Televisio

Peltsin toisen luonto starttaa televisiossa ja mukana muutamassa jaksossa on myös poika Osmo Peltola.19.8.2025 klo 7:00

Peltsin toisen luonto

Mikko Peltsi Peltola ja Osmo Peltola hyppäsivät innolla haasteisiin Peltsi ja Osmo tv-sarjassa. Tavoitteena oli mm. ajaa kotiovelta Porvooseen mahdollisimman paljon hiekkateitä pitkin, kuva: Yle

Peltsin toisen luonto -sarjan viidennellä kaudella Mikko ”Peltsi” Peltola jatkaa luontoseikkailujaan yhdessä kuvaaja Juha Korhosen kanssa.

Tällä kertaa Peltsi houkuttelee teiniksi kasvaneen Osmo-poikansa mukaansa kalaretkelle Lappiin ja Jäämeren rannalle Norjaan. Reissu on Osmon elämän ensimmäinen kunnon kalaretki.

Peltsi ja Osmo lähtevät myös katsomaan, miltä oikea Korvatunturi Suomen ja Venäjän rajan pinnassa näyttää. Katsojien iloksi Venla-palkittu Osmo Peltola on mukana peräti kahdessa jaksossa (2. ja 5. jakso).

Peltsin toisen luonto

Mikko Peltsi Peltola ja Osmo Peltola kuvattuna Peltsi ja Osmo tv-sarjassa, kuva: Yle

Osmo Peltola sulatti katsojien sydämet Peltsi ja Osmo tv-sarjassa, jossa Peltsi Peltola opetti 12-vuotiaalle Osmo-pojalleen retkeilyn perustaitoja, kuten tulentekoa, puukon käyttöä ja teltan pystytystä. Retket veivät erämaihin ja Suomen kansallispuistoihin.

Peltsin toinen luonto ma 8.12. Yle Areena ja Yle TV2

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi