Äidin psyykkiset sairaudet raskauden ja lapsen varhaisten elinvuosien aikana, raskausajan tupakointi ja se, ettei äiti ollut parisuhteessa, olivat yhteydessä lapsen suurempaan todennäköisyyteen saada ADHD-diagnoosi lapsuusiässä.

Lue lisää: Tytöillä ADHD voi oireilla jopa päinvastoin kuin pojilla – Näistä merkeistä paljastuu tyttöjen tarkkaavaisuushäiriö

Asia selviää Turun yliopiston tutkimuksesta, jossa selvitettiin Suomessa vuosina 2001−2006 syntyneiden lasten ADHD-diagnooseja. Tutkimusaineisto koostui vuosina 2001–2006 syntyneiden yli 300 000 lapsen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon käyntien diagnoositiedoista.

Riskitekijöiden yleisyys ei sinänsä kasvanut tutkimusvuosien aikana, mutta äitien psyykkisissä häiriöissä näkyi hienoista lisääntymistä.

– ADHD-diagnoosien määrän lisääntymisen syyt ovat todennäköisesti moninaisia, ja voivat liittyä esimerkiksi parempaan tietoisuuteen ADHD:sta ja psyykkisistä häiriöistä, ympäristön ja yksilön ominaisuuksien välisen epäsuhdan kasvuun sekä lisääntyneeseen terveydenhuollon palveluihin hakeutumisen ja käytäntöjen muuttumiseen, Turun yliopiston tutkijatohtori, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Marika Leppänen kertoo tiedotteessa.

Pojista 6,4 prosenttia ja tytöistä 1,5 prosenttia oli saanut ADHD-diagnoosin siihen vuoteen mennessä, kun he täyttivät 12 vuotta. Diagnoosi asetetaan keskimäärin kahdeksan vuoden iässä.

ADHD diagnosoidaan lapsilla selvästi eri tahtiin sukupuolen mukaan: pojilla diagnoosit lisääntyvät vuosi vuodelta jo varhaislapsuudessa, kun taas tytöillä oireet tunnistetaan usein vasta nuoruusiässä.

– Tämä voi liittyä siihen, että tyttöjen oirekuva ei aina ole tyypillinen, eikä sisällä esimerkiksi merkittävästi hyperaktiivisuutta, minkä vuoksi häiriötä voi olla vaikeampi tunnistaa lapsuusiässä ulospäin näkyvän käytöksen avulla, Leppänen pohtii.

Tutkimus korostaa, että lasten, nuorten ja perheiden palveluissa pitäisi varmistaa riittävät resurssit ja osaaminen, jotta lapsen oireita voidaan arvioida kokonaisuutena. Näin voidaan tunnistaa perheen kuormitus, mahdolliset muut häiriöt ja epäselvät oirekuvat ilman, että päädytään yli- tai alidiagnostiikkaan. Samalla löydetään lapselle oikeanlainen tuki.

Artikkeliin liittyvät aiheet