitis selittämään, että ”ei hätää, ei koira pure”.
”Mutta en pelkääkään itse koiraa vaan nimenomaan sen yhtäkkistä ääntä. Aikoinaan asuin työharjoittelussa kolme kuukautta perheessä, jossa oli ranskanbulldoggi. Koska se ei haukkunut, vietin sen kanssa mielelläni aikaa, painin sen kanssa ja tykkäsin siitä ihan hulluna.”
Pelko on hävettänyt mutta kääntynyt myös vahvuudeksi
Teemu on työltään operatiivinen johtaja ja ammattivalmentaja. Se ei ole tehnyt paukkupelosta hänelle helpompaa asiaa – jopa päinvastoin.
”Työssäni valmennan ihmisiä muun muassa sietämään pelkoja ja paineita. Tiedän siis paljon peloista ja niiden kohtaamisesta. Olen myös elämässäni onnistunut voittamaan monia pelkojani. Koen, että tämä paukkupelkoni on ikään kuin bugi minussa. Se ei omasta mielestäni istu kuvaan minusta tai brändiini. Siksi pelkoni on aiemmin hävettänyt minua erityisesti ammattini takia.”
Teemu on kuitenkin asiaa perusteellisesti pohtiessaan ymmärtänyt, ettei hänen paukkupelossaan ole mitään hävettävää. Sittemmin hän on jopa onnistunut kääntämään pelkonsa vahvuudeksi työrintamalla.
”Ymmärsin, että valmentaja on myös ihminen. Valmennettavilta on tullut paljon kiitosta, kun olen kokemuksistani kertomalla pystynyt näyttämään, ettei edes ammattilainen ole vapaa peloista.”
”Herkkä ihminen voi kokea olevansa yksin”
Teemu myöntää, että herkkyys voi olla tänä päivänä raskasta.
”Tässä ajassa ihannoidaan kovuutta ja tehokkuutta. Herkkä ihminen voi kokea olevansa yksin.”
Kuitenkin syvempi neuroepätyypillisyyteen ja yliherkkyyksiin tutustuminen on tuonut myös armoa itseä kohtaan.
”Aistiyliherkkyys on kuitenkin myös ihan elimellinen asia. Ymmärrän nykyään, etten ehkä pääse lähtemään tässä asiassa matkaan ihan samalta viivalta kuin neurotyypilliset henkilöt.”
Ja toisaalta juuri herkkyys on myös hänen supervoimansa.
”Ilman tätä hermostoa en tekisi nykyistä työtäni. Herkkyyteni kautta saan maailmasta ja ihmisistä valtavan määrän informaatiota. Myös minusta löytyvä ideoiden ja luovuuden kaivo on pitkälti herkkyyteni ansiota.”
Teemu työskentelee yhdessä karhuryhmän entisen operatiivisen johtajan, tohtori Harri Gustafsbergin kanssa. Harrin kanssa työskentely on saanut Teemun tajuamaan, miten mainiosti erilaiset persoonat voivat täydentää toisiaan.
”Se, mikä on yhdessä tilanteessa vahvuus, on toisessa taakka. Paksunahkaisuus on kriisijohtajalle elintärkeää. Mutta jos vastaat reklamaatioon samalla suoraviivaisuudella, voi tulla ongelmia.”
Teemu aikoo vielä opetella sietämään koiran haukkumista.
© Joanna Suomalainen
Altistus voisi olla keino vähentää pelkoa
Teemu on elämänsä varrella oppinut sietämään joitakin kovia ääniä oikein hyvin. Esimerkiksi armeijassa hän tottui aseella ampumisesta aiheutuvaan ääneen. Yhä tänä päivänä hänelle ei tuottaisi ongelmaa mennä ampumaradalle.
Mutta koirien kanssa hän huomaa, että on alkanut altistamisen sijaan vältellä niiden kohtaamista – ja se on vahvistanut pelkoa.
”Se on avoimuuteni kääntöpuoli. Koska olen ollut hyvin avoin tästä asiasta, pystyn helposti kieltäytymään sellaisista tilanteista, joissa haukkuvia koiria olisi läsnä. Omasta käytöksestäni huomaan, miten luontaista ihmiselle on vältellä epämukavia tilanteita.”
Koirien seurasta kieltäytyminen on kuitenkin kaventanut niiden paikkojen määrää, joissa Teemu voi kohdata lähipiiriinsä kuuluvia ihmisiä.
”Totta kai kärsin paljon siitä, että en voi mennä esimerkiksi kaikkien parhaiden kavereideni luo, koska siellä on koiria.”
Teemu on hakenut ammattiapuakin pelkonsa kohtaamiseen. Mutta pelkkä keskustelu ja asian analysointi ei ole vienyt eteenpäin.
”Tarvitsisin terapeutin, joka lopulta pakottaisi minut koirapuiston ytimeen istumaan. Siellä aivoihini ja hermostooni menisi viestiä siitä, ettei tässä ole mitään hätää.”
Vielä joku päivä Teemu aikoo kohdata tämänkin pelkonsa. Luultavasti viimeistään siinä kohtaa, kun hänen lapsensa alkavat haluta omaa koiraa.
”Haukkumatonta ranskanbulldoggia emme hanki, se olisi liian helppoa.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Harri-Pekka Pietikäinen sai yläkoulussa turpiin ja siitä jäi trauma – näin hän kohtasi pelkonsa aikuisena
Sinua voi kiinnostaa myös:
