Urheilujohtaja Anssi Laine jättää KalPan. Urheilujohtajaksi siirtyy fysiikka- ja luisteluvalmentaja Sami Kaartinen.

KalPa kertoo tiedotteessaan, että Kaartinen ja Laine työskentelevät seuraavien viikkojen ajan yhteistyössä, mutta vastuu urheilujohtajan tehtävistä siirtyy Kaartiselle kevään aikana.

KalPa aikoo hakea joukkueeseen uutta osaamista fysiikka- ja luisteluvalmennukseen, koska Kaartinen siirtyy urheilujohtajaksi.

Laineella on takanaan pitkä pesti KalPassa. Laine aloitti KalPan urheilujohtajana keväällä 2020. Nyt meneillään oleva kausi on siis hänelle kuudes urheilujohtajana. Laineen johdolla keväällä 2025 joukkue saavutti Suomen mestaruuden.

– Päällimmäisenä mielessä on suuri kiitollisuus. KalPa-perhe on upea paikka tehdä töitä, Laine sanoo seuran tiedotteessa.

Laineen uutta työnantajaa ei ole vielä julkistettu.

– Anssi on tehnyt erinomaista työtä urheilujohtajana ja hän oli merkittävä tekijä seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden takana. Toivomme hänelle menestystä uusien haasteiden parissa, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kiittelee tiedotteessa.

Laine kertoo jatkavansa uusiin haasteisiin hyvillä mielin.

– Seura jää hyvään tilaan niin urheilullisesti kuin taloudellisesti. Urheilullisesti KalPa on noussut yhdeksi Liigan suurista. Tämä on ollut todella hieno matka. Vaikka matkani jatkuu toisaalta, KalPa-yhteisö, Musta Verkosto ja Veljmiehet sekä kaikki muut KalPa-ihmiset ovat värjänneet sydämeni ikuisesti keltamustaksi.

KalPan uusi urheilujohtaja Sami Kaartinen on pitkään ollut kehittämässä seuran urheilupuolta. 46-vuotias Kaartinen on toiminut KalPan Liiga-joukkueen fysiikka- ja luisteluvalmentjana kaudesta 2019–2020 alkaen. Hän on tehnyt myös vahvasti juniorityötä.

– KalPassa urheilujohtajan vastuussa ja keskiössä on nimenomaisesti johtaa koko urheilupuolta ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Joukkueenrakennus on vain yksi osa tehtävää, toimitusjohtaja Saksman sanoo tiedotteessa.

Kaartinen kertoo tiedotteessa suhtautuvansa uuteen tehtävään innolla, mutta myös suurella kunnioituksella.

– Pyrin omalla esimerkilläni luomaan henkeä ja tuomaan sen arkeen. Ilmapiirin johtaminen esimerkin kautta on iso tekijä ja oma vahvuuteni.

Uudella urheilujohtajalla on valmentajataustan lisäksi myös pitkä pelaajaura takanaan. Hän pelasi Liigassa lähes 250 runkosarjaottelua. Lisäksi hän on kiekkoillut Sveitsissä, Ranskassa ja Saksassa.

Kaartinen on tullut tunnetuksi myös uraauurtavasta tutkimuksestaan jääkiekon luistelutaidon parissa. Valmistumassa on väitöskirja, jossa Kaartinen tutkii jääkiekkoluistelun biomekaniikkaa.

– Haluamme syventää datan käyttöä ja analysoida urheilun toimintaa perusteellisemmin.