Lähihoitaja Karoliina Tiura halusi löytää yhteyden muistisairaisiin vanhuksiin. Suurella sydämellä tehty työ sai kuninkaallisen palkinnon.
Joitakin vuosia sitten Karoliina Tiura, 34, oli kotikäynnillä tutun vanhuksen luona. Rouvan muistisairaus oli edennyt jo niin pitkälle, ettei hän juurikaan puhunut ja kontaktia oli vaikea luoda. Karoliina päätti laittaa musiikkia soimaan kännykästään. Hän valitsi Tapio Rautavaaran kappaleen Kulkurin valssi. Pian rouva lauloi sanasta sanaan duettoa Rautavaaran kanssa: ”Siks mieluummin maantiellä tanssin, kun metsien humina se soi…”
Karoliina herkistyi, ja kotikäynniltä lähdettyään hän itki.
”Uskomaton tunne. Yhtäkkiä tämä rouva pystyikin puhumaan. Jaoimme siinä yhdessä hyvin merkityksellisen hetken ja elimme samassa maailmassa.”
Karoliina on tehnyt lähi- ja muistihoitajan töitä 14 vuotta. Hän on viihtynyt vanhustenhoivan syvässä päädyssä, kotihoidossa. Työtä pidetään kiireisenä ja kuormittavana. Karoliina kuitenkin kehuu sekä entisiä työnantajiaan että nykyistä Pirkanmaan hyvinvointialuetta.
”Meillä on tarpeeksi väkeä, joten saadaan tehdä arvojen ja oman moraalin mukaista työtä. Monessa paikassa asiat ovat menneet ihan väärään suuntaan. Liukuhihnatyö vanhusten parissa tekee hoitajista kyynisiä.”
Kotihoitajilla on Karoliinan mukaan yksi ohje ylitse muiden: älä näytä kiirettä. Vaikka aikataulut painaisivat päälle, asiakkaan luona ollaan rauhallisia ja rauhassa. Ei ihan helppo tehtävä.
”Monesti olen kuullut ulko-ovella, että hei, älä lähde, älä jätä. Kyllähän se raastaa sydäntä. Mutta ammattitaito auttaa ja tieto siitä, että vanhuksella ei juuri sillä hetkellä ole oikeasti mitään hätää.”
Seniorit olivat sydämen valinta
Ikäihmiset eivät olleet mikään itsestään selvä valinta Karoliinalle, kun hän opiskeli lähihoitajaksi. Ensin hän olikin erikoistumassa lapsiin ja nuoriin, mutta seniorit valloittivat sydämen.
”Olen varmaan vanha sielu. Mummojen ja pappojen kanssa on niin luonteva puhua, ollaan heti samalla aaltopituudella. En ehkä osaisi edes jutella nuorten kanssa mistään”, Karoliina naurahtaa.
Hän harrastaa isänsä kanssa sukututkimusta, joka on kuulemma sekin vähän vanhempien sielujen intohimo. Karoliina on myös aina ollut tiiviisti tekemisissä isovanhempiensa kanssa, jotka ovat vielä hyvässä kunnossa. Vain yksi mummu on kuollut.
Karoliina sanoo oppineensa omilta isovanhemmiltaan ja yleensä ikäihmisiltä paljon, esimerkiksi nöyryyttä ja sitä, ettei turhista asioista kannata valittaa. Kannattaa arvostaa ja iloita siitä, mitä on elämältä saanut. Lisäksi Karoliina on työssään oivaltanut, että pitää elää rohkeasti. Elämänvirtaan on vain hypättävä, vaikka kuinka pelottaisi. Unelmia kohti olisi hyvä kurkottaa tosissaan.
”Surullisinta ovat vanhukset, jotka ovat muuttuneet katkeriksi. He ovat esimerkiksi eläneet koko elämänsä yksin, vaikka olisivat kaivanneet rinnalle puolisoa ja perhettä.”
Vuorovaikutus avaa yhteyden
Palataan vielä Tapio Rautavaaran kappaleeseen. Ammattitermein ilmaistuna Karoliina käytti rouvan kanssa validaatiomenetelmää. Yhdysvaltalainen sosiaaliterapeutti Naomi Feil kehitti tämän työtavan jo 1960-luvulla.
”Siinä sukelletaan vanhusten ja muistisairaiden todellisuuteen. Monet elävät menneisyydessä, ja tavoite on saada yhteys siihen maailmaan”, Karoliina kertoo.
