Arjen pienet teot voivat rapauttaa keskittymiskyvyn ja lisätä levottomuutta. Haitallisista tavoista voi kuitenkin oppia pois.
Olen Riippuvainen. Näin ajattelin, kun havahduin siihen, että päivissäni toistuu yksi, lähes pakonomainen rutiini.
Kun saan ruuan eteeni, asetun joka kerta sohvalle television ääreen ja laitan pyörimään tutun tv-sarjan – sellaisen, jonka vuorosanat osaan toistaa unissanikin. Sitten nappaan puhelimen käteeni ja avaan somen.
Jälkeenpäin en muista ruokailuhetkestä juuri mitään. En ole keskittynyt ruuan makuihin, en katsomaani ohjelmaan, en kännykän ruudulta tuijottamiini videoihin ja kuviin. Olo ei ole rentoutunut.
Ja silti toistan tismalleen saman kuvion kerta toisensa jälkeen. Miksi ihmeessä?
Havaintojeni ja sosiaalisen median meemivideoiden perusteella en ole ainoa, jolle tuntuu olevan lähes pakkomielle viihdyttää itseään videoilla ja somella joka ikisen ruokailun aikana.
Miltä edes tuntuisi keskittyä pelkästään syömiseen?
Päätin kokeilla kahden ja puolen viikon ajan jättää ruokailuhetkistäni kaikki ruudut pois ja katsoa, mitä tapahtuu.
Aloittamisen vaikeus
Haasteen ensimmäisenä aamuna syön aamiaista ja seuraan Teams-palaveria. Myhäilen onnellisena, koska löysin heti porsaanreiän. Tätäkään ateriaa ei siis tarvitse syödä täysin ilman viihdykettä.
Lounasta lämmittäessäni innostun – pian pääsen katsomaan tuttua sarjaa! Petyn, kun muistan kokeiluni.
Jonkinasteisesta riippuvuudesta tässä taitaa totta tosiaan olla kyse. Ajatuksen vahvistaa aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori Mona Moisala, kun kerron hänelle haasteestani ja sen aiheuttamista reaktioista.
– Yksi klassinen riippuvuuden oire on, että riippuvuuden lähteen poistaminen aiheuttaa voimakasta ärtymystä.
– Yleensä ruudulta katsotaan jotain jännittävää ja tunteita herättävää, se on kuin karkkia aivoille. Vaatii paljon tahdonvoimaa pyristellä irti ruutuajasta, koska ruudut ovat koko ajan saatavilla, hän toteaa.
Minäkin yritän jatkuvasti huijata itseäni. Eräänä päivänä päätän kuunnella podcastia ruokailun aikana. Puolessa välissä ateriaa myönnän itselleni, että korvasin vanhan ärsykkeen toisella. Riisun kuulokkeet.
Moisalan mukaan erityisen hankalaa oman toiminnan muuttaminen on silloin, kun sen ympärille on kehittynyt rutiini.
Huomaan itsekin, että aivoni yhdistävät yksin vietetyn ruokahetken ruutuun, ja rutiinin rikkomishetkessä ne pyrkivät kaikin voimin palaamaan totuttuun kaavaan.
Haasteen kolmantena päivänä syön illallista ruokapöydän ääressä täydessä hiljaisuudessa. Olen syönyt noin kaksi kolmasosaa tavanomaisesta annoksestani, kun huomaan olevani täynnä.
Huomaan myös sisäpihalla pakkasessa kauniisti huurtuneen puun. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, kuinka jylhä puu nenäni edessä kasvaa.
Moisala kuvaa koettani toiminnalliseksi mindfulness-harjoitukseksi. Ärsykkeiden vähentämisen ansiosta mieli voi rauhoittua yllättävän paljon arkisissakin askareissa.
Tietoista läsnäoloa
Viikonloppuisin en yleensä syö yksin. Kokeen aikanakin lounastan ystävien kanssa ja teen kumppanini kanssa ruokaa. Huomaan, että yhdessä syödessä en edes kaipaa ruutuja, sillä keskityn kuulumisten vaihtamiseen ja läsnäoloon.
Kumppanini kanssa illallistaessa olen tyytyväinen siitä, että emme tuijota puhelimiamme, vaan juttelimme.
