20221006 HELSINKI. Seiska 30 vuotta. Frederik. KUVA: ATTE KAJOVA
Atte Kajova
Joku voisi luulla, että Frederikin kännykän taustakuvana olisi vaikka joku nuori nainen, mutta ehei!
on väsymätön iskelmäori ja kosmopoliitti, joka viettää aikaa tämän tästä Kanariansaarilla, Thaimaassa, Yhdysvalloissa sekä Virossa.
Video: Frederik jakaa vinkkinsä miehille, kuinka saada kumppani.
Pääkallonpaikka sijaitsee silti Espoon Mankkaalla.
Junttidiskon kuningas nähdään myös maaliskuussa alkavalla Farmi Suomen kaudella.
Farmi Suomi
katso
18.2. 12:15
Farmi Suomen pehtoori sai Frederikiltä haisevat terveiset – näin hän kommentoi
Varhainen aamuherätys ei ollut konkarilaulajan mieleen Farmin ensimmäisenä päivänä.
Jo viime kesänä kuvausten jälkeen Frederik kuvasi reissua ”keskitysleiriksi”.
Frederik on synonyymi sanalla ”äijäenergia”.
Matti Matikainen
Paskayllätys pehtoorille
Ohjelman pressitilaisuudessa Frederik kertoi, että hänellä ja pehtoorilla tuli pientä sanaharkkaa, kun Frederik herätettiin omasta mielestään liian aikaisin yöunilta.
Aamuärtynyt Frederik vaati pääsyä vessaan, mutta se vaatimus ei onnistunut. Tämän jälkeen laulaja päätti omien sanojensa mukaan antaa haisevan vastalauseen.
Farmi Suomen osallistujalta täyslaidallinen
katso
19.2. 06:15
Osallistuja lyttää Farmi Suomen täysin: ”Jokainen hetki oli vastenmielinen”
Terävän sanansäilän omaava taiteilija kertoi myös vihaavansa kapitalismia sekä viihdeteollisuutta – mikä ei kuitenkaan estänyt osallistumasta tosi-tv-ohjelmaan.
– Minä paskansin pehtoorin talon kulmalle, Frederik täräytti Farmi Suomen uuden kauden kilpailijoiden kokoontuessa ravintola Zetorissa Helsingissä 17. helmikuuta.
Heikki Kuula kertoo saaneensa Frederikistä inspiraation tuoreeseen Peter Pan -sinkkuunsa.
Stupido Records
”Rikos on vanhentunut”
Pehtoori paljasti Seiskalle miesten mahtuvan samaan tilaan.
– Sehän on jo vanhentunut ajat sitten. Rikos on vanhentunut, pehtoori vakuutti Katsolle pressissä.
Seiska haastatteli samaisessa tilaisuudessa Frederikiä, joka esitteli puhelintaan.
Huoli heräsi olemuksesta!
kotimaa
28.1. 08:30
Huoli heräsi Frederikistä – näin iskelmäori kommentoi!
Frederik tuo mieleen Yhdysvaltain edellisen presidentin Joe Bidenin, jota kutsuttiin liikanimellä ”Sleepy Joe” väsyneen ja sekavankin olemuksen tiimoilta.
Katse kiinnittyi taustakuvaan, joka on melkoinen – kuvassa on itse Frederik vuosia sitten.
Kuvassa on reilusti nykyistä nuorempi Frederik, jonka katseessa on pikkupoikamaisuutta – ehkä jopa Peter Pania.
Frederik ja Frederikin kännykkä.
Miikka Kaskinen
”Pojasta, joka säilyy aina nuorena”
Räppäri tuore sinkku Peter Pan kertoo muusikosta, joka ei vanhene, mutta yleisö vanhenee.
– Tyttäret muuttuu äideiksi ja äideist isoäideiksi, kappaleessa riimitellään.
Frederik
kotimaa
23.1. 18:30
Frederik muutti tyyliään – tässä syy!
Junttidiscon kuningas muutti tyyliään erikoisesta syystä.
Heikki onkin kertonut saaneensa innoituksen kappaleeseen tavattuaan Frederikin.
– Tapasin Frederikin tänä talvena pikkujoulukiertueella, ja hän innoitti biisiin Peter Panista. Pojasta, joka säilyy aina nuorena ja saapuu joka vuosi samana, muuttumattomana itsenään, vaikka ihmiset, joita hän tapaa, ovat vanhentuneet, Heikki kertoi levy-yhtiön tiedotteessa.
Voisiko syy Frederikin nuorekkuuteen olla manifestoinnissa ja oman kuvan tuijottelussa?
Miikka Kaskinen
– Tässä ammatissa yleisö pysyy about saman ikäisenä, vaikka artisti vanhenee ja tästä syystä artisti itsekin säilyy nuorekkaampana, hyvässä ja pahassa, Heikki maalailee osuvasti.
Saattaakin olla, että Frederik manifestoi itseään pysymään nuorena, kun puhelimesta tuijottaa jatkuvasti nuorempi Frederik.