Enfieldin terveysjohtaja sanoo epidemian olevan vakava uhka koko pääkaupungille.

vaccin.

Avaa kuvien katselu

Kuva: EPA-EFE

Yli 60 lasta on saanut tartunnan tuhkarokkoepidemiassa Pohjois-Lontoossa. Enfieldissä seitsemän koulua ja yksi päiväkoti ovat raportoineet tapauksista, ja osa lapsista on ollut taudin vuoksi sairaalahoidossa, kertoo Sunday Times.

Asiantuntijat epäilevät epidemian liittyvän pääkaupungin matalaan MPR-rokotuskattavuuteen. Yksi tartunnan saanut voi levittää tuhkarokon jopa 18 rokottamattomaan ihmiseen.

Enfieldin alueella yli viidennes lapsista ei ole saanut tuhkarokko-, sikotauti- tai vihurirokkorokotetta viiden vuoden ikään mennessä.

Enfieldin terveysjohtaja Dudu Sher-Arami sanoo epidemian olevan vakava uhka koko pääkaupungille. Hänen mukaansa Lontoossa on ”yksi maan alhaisimmista, ellei alhaisin, rokotuskattavuus”.

Viranomaiset ovat perustaneet väliaikaisia rokotusklinikoita kouluihin ja Enfieldin alueelle.