Jos muistisairas esimerkiksi sanoo lähtevänsä nyt lypsylle, hoitaja ei korjaa, että älä nyt hupsuja puhu. Sen sijaan kysellään, että minkäs nimisiä lehmiä teillä siellä navetassa olikaan ja kuinka monta. Aito vuorovaikutus parantaa vanhusten hyvinvointia. Ahdistus helpottaa, pelot vähenevät ja yhteistyö sujuu paremmin.
Jakaminen tekee myös hoitajan työstä antoisampaa. On helpompi toimia ihmisen kanssa, jonka taustat ja kiinnostuksen kohteet tuntee.
Karoliinan mielestä vanhusten hoidossa olisi entistä enemmän kehitettävä näitä lääkkeettömiä menetelmiä. Hän ryhtyi itse käyttämään kotikäynneillä värityskuvia muutama vuosi sitten. Sysäys uuteen ideaan tuli vanhukselta. Eräs Karoliinan asiakas piirteli lyijykynällä kotona oven karmeihin kuvia: nukkeja ja naisia mekoissa. Karoliina toi hänelle kuvia väritettäväksi, ja vanhus tarttui heti kyniin.
Samalla avautui ovi menneisyyteen. Juteltiin edellisten sukupolvien asuista ja elämäntavoista. Yhteys oli jälleen syntynyt.
Kokemuksista innostuneena Karoliina ideoi muistelu- ja värityskirjan vuonna 2022. Hän lähetti hahmotelmansa Ruotsin kuningatar Silvian nimeä kantavaan Queen Silvia Nursing Award -kilpailuun lähihoitajien sarjaan. Ja kas vain, Karoliina voitti ensimmäisen sijan.
”Olin kotikäynnillä asiakkaan pihalla ja lunta satoi, kun puhelu tuli. Osasin jo arvata, mistä on kysymys, kun näin Ruotsin suuntanumeron. Olihan se ihan uskomatonta!”
Vanhukset haluavat puhua muustakin kuin vatsan toiminnasta
Palkintoon kuului opintokäyntejä Ruotsissa ja 6 000 euroa rahaa. Eikä siinä vielä kaikki. Karoliina tapasi kuningatar Silvian ja piti hänelle sekä satapäiselle yleisölle puheen palkintoseremoniassa englanniksi.
”Niiasin kuningattarelle. Ääni värisi ja kädet tärisivät, mutta selvisin. Ihan hullun hyvät muistothan siitä reissusta jäi. Yksi hienoimpia hetkiä elämässä.”
Silvia oli kuulemma rauhallinen ja hillitty, niin kuin kuninkaallisen kuuluukin olla. Kuningattaren oma äiti sairasti aikoinaan Alzheimerin tautia, joten muistisairaiden hyvinvointi on ollut Silviallekin tärkeä työsarka.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Muistelukirja – Hetki nuoruuteen julkaistiin tammikuussa. Siinä on Karoliinan piirtämiä värityskuvia, tunnettujen suomalaisten runoilijoiden runoja, lauluja ja kysymyksiä, joiden avulla muistisairaan muistot herätellään eloon. Työkirjaa voivat käyttää niin ammattilaiset kuin omaiset.
Karoliina tietää kokemuksesta, että vanhukset haluavat puhua muustakin kuin vatsan toiminnasta tai lääkkeistä.
”Eräs asiakas oli todella leipiintynyt aina samoihin kysymyksiin: oletko ottanut lääkkeesi, oletko syönyt. Hän sanoi olevansa todella kypsä tähän jankuttamiseen.”
Kun seniori sai värityskuvia ja alkoi muistella, esiin kuoriutui aivan uusi muori. Hymyilevä ja naurava.
”Hän tuli nähdyksi ja kuulluksi. Pintapuolinen kohtaaminen ei meille ihmisille riitä.”
Kaikki lähtee asenteesta
Karoliinan puheessa toistuvat usein sanat ”herkällä korvalla”, kun hän kertoo työstään. Hauraassa asemassa olevat ihmiset tulisi kohdata lempeästi, arvostaen ja ymmärtäen. Viimeaikaiset uutiset vanhustenhoidosta kertovat jälleen kerran karuista otteista ja vakavista laiminlyönneistä.
