Juukalainen tulisija­valmistaja joutui vuoden lopulla kritiikin kohteeksi, kun kävi ilmi, että se oli jatkanut toimintaa Venäjällä.

Tulikiven toimitusjohtaja  Heikki Vauhkonen nojaa takkaan Habitare-messuilla ja katsoo kameraan.

Avaa kuvien katselu

Tulikiven toimitusjohtajan Heikki Vauhkosen mukaan Venäjän toimintoja on ajettu alas hyvää hallintotapaa noudattaen. Kuva: Terhi Liimu / Yle

13:18•Päivitetty 14:19

Varaavia tulisijoja valmistava Tulikivi aikoo vetäytyä Venäjältä huhtikuun alkuun mennessä. Juukalainen pörssiyhtiö kertoi asiasta tilinpäätöstiedotteessaan.

Yhtiön mukaan toiminnan alasajo on edennyt suunnitellusti. Toimiin kuuluu muun muassa sopimusten irtisanomisia ja yhtiön omaisuuden realisointia.

Yle kertoi tammikuussa, että Tulikivi on jatkanut aktiivista liiketoimintaa Venäjällä vuosina 2023–2025. Yhtiö oli jo vuonna 2022 ilmoittanut ajavansa Venäjän toiminnot alas Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa.

Yhtiön liikevaihto laski viime vuonna reilut 11 prosenttia edellisestä vuodesta. Myös vertailukelpoinen liiketulos putosi 2,1 miljoonasta 0,1 miljoonaa euroa miinukselle.
Tulos ennen veroja laski 1,4 miljoonasta eurosta 1,3 miljoonaa euroa miinukselle.

Toimitusjohtaja Heikki Vauhkosen mukaan lasku on seurausta taloudellisesta epävarmuudesta, jonka vuoksi kuluttajat siirsivät remontteja ja uudisrakentamista.

Muokkaus 6.3.2026 klo 14.19: Lisätty tulos ennen veroja.