Ruumiinavaus paljasti, että Somerolta löytynyt merikotka kuoli lyijymyrkytykseen. Lintu lienee löytänyt metsästäjien jäljiltä antoisan ruokapaikan, joka kävi sen kohtaloksi.
Vapaaehtoiset ylläpitävät Salon seudun eläinsuojeluyhdistyksessä puhelinpäivystystä, johon voi ottaa yhteyttä luonnonvaraisista eläimistä. Muurlalainen Noora Laaksonen oli päivystysvuorossa torstaina 11. joulukuuta, kun tuli soitto Somerolta.
– Koiran kanssa lenkillä ollut pariskunta oli Lippoonahteella kuullut metsästä kaklatusta ja mennyt tarkistamaan. He kertoivat, että siellä oli huonokuntoinen kotka, Laaksonen kertoo.
Laaksonen lähti paikalle yhdessä salolaisen Emmi Saksmanin kanssa.
– Merikotka oli aika piilossa jyrkänteen juurella kuusikossa. Se ei tehnyt vastarintaa, kun nostimme sen haavilla laatikkoon.
Lintu lyyhistyi vatsalleen kuljetuslaatikon pohjalle.
Eläintenhoitaja Petra Liman tarkasti merikotkan Salossa, ja eläinlääkäri kävi antamassa linnulle kipulääkettä. Sen jälkeen merikotka päätyi perniöläisen rengastaja Juhani Karhumäen vanhaan kanalaan.
– Haettaessa merikotka oli vielä eloisa, ja se kaklatti niin kuin keväisin soidinmenoissa. Sitä yritettiin syöttää, mutta ruoka ei sille oikein maistunut, Karhumäki kertoi tuolloin.
Lue lisää: Uupunut merikotka kuoli hoidosta huolimatta Salossa
Merikotka-asiantuntijat päättelivät linnun höyhenpuvusta ja keltaisesta nokasta, että naaras oli noin viisivuotias. Se ei ollut nälkiintynyt, eivätkä merkit viitanneet lintuinfluenssaankaan.
Karhumäen mielessä käväisi ajatus, oliko merikotka kenties ylensyönyt. Linnun vointi kuitenkin huononi ja se kuoli muutaman päivän kuluttua. Karhumäki lähetti ruhon Ruokaviraston toimipaikkaan Oulussa, jossa se päätyi erikoistutkija Marja Isomursun pöydälle.
Isomursu tutkii työkseen luonnonvaraisia eläimiä, jotka on löydetty kuolleena tai lopetettu sairauden takia. Merikotkia hänen pöydällään oli pelkästään viime vuonna kolmisenkymmentä.
Isomursu kuului myös tutkimusryhmään, joka selvitti 123 merikotkan kuolinsyyn vuosina 2000–2014. Kuolemien taustalla oli useimmiten ihmisen toiminta: liikenne, tuulivoimalat ja sähkölinjat.
Suurin yksittäinen kuolinsyy oli lyijymyrkytys. Joka kolmas tutkittu merikotka oli menehtynyt lyijyyn.
Juhani Karhumäki ei yllättynyt saatuaan Isomursulta sähköpostia Someron merikotkan kohtalosta. ”Lyijypitoisuudet maksassa ja munuaisissa olivat korkeat, myrkyllisellä tasolla”, raportissa luki.
Lintuinfluenssaa ei todettu, ja naaras oli myös saanut syödä kyllikseen: ”Ravitsemustila oli erittäin hyvä”.
Merikotka voi elää luonnossa jopa yli 30-vuotiaaksi. Mistä Someron kotka oli saanut tappavan määrän lyijyä elimistöönsä?
Merikotka eli perniöläisen Juhani Karhumäen hoivissa muutaman päivän.
Kuolleen merikotkan syntypaikka on arvoitus. Suomessa vuosittain kuoriutuvista merikotkista rengastetaan pesäpoikasena ehkä noin puolet, mutta Someron lintu sattui olemaan renkaaton.
Talviaikaan Suomessa kiertelee sekalainen joukko pesimättömiä merikotkia, joita tulee tänne myös Venäjältä, Ruotsista ja Baltian maista. BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalveluun on kirjattu merikotkasta viisitoista havaintoa Somerolla marras-joulukuussa.
