Turun Sanomat kertoo, että kaupunki teetti asiasta selvityksen liittyen aloitukseen, jonka tarkoituksena oli parantaa kuljettajien mahdollisuutta vessataukoihin.

Turun kaupungin teettämän selvityksen mukaan Turun seudun joukkoliikenteen kuljettajien vessataukojen lisääminen aikatauluihin maksaisi noin kahdeksan miljoonaa euroa. Asiasta kertoo Turun Sanomat.

Selvitys tehtiin sen jälkeen, kun kaupunginvaltuutettu Anna Mäkipää (vas) teki aloitteen, joka pyrki parantamaan kuljettajien mahdollisuutta vessataukoihin. Aloitetta kannatti 23 valtuutettua.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT kertoi vuonna 2025, että linja-autonkuljettajilla on työssään vaikeuksia pitää vessataukoja.

Kaupungin tekemän laskelman mukaan jokaisen bussivuoron jälkeen pidettäisiin päätepysäkillä viiden minuutin tauko. Koska Föli-liikenteessä ajetaan arkisin tuhansia vuoroja, tauoista kertyisi päivän aikana yhteensä satoja tunteja taukoaikaa.

Pelkät tauot maksaisivat kunnille vuodessa noin 4–5 miljoonaa euroa. Lopullinen hintalappu nousisi kuitenkin noin kahdeksaan miljoonaan euroon, koska taukojen aikana liikenteen hoitamiseen tarvittaisiin lisää busseja ja kuljettajia.