AOP / Seiskan lukija
Larilla vaikutti olevan vaimonsa kanssa sisustuksellisia näkemyseroja.
Näyttelijä , 49, on viettänyt puolet elämästään saman kumppanin kanssa.
Larin ja teatteriohjaaja-käsikirjoittaja rakkaustarina alkoi viime vuosisadan puolella, tarkemmin ottaen vuonna 1999. Pariskunta kertoi kesällä Seura-lehdessä yhteiselonsa sujuneen pääasiassa melko mutkattomasti.
– Olemme välttyneet ainakin toistaiseksi isommilta kriiseiltä. Luulen, että meitä yhdistää keskeneräisyyden sietäminen, Lari kuvaili tuolloin.
Lari on juontanut muun muassa Biisikärpästä. Näyttelijänä monet muistanevat hänet Uusi päivä -sarjasta. Kuva vuodelta 2009.
AOP
Matto aiheutti päänvaivaa
Mitä ilmeisimmin mahdolliset kriisit eivät Laria ja Marikaa liiaksi kauhistuta, sillä he asettivat itsensä hiljattain tilanteeseen, jota voisi luonnehtia riskialttiiksi.
kotimaa
22.12.2024 11:00
Topi Sukari tyrmistyi Ikean lihapullista – virittelee nyt vastaiskua
Topi haluaisi tarjoilla Maskun makkaroita. – Siinä olisi kyllä ideaa!
Eräs tarkkaavainen lukijamme oli helmikuisena sunnuntaina huonekaluostoksilla Tampereen Ikeassa, jonka tuotteiden kokoaminen saattaa tunnetusti saada stressikäyrän nousemaan. Mööpelihelvetin matto-osastolle samaan aikaan ilmaantui myös Lari puolisoineen.
Marika esitteli innokkaana Larille juuttimattoa. Se ei kuitenkaan miellyttänyt näyttelijän silmää riittävästi.
Lari seikkaili Ikean käytävillä urheasti, mutta lähes tunnistamattomana.
Seiskan lukija
– Pian Lari löysikin itselleen mieluisen maton. Vaimo tokaisi, että tätähän minä sinulle juuri esittelin, mutta ei kelvannut, liikkeen käytäviltä naurahdetaan.
vain seiskassa
17.12.2024 06:00
Topi Sukari kärähti Ikeassa! Teki kylmäävän havainnon – salakuvat
Maskun huonekalukeisari teki klassisen tarkkailumatkan ruotsalaiseen jättikonserniin.
Vuonna 2009 avioitunut pariskunta pohti ääneen, olisiko kyseinen lattiatekstiili kuitankaan oikea heidän kotiinsa. Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu matto kun sopisi mainiosti myös mökille.
– Tällä kertaa mitään mattoa ei matkaan tarttunut. He jättivät juuttimaton sillensä ja jatkoivat sovussa matkaa, tarkkasilmäinen lukijamme kertoo.