Valokuvaaja Lassi Tuominen näki kerralla seitsemän merikotkaa Savikonkulman peltoaukealla 23. marraskuuta.
– Suurin osa niistä oli nuoria, mutta muistaakseni joukossa oli yksi tai kaksi valkopyrstöistä lintua, Tuominen kertoo.
Nuoret merikotkat ovat ensimmäisinä elinvuosinaan tummia ja kirjavia ennen kuin vaihtavat aikuispukuun ja saavat valkoisen pyrstön. Silloin myös nokan väri vaihtuu tummasta kirkkaankeltaiseksi.
Näillä main merikotkille on talvella ruokaa tarjolla. Susien, ilvesten, liikenteen ja metsästäjien jäljiltä maastossa lojuu haaskoja, raatoja sekä tuhansia tonneja pötsejä ja muita sisäelimiä.
– Merikotkien lyijymyrkytys ei tarkoita mitään lännenleffojen lyijymyrkytystä, vaan se tulee nieltynä ruuan mukana, ornitologi Heikki Lokki toteaa.
Lyijy on myrkyllistä jo hyvin pieninä pitoisuuksina. Siksi se kiellettiin kauan sitten esimerkiksi bensiinin lisäaineena. Metsästyksessä lyijyä lentää yhä.
– Ilman muuta on mahdollista, että joku on ampunut lyijyluodilla peuran, suolistanut sen, ja merikotka on mennyt syömään suolia, somerolainen metsästäjä ja asekauppias Jarmo Laurén sanoo.
Laurén kertoo itsekin nähneensä, miten merikotkat tulivat paikalle tunnin päästä valkohäntäpeuran suolistamisesta. On jopa epäilty, että merikotkat olisivat oppineet seuraamaan metsästäjien liikkeitä tuoreen syötävän toivossa.
Ja ravintoa riittää. Metsästäjät jättävät luontoon pelkästään Varsinais-Suomessa yli 300 000 kiloa hirvien, valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden sisäelimiä vuodessa.
Hirvieläimet suolistetaan maastossa mahdollisimman pian kaadon jälkeen. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo.
Kaikki lyijyluodit sirpaloituvat jonkin verran osuessaan. Jarmo Laurénin mukaan lyijy voi patruunassa painaa kaksitoista grammaa, mutta ruhosta löytyvä lyijymöykky enää kuusi grammaa. Loppu on hajonnut muruiksi.
– Sirut voivat olla niin pieniä, ettei niitä edes huomaa ihmissilmin, erikoistutkija Marja Isomursu huomauttaa.
Oulun yliopiston tutkijat yllättyivät muutama vuosi sitten tutkiessaan metsästysluotien lyijyhiukkasten leviämistä tietokonetomografialla. Vertailussa selvisi, että pieniä lyijysiruja levisi enemmän ja laajemmalle kuin aiemmin oli osattu arvioida.
Laurén palvelee metsästäjiä Ase ja Erä -verkkokaupassa, ja hänen mukaansa suuri osa metsästyksen harrastajista on jo luopunut lyijyammuksista.
– Kuparivaippaluotien osuus on noussut huimasti. Sanoisin, että 80–90 prosenttia kiväärinpatruunoista on jo kuparia, Laurén arvioi.
Vesilintujen metsästyksessä lyijyhauleja ei ole saanut käyttää Suomessa yli kahteenkymmeneen vuoteen, ja EU laajensi lyijyhaulikieltoa entisestään kolme vuotta sitten. Niitä ei saa enää pitää edes taskussa kosteikoilla eikä sataa metriä lähempänä kosteikkojen reunoja.
Suomi vastusti asetusta lähes ainoana EU-maana.
Euroopan kemikaalivirasto haluaa lyijyhaulien lisäksi kieltää niin lyijyluodit kuin onkien lyijypainotkin, sillä raskasmetalli vaarantaa myös ihmisten terveyttä.
– Lyijyvaippaluotien käyttö loppuu ihan kokonaan, ja lyijypatruuna jää pikkuhiljaa pois haulikoissakin. Olen itse käyttänyt kiväärinpaukkuina kuparivaippaluoteja jo parikymmentä vuotta, Jarmo Laurén sanoo.
Hänen omassa metsästysseurassaan Lammijärven Metsäveikoissa kukaan ei käytä enää lyijyä.