”Ensimmäinen ajatus oli, että ei voi olla totta. Taas tätä. Tulee surullinen ja järkyttynyt olo”, Karoliina huokaisee.
Hän vastuuttaisi entistä enemmän hoitolaitosten ja organisaatioiden johtoa. Kaikki lähtee sieltä: asenteet, ilmapiiri ja arvot.
”Sekä työntekijöiden että asiakkaiden henkinen puoli pitäisi ottaa paljon vakavammin huomioon. Vanhusten hoivan ei kuuluisi olla bisnestä. Ja niihin ainaisiin vaalilupauksiin en enää usko”, Karoliina sanoo.
Silti hän on toiveikas tulevaisuuden suhteen. Lääkkeettömät, inhimilliset tavat hoitaa vanhuksia kiinnostavat ja leviävät hitaasti laajemmalle. Lääkehoitoa toki tarvitaan, mutta kaiken ytimessä tulisi olla ihmistä kunnioittava ja arvostava kohtaaminen.
Kun työtä tekee sydämellä, asiakkaisiin tietenkin kiintyy. Tutun vanhuksen kuollessa myös ammattilainen suree.
”Jos on tuntenut ihmisen kymmenen vuotta ja ystävystynyt, niin ikävähän siinä tulee. Olen monet itkut itkenyt. Mutta osaahan siihen myös varautua, kun ymmärtää, että nyt aika käy vähiin.”
Kuolema on Karoliinan mielestä myös lohdullinen. Vanhus pääsee lepoon pitkän ja vaiherikkaan elämän päätteeksi. Hoitaja taas kokee, että on pystynyt tuomaan viimeisiin vuosiin merkitystä ja arvokkuutta.
”Olen kuullut vanhusten sanovan, että eiköhän minun päivät ala olla jo täynnä. Ihminen on jo itsekin valmis lähtemään.”
Rakkaus löytyi meren takaa
Kun Karoliina teki lähihoitajan töitä Helsingissä vuosia sitten, hän päätyi viestittelemään Instagramissa erään nuoren miehen kanssa. Viestiketjun osapuolia yhdisti yksi asia: molemmilla oli rottweiler.
Viestittelyn jatkuessa Karoliinalle selvisi, että tämä Lee asuikin Lontoossa. Hän päätti kuitenkin kutsua miehen kotiinsa.
”Ystävät varoittelivat, että et yhtään tiedä, mikä heppu sieltä tulee. Kun menin lentokentälle vastaan, pelotti ja jännitti.”
Pariskunta oli sopinut, että jos muuta kemiaa ei koirien lisäksi olisi, nuori herra menisi hotelliin. Mutta olihan sitä. Hotelli unohtui, ja Lee muutti lopulta Suomeen. Perheeseen syntyi kaksi poikaa, jotka ovat nyt 10- ja 7-vuotiaita.
Lue Kotiliesi.fi: Vanhukset on jätetty pulaan digiasioiden kanssa, eikä se kiinnosta oikein ketään – ”Tämä on törkeää ja syrjintää”
Kuvataiteen merkitys kasvaa
Karoliina toimii tällä hetkellä kotihoidossa teknologiayhdyshenkilönä. Hän valvoo, että yhteydenpitovälineet kodeissa toimivat. Selkävaivat pakottivat lopettamaan toviksi kotikäynnit.
Tulevaisuudessa Karoliina toivoisi, että voisi työskennellä jossain järjestössä, vaikka Muistiliitossa. Hän haluaisi viedä tietojaan ja kokemustaan eteenpäin.
”Niin, että arvokas ja onnellinen vanhuus olisi jokaisen oikeus.”
Parhaillaan Karoliina opiskelee työn ohella yhteisöpedagogiksi. Hän on myös aina harrastanut kuvataiteita, ja vanhusten kanssa luovuuden merkitys on vain korostunut.
Kotona on työn alla maalaus Mount Everestistä. Siihen liittyy unelma. Kun Karoliina valmistuu vuonna 2027 ja saa yhteisöpedagogin paperit käteensä, hän aikoo patikoida Himalajalla kuukauden verran. Vaelluskokemusta on kertynyt Suomen kansallispuistoista.
”En ole saanut ketään houkuteltua mukaani, joten lähden yksin. Jännittää, mutta unelmista pitää tehdä totta.”
Juttu on julkaistu Annassa 7/2026.
Sinua voi kiinnostaa myös:
