Erikoisjoukkojen pääkouluttaja Janne Lehtonen kyllästyi kokelaan asenteeseen ja itsensä säästelyyn.
Tiistaina 10. maaliskuuta Nelosella nähdyssä Erikoisjoukot-jaksossa oli edetty leirin toiseen päivään.
Edellispäivän iltatreenissä kokelaat ja olivat jättäneet leikin kesken, joten toisen leiripäivän aamuun heräsi 13 kokelasta.
Poikkeuksellisesti kouluttajat laittoivat jo alkuvaiheessa leiriä kokelaat pelättyyn motivaatiomonttu-nimiseen harjoitukseen.
Erikoisjoukot:
katso
5.3. 08:24
Erikoisjoukot: Katsojilta tyly tuomio
Kaksi Erikoisjoukot-kokelasta luovuttivat kilpailun alkumetreillä. Kansa on rientänyt kertomaan mielipiteeensä luovuttaneista kokelaista.
Jo aiemmissa tehtävissä kouluttajien kärsivällisyyttä asenteellaan koetellut kokelas 10 eli kansanedustaja ärsytti montulla kouluttajia entisestään.
– Minua sapetti aika paljon muutama suoritus. Eniten kiinnostaa kymppi, pääkouluttaja totesi kollegoilleen tehtävän jälkeen.
– Aina kun silmä vältti, niin kepeni toiminta. Siinä oli säästelemistä. Se näkyi myös sykkeessä, joka ei ollut samaa tasoa kuin muilla, leirin psyykkinen valmentaja myönsi.
– Sen toiminta oli koko ajan kuin hidastetusta leffasta, harmitteli.
– Yritys puuttuu ihan täysin. Näytti siltä – tai ei edes pelkästään näyttänyt – että ennen kuin edes lähdettiin tekemään, niin se jo luovutti, Janne jatkoi.
Vääryys muita kokelaita kohtaan
Kesken kokelaiden lepohetken kouluttaja käski Pinjan kentälle. Hänet vietiin Jannen ja Robinin kuulusteltavaksi.
– Kyllä sen tietää itsekin, ettei voi olettaa itseltään sellaista kuntoa, jota ei ole. Se on sitä, mitä se on, Pinja totesi tuvassa kokelastovereilleen motivaatiomontun jälkeen.
Jere Hietala/Sanoma
Pinja uskoi istuvansa kuulustelutilassa, koska tuli harjoituksissa muiden perässä. Hän kuunteli rauhallisesti, kun Janne syytti häntä itsensä säästelystä.
– Osa tekee hampaat irvessä, osa huutaen ja kärsien juoksee monttua ylös ja tekee parhaansa koko ajan. Sitten ne odottavat punnerrusasennossa. Sinä et tee kaikkeasi sen eteen, että sinä mahdollisimman nopeasti vapautat ne siitä.
– Kun sitten alamme yhdessä punnertaa, osa tekee kaiken, vaikka ovat hitaampia. Sä et tehnyt, et antanut kaikkeasi, pääkouluttaja sanoi.
Erikoisjoukot
katso
3.3. 22:00
Kaksi ulos Erikoisjoukoista!
Ylpeys ja mukavuudenhalu olivat syinä kahden leiriläisen luovuttamiseen.
Janne koki vääränä, että Pinja puristi itsestään enemmän vasta tehtävän loppumetreillä, kun kaikkeansa antaneet kokelaat alkoivat jo hyytyä.
Kouluttaja teki radikaalin päätöksen siltä istumalta.
– Olisin halunnut tehdä tämän jo siellä montulla, kun huusin ja pyysin sua tekemään. Mutta teen sen nyt. Pyydän antamaan numerosi minulle, hän ilmoitti.
Poliitikko pani vastaan Jannelle
Pöytään laskeutui hiljaisuus. Janne tuijotti Pinjaa suoraan silmiin, mutta tämä ei tehnyt elettäkään luovuttaakseen numerolappuaan.
– En mä halua antaa sitä, kansanedustaja totesi.
– Tämä ei ollut pyyntö. Me sanoimme aamulla, että antakaa 110 prosenttia kaikessa, mitä teette, Janne vastasi.
Pinja oli kolmas leiriltä kesken poistunut kokelas.
Jere Hietala/Sanoma
Lopulta kouluttajan ei auttanut muu kuin itse repäistä numerolappu kokelaan hihasta.
– Ehkä kaikkein tärkein asia oli se, ettei halua itse luovuttaa. Ajattelen, että annoin kaikkeni.
– Välillä lensi laatta ja välillä sattui ihan hemmetisti, mutta en missään vaiheessa itse luovuttanut enkä lopettanut. Se on, mitä lupasin itselleni tänne lähtiessäni, Pinja kommentoi pudotustaan.
Erikoisjoukot nähdään tiistaisin klo 21.00 Nelosella sekä Ruudussa. Seuraava jakso on katsottavissa ennakkoon Ruutu+:lla.
Karoliina Blackburn
katso
3.3. 13:15
Karoliina Blackburn: Avoin tilitys Erikoisjoukoista
Karoliina Blackburnilla on mielipide Erikoisjoukkojen julkeista kouluttajista.