Waterloon ja Yorkin yliopistojen tähtitieteilijät ovat löytäneet kaukaisesta avaruudesta entuudestaan tuntemattoman meduusagalaksin.
Löydös on kaukaisin tunnettu meduusagalaksi.
Meduusagalaksit saavat nimensä pitkistä, lonkeromaisista kaasuvirtauksista, jotka kulkevat galaksien perässä galaksien liikkuessa nopeasti kuumissa ja tiheissä galaksijoukoissa.
Galaksijoukon sisäinen kaasu toimii kuin voimakas tuuli, joka työntää meduusagalaksin omaa kaasua ulos galaksista muodostaen perässä roikkuvia kaasuvirtauksia.
Nyt löydetty meduusagalaksi, COSMOS2020-635829, löytyi, kun tutkijat kävivät läpi James Webb -avaruusteleskoopin keräämää kaukaisia galaksijoukkoja käsittelevää dataa.
Kaukainen galaksi näyttäytyy valtavan etäisyytensä vuoksi datassa sellaisena kuin se oli 8,5 miljardia vuotta sitten ja tarjoaa harvinaisen näkymän siitä, millä tavoin galaksit mullistuivat varhaisessa maailmankaikkeudessa.
Tutkijoiden tarkastelema data haastaa myös nykykäsityksen siitä, millainen maailmankaikkeus oli 8,5 miljardia vuotta sitten, maailmankaikkeuden ollessa viiden miljardin vuoden ikäinen.
Tutkijaryhmä teki löytönsä tutkiessaan tietystä osasta taivasta saatua dataa.
Tämä alue tunnetaan tutkimushankenimellä Cosmic Evolution Survey Deep Field. Kyseessä on jo entuudestaan paljon tutkittu osa taivasta, jossa kaukaisia galakseja voidaan tarkastella suhteellisen häiriöttä Linnunradan valo- ja pölysaasteelta.
Meduusagalaksi COSMOS2020-635829 näyttäytyi tutkijoille normaalilta näyttävänä galaksikiekkona, jonka perässä kulkevissa kaasuvirtauksissa oli kirkkaita sinisiä solmuja eli nuoria tähtiä.
Tähtien iästä päätellen ne ovat saaneet alkunsa galaksin ulkopuolella kaasuvirtauksien sisällä.
Galaksista nyt kerätty tieto antaa ymmärtää, että kaukaisen avaruuden tapahtumat varhaisessa maailmankaikkeudessa eivät ehkä ole sitä mitä nykytieteen perusteella ymmärretään.
Tutkijapiireissä on uskottu, että galaksijoukot olisivat olleet vasta muodostumassa ja että meduusagalaksien kaasuvirtausten kaltaiset taivaankappaleet olisivat olleet harvinaisia.
”Havaintomme antavat ymmärtää, että galaksijoukkoympäristöt olivat ensinnäkin tuolloin jo niin karuja olosuhteiltaan, että galakseista karkasi kaasua kaasuvirtauksiksi. Toisekseen, galaksijoukot saattoivat muuttaa galaksien ominaisuuksia voimakkaasti jo aiemmin kuin on luultu. On myös mahdollista, että nämä seikat olisivat osaltaan vaikuttaneet siihen, että näemme galaksijoukoissa nykyisin niin suuria määriä kuolleita galakseja”, kertoo tutkimusta johtanut Waterloon yliopiston tohtori Ian Roberts yliopiston tiedotteessa.
Tutkijoiden löydösraportti on julkaistu The Astrophysical Journal -tiedejulkaisussa.