Ukrainalainen Mariia Halasiuk, 24, ei voinut uskoa sodan alkaneen, kun Venäjä hyökkäri Ukrainaan helmikuussa 2022. Hän pakeni miehensä kanssa Keski-Ukrainasta Suomeen heti sodan alettua.
Nyt Mariialla on parin vuoden työkokemus ja opiskelupaikka suomenkielisessä ammattikorkeakoulussa, ja paluu Ukrainaan tuntuu kaukaiselta ajatukselta.
”Merkittävin hetkeni Suomessa on se, kun sain opiskelupaikan”
”Jos Ukrainaan saataisiin tulitauko tai pysyvä rauha, muuttaisinko takaisin? En usko. Maani on raunioina, ja toivon kovasti, että se saataisiin jälleenrakennettua, mutta koko elämäni on jo Suomessa.
Jos palaisin, minun täytyisi muuttaa perheeni luokse Keski-Ukrainassa sijaitsevaan Umanin kaupunkiin, jossa minulla ei ole tulevaisuutta. Suuri osa ystävistäni on lähtenyt Euroopan maihin pakolaisiksi.
Myös taloudellinen tilanne on huono: hinnat ovat samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta töitä ei ole. Ainoastaan hiusten värjääminen on halpaa.”
Puolan kautta Paraisiin
”Olen sodan alettua käynyt Ukrainassa kahdesti, ja minusta tuntui kuin olisin astunut toiseen todellisuuteen, niin tottunut olen elämään Suomessa. Olin tietenkin onnellinen, kun tapasin perheeni, mutta ei minulla ole siellä enää muuta.
Viimeksi olin kotimaassani sodan alkamispäivänä. Olimme käymässä mieheni mummolla, kun tämä tuli paniikissa herättämään meidät keskellä yötä. Sitä tunnetta ei voi kuvailla sanoin. Näimme ikkunasta pommituksia ja liekkimeren. Miten niin alkoi sota? Mediassa oli ollut joulukuussa puhetta mahdollisesta hyökkäyksestä, mutta olimme nauraneet ajatukselle.
Mieheni on elänyt suuren osan elämästään Suomessa, jossa hänen vanhempansa yhä asuivat. He laittoivat meille viestiä, että lähtekää äkkiä Suomeen. Otimme välittömästi suunnaksi Puolan rajan.
Ensimmäiset kolme kuukautta elimme Paraisissa ja selvittelin asioita itsekseni. Sain töitä siivoojana ja lähetin rahaa perheelleni. Yritin saada tolkkua tilanteestani ja opiskelin itsekseni suomen kieltä.”
”En tunnu saavan yhteyttä täkäläisiin”
”Kolme vuotta on kulunut. Olen oppinut kielen, saanut viisumin neljäksi vuodeksi ja tehnyt erilaisia töitä. Merkittävin hetki oli se, kun sain opiskelupaikan. Luulin aluksi, että koulussa oli tehty virhe, mutta ei. Olin pakahtua onnesta.
Päätin juuri ensimmäisen vuoden Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa, jossa opiskelen taloushallintoa ja rahoitusta suomen kielellä. Ukrainassa olin opiskellut ranskaa ja pidin itseäni humanistina, mutta pidän alasta yllättävän paljon.
Yksi hankalimmista asioista on suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyys. Edes koulussa en tunnu saavan yhteyttä täkäläisiin. Vaikka yritän, he eivät tunnu lämpenevän minulle. Ehkä se johtuu kulttuurisista eroista.
Uuden lakimuutoksen myötä täällä pitää elää kahdeksan vuotta ennen kuin voi hakea kansalaisuutta. Minulla on vasta kolme vuotta takana, eli vielä on matkaa Suomen passiin.”
”Jos ihminen ei ole Putinin puolella, minulla ei ole mitään häntä vastaan”
”Ukrainan politiikkaa tai ajankohtaisia asioita en enää pysty seuraamaan, vaikka saapuessani Suomeen luin jatkuvasti uutisia. Mieheni seuraa Ukrainan tilannetta aktiivisesti, enkä ymmärrä miksi. Uutisia lukiessani petyn aina.
Mielestäni tärkein prioriteetti olisi saada taistelut loppumaan, vaikka meidän pitäisi luovuttaa joitakin alueita. Se ei ole hyvä vaihtoehto, mutta Venäjä on paljon suurempi maa ja ihmisiä on Ukrainassa päivä päivältä vähemmän. Miljoonat ovat muuttaneet pois.
Länsimaat kannustavat Ukrainaa jatkamaan taisteluita – helpommin sanottu kuin tehty. Ne ovat oikeita ihmisiä, joita sinne rintamalle lähetetään. En näe ketään muuta presidentti Zelenskyin paikalla, mutta en voi olla ajattelematta, että hän on liian periaatteellinen. Mielestäni pitäisi tulla vastaan, jotta saisimme taistelut loppumaan.
Olen uskovainen ja ennen sodan puhkeamista kävin monia kertoja Venäjällä ortodoksisissa kohteissa. Monet ukrainalaiset ovat sodan alettua alkaneet vihata venäläisiä, mutta minä en. Jos ihminen ei ole Putinin puolella, minulla ei ole mitään häntä vastaan.
En kuitenkaan usko, miten tilanne maiden välillä paranisi, vaikka rauha saataisiin aikaan. Askel oikeaan olisi vähintään, että Putin syrjäytettäisiin.
Isovanhempieni ikäluokat ovat yhä katkeria ja epäluuloisia Saksaa kohtaan natsien julmuuksien vuoksi. Uskon, että sama tapahtuu omalle ikäluokalleni Venäjän suhteen.”