Tero Saarinen Company & Het Muziek: Study for Life. Koreografia: Tero Saarinen. Musiikki: Kaija Saariaho. Helsingin Tanssin talo 28.2.2026
Kokemus alkaa yleisön kävelyllä omalle paikalleen. Katsomo on aseteltu kaikille esitystilan neljälle sivulle. Keskellä on kiiltävä lattia, josta ei voi olla varma onko se kenties vettä? Jäätä? Vai peili?
Tämä epävarman tilan tuntu heijastuu läpi koko esityksen, joka leikittelee tilan ja sen luomien heijastusten ja itse tilan vääristymisen kautta.
Kuva: Bart Grietens
Tilaan saapuvat kuusi Tero Saarinen Companyn tanssijaa. Jostain alkaa kuulua amsterdamilaisen Het Muziek -ensemblen muusikoiden esittämä Kaija Saariahon musiikki. Lavalle ilmestyy sopraano Raquel Camarinha. Kaikki he luovat yhdessä omalaatuisen tilateoksen. Kaija Saariahon teoksista Study for Lifessa kuullaan neljää: Study for Life (1980), Petals (1988), Lichtbogen (1986) sekä Attente ja Parfum de l’instant (2002) sarjasta Quatre Instants. Ne sulauttaa yhteen äänisuunnittelija Tuomas Norvio.
Tila on mustanpuhuva. Katossa on ristikkäinen valoteline, josta välillä heijastuu eri puolille näyttämöä kirkkaita spotteja. Tumman, kiiltävän pinnan, valojen ja siinä liukuvien ihmisten yhteistyö luo hahmottoman tilantunteen, jossa ei voi olla varma ovatko tanssijat uppoamassa vai nousemassa vaiko liukumassa tilaa pitkin.
Kuva: Mikko Suutarinen
Koreografia käyttää hyväkseen diagonaalisuuntaa, jota pitkin tanssijat usein kulkevat peräkkäin. Välillä he ovat yhtenä möykkynä jossain laidalla, välillä yksin tai kaksin eri puolella näyttämöä. Heidän liikkeensä tuntuvat pyrkivän yhteen toisten kanssa, mutta välillä pakenevan yhteyttä toisiin.
Teoksen yksi mielenkiintoinen lavastuselementti on pyörien päällä olevat lavat, joilla tanssijat alkavat tuoda muusikoita tilaan teoksen loppupuolella. Vastaavaa mielenkiintoista tanssijoiden ja muusikkojen yhteensulauttamista en ole aiemmin kokenut. Sitä ennen he ovat kärränneet toisiaan pitkin lattiaa.
Kuva: Mikko Suutarinen
Tyhjä tila alkaa vähitellen täyttyä. Jonkinlainen kohokohta on loppupuolella, kun kuljetuslavat nostetaan pystyyn ja toisella puolella on peili, josta tanssija voi nähdä kuvansa. Samaan aikaan peili heijastaa valospottien valoa takaisin luoden usvankaltaisen tilan, jossa valo tuntuu lisääntyvän loppua kohden, ehkäpä jonkinlaiseen optimismiin viitaten.
Tällainen esitys, jossa tanssijat ovat yksi elementti osana monimediataideteosta, ei anna katsojalle niinkään tilaa ihailla tanssijoiden teknistä bravuuria, vaan pikemminkin sitä, miten he osana koko teosta ja musiikkia kuljettavat jotain eteenpäin. Sitä elinikäistä projektia oppia jotain maailmasta ja itsestään, yhteydestä toisiin.
Eija Niskanen
Esityksiä 7.3.2026 asti. Lisätietoa täältä.