Neurokirjon piirteet muovaavat vanhemmuuden arkea monella tasolla. Ne voivat tehdä metelistä, siirtymätilanteista ja arjen äkkinäisistä muutoksista tavallista kuormittavampia.
Tarja Korhonen sai aikuisiällä autismi- ja ADD-diagnoosit. Tarjalla ja hänen puolisollaan on viisivuotias tytär. Perheessä neurokirjon piirteistä puhutaan avoimesti.
– Me sanoitamme asiaa niin, että kaikilla on erilaisia ominaisuuksia, ja joillakin ne ovat niin erilaisia, että ne voivat aiheuttaa haasteita. Haluan, että lapsi ymmärtää reaktioni, ettei hän luule sen johtuvan hänestä, Tarja painottaa.
Tarjan arkea kuormittaa erityisesti voimakas ääniherkkyys. Sama piirre näkyy myös hänen tyttäressään.
– Kodin äänimaailma on meillä tarkkaan mietitty. Meillä on kuulosuojaimia, vastamelukuulokkeita ja korvatulppia pitkin kotia. Jos ääni käy liian kovaksi, se ei ole vain epämiellyttävää, vaan se sattuu ja vaikuttaa toimintakykyyn.
Vauvavuosi yllätti
Kun perheeseen syntyi vauva, Tarja yllättyi siitä, miten hyvin arki lopulta sujui, vaikka hän oli etukäteen pelännyt kuormittuvansa enemmän.
Lapsi syntyi hieman etuajassa, ja perhe vietti ensimmäisen viikon sairaalan perhehuoneessa keskellä koronasulkuja.
– Se oli minulle todella haastavaa, koska pelkään sairaaloita ja ahdistun sekä kuormitun vahvasti muun muassa hajuista, äänistä ja kirkkaista valoista.
Silti vauvan hoitaminen tuntui heti luontevalta. Kotona arki asettui nopeasti. Perhe eli vuorokausirytmiä vuorovedoin: Tarja, joka on luontaisesti ilta- ja yövirkku, hoiti vauvaa iltaisin ja öisin, kunnes väsymys tuli vastaan.
– Silloin herätin aamuvirkun vaimoni ottamaan vuoron, laitoin tulpat korviin ja menin nukkumaan – usein omaan huoneeseeni, Tarja kertoo.
Alusta asti oli selvää, että Tarja sai tarvittaessa vetäytyä omaan tilaansa palautumaan. Sama oikeus oli myös puolisolla, vaikka imettävänä äitinä sen toteuttaminen oli käytännössä hankalampaa.
– Oman tilan, ajan ja rauhan saaminen oli vauva-arjessakin jaksamiseni pelastus, Tarja sanoo.
Vetäytyminen on keino olla parempi vanhempi
Puolison kanssa on sovittu etukäteen, miten toimitaan, kun Tarjan kuormitus kasvaa suureksi.
– Sanon vain, että minun on päästävä pois, ja puoliso ottaa kopin automaattisesti. Laitan kuulokkeista vastamelun päälle, kuuntelen luonnonääniä tai musiikkia ja käytän painopeittoa tai erilaisia pieniä hypisteltäviä esineitä hermoston rauhoittamiseen.
Tarja pyrkii välttämään lapselle ärähtämistä viimeiseen asti. Jos tilanne kuumenee, hän poistuu hetkeksi.
– Meillä on käytössä tunnetilakortit, joissa tunteet kulkevat punaisesta siniseen. Niiden avulla on helppo näyttää, että äippä on nyt oranssilla tai punaisella ja tarvitsee tauon.
Välillä lapsi jää itkemän Tarjan perään. Siksi tilanne on tärkeää käydä yhdessä läpi, kun Tarja palaa takaisin.
– Sylitellään ja rauhoitutaan yhdessä. Asioiden sanoittaminen on meillä kaiken perusta.
Luova, järjestelmällinen ja leikkivä vanhempi
Tarja näkee neurokirjon piirteissään paljon vahvuuksia, jotka tukevat hänen vanhemmuuttaan. Yksi niistä on luova ajattelu, joka auttaa arjen tilanteissa, joissa lapselle pitää selittää uusia asioita.
– Pystyn heittäytymään tilanteeseen vähän toisella tavalla. Luovuus auttaa löytämään erilaisia tapoja sanoittaa ja viedä lasta eteenpäin.
Luovuus näkyy myös leikissä ja yhdessä tekemisessä.
– Lapsi sanoikin, että minä olen se leikkivä aikuinen. Jos vain fyysiset voimat riittävät, temmellän mukana vaikka tuolla lumihangessa. Puolisoni on taas enemmän askartelija ja pelaaja. Yhdessä me muodostamme tasapainoisen tiimin.
Tarja on myös hyvä pitämään rutiineista kiinni. Siksi hän vastaa esimerkiksi kauppareissuista ja ruoanlaitosta.
– Se autisti minussa on suunnattoman järjestelmällinen ja organisointihaluinen. Se selkeyttää meidän elämäämme tosi paljon.
Onnellista, tavallista arkea
Terapia on auttanut Tarjaa ymmärtämään itseään ja arkeaan syvemmin. Myös puolison ammatillinen ymmärrys neurokirjosta, sekä vertaistuki Autismi- ja ADHD-liitoista ovat olleet merkittäviä voimavaroja.
– Vertaistuki on sellaista omassa laumassa olemista. Ei tarvitse selittää kaikkea juurta jaksain, kun toinen ymmärtää jo valmiiksi.
Koulutettuna kokemusasiantuntijana Tarja törmää usein ennakkoluuloihin, jotka liitetään autismiin ja ADHD:hen vanhemmuudessa. Hän kertoo, että monilla on yhä käsitys, että neurokirjon vanhemman elämä olisi hallitsematonta.
– Moni tuntuu ajattelevan, että jos vanhemmalla on autismi tai ADHD, elämä on jatkuvaa kaaosta tai että lastensuojelu on automaattisesti mukana. Se on harhaluulo.
Tarja sanoo, että heidän perheensä arki on ennen kaikkea onnellista.
– Meitä on paljon perheitä, jotka voivat hyvin. Haasteita on, mutta se ei tarkoita, että elämä olisi huonosti. Neurokirjon piirteet eivät sulje pois hyvää vanhemmuutta, Tarja painottaa.
Asiantuntija antaa nepsy-vanhemmille yhden tärkeän neuvon
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n vauvaperheohjaaja Outi Rantakylän mukaan vauva-aika haastaa neurokirjolla olevaa vanhempaa monella tasolla yhtä aikaa: aistiympäristö muuttuu, uni pirstaloituu ja rutiinit menevät uusiksi. Tärkeintä on, että vanhempi tunnistaa omat ominaisuutensa ja löytää keinoja tasapainoilla omien ja lapsen tarpeiden välillä.
– Vauva-arjessa ei ole aikaa sopeutua muutoksiin. Arki alkaa heti siitä hetkestä, kun vauva syntyy.
Rantakylän mukaan olennaista on hyväksyä omat ominaispiirteensä ja löytää niihin sopivia ratkaisuja, sillä vanhemman hyvinvointi heijastuu suoraan lapseen.
– Vauvakin on paras olla silloin, kun vanhemman on hyvä olla.
Hän muistuttaa, että vauvan tarpeet voivat toteutua monella tavalla, eikä ole yhtä oikeaa tapaa elää vauva-arkea.
– Mitä paremmin vanhempi hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, sitä helpompi on löytää arki, jossa kaikkien on hyvä olla, Rantakylä neuvoo.
Artikkeliin liittyvät aiheet