Tekoäly mainittiin tiettävästi ensimmäistä kertaa syyksi suomalaisen yrityksen muutosneuvotteluille, kertoo Helsingin Sanomat. Helsingin pörssiin listautunut Etteplan kertoi tiistaina aloittavansa muutosneuvottelut, joissa 336 työntekijästä 40 voidaan irtisanoa. Lisäksi enintään 30 työntekijää saatetaan lomauttaa tai osa-aikaistaa.
Etteplan on erikoistunut teollisuuden suunnittelupalveluihin. Tekoälyagentit korvaavat ja muuttavat Etteplanilla tehtävää koodaustyötä. Agentit ovat ohjelmistoja, jotka suorittavat monimutkaisia tehtäviä itsenäisesti, oppien kokemuksistaan.
– Olemme valjastaneet tekoälyä jo esimerkiksi mukaan sovelluskehitykseen erityyppisillä keinoilla, missä tekoäly on auttanut tehostamaan kehittäjien toimintaa. Nyt lähdemme kehittämään tekoälyagenteista meidän virtuaalisia kollegoita, jotka tulevat tuottamaan meille sovelluskoodia, Etteplanin ohjelmisto- ja sulautetut ratkaisut -palvelualueen johtaja Harri Saikkonen kertoo HS:lle.
Tekoäly ei ole ainut syy muutosneuvotteluille, vaan myös heikolla markkinatilanteella on merkitystä.
Muutosneuvotteluiden arvioidaan päättyvän maaliskuun loppuun mennessä.