Koe herättää pohtimaan muitakin hetkiä, joissa voisin vähentää taustamelua elämästäni. Täytän vapaa-aikani podcasteilla ja musiikilla, vien puhelimen pauhaamaan lavuaarin reunalle jopa silloin, kun käyn suihkussa. Perustelen toimintaani, että podcastini ovat asiasisältöä: politiikkaa, uutisaiheita ja yhteiskunnallista pohdintaa. Välillä mukaan mahtuu silkkaa viihdettä.
Jos koko muu arki on täynnä keskittymiskyvyn rapauttamista, ei ruokahetkien rauhoittamisella välttämättä ihmeitä tehdä.
Innostunkin lähtemään kokeilun aikana kävelyille ilman kuulokkeita. Ripustan pyykit kuivumaan hiljaisuudessa. Tunnen olevani läsnä arkisissa hetkissä ja mieleni on levollinen.
Aivoja ei ole suunniteltu tekemään meitä onnellisiksi, vaan ne on suunniteltu selviytymiseen.
Moisalan mukaan taustamelun ja ruutuajan vähentäminen todella kannattaa. Elämänlaatu paranee, kun mieli on levollinen, stressihormoni kortisoli laskee ja keskittymiskyky paranee.
– Ihmiset ovat tutkitusti onnellisimpia silloin, kun he ovat hetkessä läsnä. Kun ollaan perheen kanssa illallispöydässä, leikitään lasten kanssa tai jutellaan ystäville. Ei kukaan kerro olevansa onnellisimmillaan silloin, kun selaa Tiktokkia.
Miksi juuri ruutu vetää puoleensa?
Haitallisinta keskittymiskyvyn kannalta ovat nopeatempoiset videot. Kun aivot joutuvat muutaman sekunnin välein sopeutumaan uuteen tietoon, ei muistiin jää kovinkaan paljon, Moisala kertoo.
Paneutumista ja pitkäjänteisyyttä vaativa tekeminen ei ole aivoille yhtä houkuttelevaa kuin tekeminen, josta palkkio tulee heti.
– Tämä on se suunnitteluvirhe aivoissa, ne eivät osaa palkita meitä pitkän tähtäimen tavoitteista.
Erityisesti sosiaalisen median sisällöt suunnitellaankin siten, että ne kutkuttavat mahdollisimman tehokkaasti mielihyväkeskustamme.
– Aivoja ei ole suunniteltu tekemään meitä onnellisiksi, vaan ne on suunniteltu selviytymiseen. Ja selviytymisen kannalta on tärkeää kiinnittää huomiota uusiin, yllättäviin asioihin ympäristössä. Someajassa se ei palvele meitä, vaan se tekee meistä onnettomia, ahdistuneita ja levottomia.
Testini jälkeen olen ruutuajastani aiempaa tietoisempi.
Uusien rutiinien luominen ei ollut helppoa, sillä aluksi syöminen ilman ruutuja tuntui raastavan tylsältä. Ilahduin kuitenkin siitä, kuinka nopeasti totuin uuteen tapaan. Syödessä ajattelin töitä, kauppalistaa, pihamaan kasvustoa ja viikonlopun suunnitelmia.
Ruudun tuijottaminen on ehkä aivoille karkkia, mutta huomasin, että jo pienillä muutoksilla makeanhimoa voi säännöstellä.
Näin ruutuaikaa voi vähentää
-
Aloita pienestä. Poista ruutu arkisesta hetkestä, jossa se muuten olisi läsnä. Katsele bussissa vain maisemia, älä vie puhelinta lainkaan makuuhuoneeseen tai lähde lenkille ilman kuulokkeita.
-
Alku on aina vaikein. Kun ensimmäiset minuutit ovat kuluneet ja mieli on rauhoittunut, ei puhelinta enää kaipaakaan.
-
Vaihda nopea sisältö hitaaseen. Jo sarjan tai elokuvan katselu on lyhyitä videoita parempaa. Vielä kehittävämpää on kirjan lukeminen tai käsityöharrastus.
-
Kokeile meditointia. Mediaatioharjoitukset ovat jo edistyneemmän tason aivohuoltoa. Pyri olemaan hetkessä läsnä.