Vantaan Energia ja Helsingin kaupunki ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jolla kehitetään innovatiivista lumensulatuspalvelua.

Vantaan Energia suunnittelee rakentavansa lumenkäsittelyn mullistavan lumensulatusaseman jätteenpolttolaitoksensa lähelle Ojangon Långmossebergeniin. Helsingin Uutisten sisarlehti Vantaan Sanomat kertoi aiheesta ensimmäisen kerran jo vuonna 2023.
Kyseinen lumensulatuslaitos voisi vastaanottaa jopa 1,2 miljoonaa kuutiota lunta talvikauden aikana.
Valmistuessaan lumensulatuspalvelu mahdollistaisi Helsingin kaupungille lumen merikaadosta luopumisen.
Havainnekuva lumensulatusasemasta, jota suunnitellaan Långmossebergeniin. Vantaan Energia
Lumensulatuslaitos hyödyntää kaukolämmön paluuveden lämpöä lumen sulattamiseen ja puhdistaa sulamisveden ennen sen johtamista eteenpäin. Sulatusprosessissa otetaan talteen myös hiekka, roskat, öljyt ja mikromuovit.
Suurilumisena talvena lumensulatuslaitos voi vastaanottaa jopa yli 700 kuorma-autollista lunta vuorokaudessa.
Maankäytön pitkät prosessit voivat viivästyttää Helsingin omien ratkaisujen valmistumista, minkä vuoksi varavaihtoehto on tärkeä.
Helsingin kaupungin mukaan Vantaan Energian lumensulatuslaitosta valmistellaan varavaihtoehdoksi ja lisäkapasiteetiksi, jotta vuonna 2028 voimaan tuleva lumen mereen hylkäämisen kielto voidaan toteuttaa ajallaan.
Kaupunki aikoo kehittää lumenhallintaa myös lisäämällä lumenvastaanottopaikkoja ja sulatusasemia sekä edistämällä uusia ratkaisuja, koska se tarvitsee hajautetun lumenhallintaverkoston kuljetusmatkojen, kustannusten ja päästöjen vähentämiseksi.
– Maankäytön pitkät prosessit voivat viivästyttää Helsingin omien ratkaisujen valmistumista, minkä vuoksi varavaihtoehto on tärkeä. Vantaan Energian laitos sijaitsee Helsingin kannalta etäällä, mutta on liikenteellisesti hyvin saavutettavissa, ja sen ympäristövaikutukset vähenevät raskaan liikenteen sähköistyessä, Helsingin kaupungin projektijohtaja Tero Koppinen sanoo tiedotteessa.
Lumensulatusasemalla lumi aiotaan sulattaa kaukolämmön paluuvedellä.
Kaukolämpöjärjestelmässä voimalaitoksella kuumennettu menovesi pumpataan maanalaisissa putkissa lämmittämään kaupungin rakennuksia. Sama vesi palaa lämpöenergiaa luovuttaneena paluuputkessa takaisin voimalaitokselle.
Lumi sulatetaan kaukolämmön paluuvedestä saadulla lämmöllä ja tämä viilentää kaukolämmön paluuvettä entisestään. Mitä viileämpää paluuvesi on, sitä parempi se on voimalaitoksen hyötysuhteelle eli energiatehokkuudelle.
– Kaukolämmön paluuvesi palaa voimalaitoksella ensimmäisenä savukaasulauhduttimeen, joka lauhduttaa savukaasuissa olevan kosteuden nesteeksi ja ottaa siitä lämpöenergiaa talteen kaukolämpöön. Savukaasut lauhtuvat tehokkaammin, mitä viileämpää kaukolämmön paluuvesi on ja samalla energian talteenotto kasvaa. Tärkeintä on ymmärtää, että tästä hyötyy samanaikaisesti sekä lumensulatuslaitos että kaukolämpöä tuottava voimalaitos, Vantaan Energian energiapalveluliiketoiminnan johtaja Matti Wallin sanoo tiedotteessa.
Lumensulatuslaitos olisi noin 450 neliömetrin kokoinen rakennus, jonka sisällä olevaan altaaseen lumikuormat kipataan kuorma-autoista. Lumi sulaa veden joukossa ja sulamisvedestä siivilöidään roskat talteen ja se johdetaan puhdistettuna hulevesien tavoin ojaan.
– Ajatus siitä, että lumen sulatus ainoastaan kuluttaa energiaa kumoutuu tällä innovaatiolla, koska parannamme lumen sulattamisella tuottamamme kaukolämmön energiatehokkuutta Jätevoimalan hyötysuhdetta parantamalla, Wallin jatkaa.
Vantaan Sanomat uutisoi aiemmin, että jos kaikki menee suunnitellusti, uutta laitosta aletaan rakentaa tämän vuoden alkupuolella ja se on valmiina käyttöön vuoden 2027 alussa.
Aseman suunnitelmat ovat jo valmiit. Vantaan Energia aloittaa rakentamisen heti, kun se on allekirjoittanut palvelusopimukset asiakkaidensa Vantaan ja Helsingin kaupunkien kanssa.



