Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva aloittaa Vääpeli Körmy -elokuvien sarjan.

Teksti:

Henri Waltter Rehnström

Ere Kokkonen elvytteli hienosti kotimaista sotilasfarssia komediallaan Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Hän jatkoi aiheen parissa Vääpeli Körmy -elokuvilla, joita valmistui kaiken kaikkiaan viisi kappaletta. Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva on niistä ensimmäinen ja paras. Siitä puuttuu jatko-osia turhan usein vaivannut liika yrittäminen.

Pikemminkin henkilöihin ja tilanteisiin kuin tarinaan keskittyvä elokuva on ennen kaikkea suurten suomailaiskoomikoiden juhlaa. Pentti Siimes pökkelönä everstinä, Elina Pohjanpää hänen turhautuneena vaimonaan, Vesa Vierikko itsestään suuria luulevana kapteenina ja Heikki Kinnunen itseoikeutettuna yrmynä Körmynä ovat herkullisesti rakennettuja tyyppejä.

Punaisena lankana elokuvassa kulkevat kadonneet antiikkituopit, joita töppäilevät mutta kekseliäät alokkaat (Pekka Huotari, Pertti Koivula) yrittävät metsästää mitä mielikuvituksellisin keinoin. Komiikka perustuu pitkälti ajatukselle, että mitä korkeampiarvoisempi sotilas, sitä tyhmempi. Vitsit purevat yhä edelleen.

✪✪✪✪

Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva, perjantai 20.2. klo 23.50, Nelonen