Sisarukset Anna ja Kaisa Karjalainen muodostavat yhdessä Maustetytöt-bändin, joka alkoi niittää huimaa suosiota myös ulkomailla esiinnyttyään Aki Kaurismäen vuonna 2023 ilmestyneessä Kuolleet lehdet -elokuvassa. Nykyään keikat Barcelonassa, Pariisissa ja Ateenassa tuntuvat jo arkipäiväisiltä, kaksikko myöntää.
Miten esiintyminen Kuolleet lehdet -elokuvassa vaikutti uraanne?
Kaisa: Se oli kaikin tavoin onnenpotku. Emme arvanneet, että se johtaisi mihinkään tällaiseen, että sen avulla päästäisiin ulkomaille keikkailemaan. Koko ajan odotetaan, milloin tämä loppuu.
Anna: Kyllä se ihmetytti. Kaikki kävi niin äkkiä. Ensin meillä oli leffateattereissa jotain keikkoja, ja sitten saatiin Saksaan oma keikkamyyjä.
Miten keikkailu ulkomailla eroaa Suomessa esiintymisestä?
Kaisa: Melkein kaikki tuntuu ensimmäisellä kerralla hienolta ja jännittävältä. Mutta niinhän siinä käy kuin kaikessa muussakin. Kolmannella kerralla asiat sujuvat jo rutiinilla. Ensimmäinen keikka Kouvolassakin oli hieno. Mutta kun siellä on käynyt monta kertaa, se ei tunnu mitenkään erityiseltä. Sama asia se on Barcelonan, Pariisin ja Ateenan kanssa.
Anna: Keikat ovat periaatteessa hyvin samanlaisia. Kaikki muu on se, mikä jää mieleen, jos vaikka sattuu jotain kommelluksia. Auto hajoaa tai jotain vastaavaa. Niitä on hauska muistella, vaikka sillä hetkellä ne tuntuvat katastrofilta.
Kaisa: Hirveän vähän siellä ehtii nähdä muuta kuin keikkapaikan ja hotellin. Kun matka jatkuu, näkee maisemia auton ikkunasta.
Millä tavalla keskinäinen suhteenne on muuttunut Maustetytöt-yhtyeen perustamisen jälkeen?
Anna: Olemme lähteneet liikkeelle vähän kuin kaksossyndroomasta, vaikka emme ole kaksosia. Olemme olleet tosi kiinni kasvaneita toisiimme ja eläneet symbioosielämää. Olemme ajatelleet, että meidän pitää ajatella samalla tavalla ja tehdä samanlaisia asioita. Ajan myötä olemme eriytyneet ja löytäneet itsemme paremmin. Olemme huomanneet, että aina ei tarvitse olla samaa mieltä eikä tykätä samoista asioista. Meillä on nykyään enemmän omia mielipiteitä. Voimme haluta eri asioita, ja se on ihan ok.
Kaisa: Olemme monesti puhuneet, että meillä voisi olla parempi sisarussuhde, jos meillä ei olisi tätä bändiä. Eihän se ole millään tavalla hyvä juttu, että kaiken muun yhteisen lisäksi meillä on yhteinen työpaikkakin. Toisaalta tämä on molemmille valtavan tärkeä asia. Emme suhtaudu tähän minään päivätyönä.
Anna: Tämä on niin intensiivistä, että välillä on vaikea pitää muu elämä ja bändi erillään.
Millaisista asioista teille tulee useimmiten riitoja?
Anna: Ainakin meillä on nykyään paljon enemmän musiikillisia erimielisyyksiä. Että haluaisin tähän tällaisen sovituksen. Tai että tykkään tästä jutusta, mutta en tästä. Kompromissi kuulostaa huonolta sanalta musiikin yhteydessä, mutta nykyään meidän pitää miettiä useammin, miten jossain asiassa edetään. Miten löydetään sellainen vaihtoehto, josta molemmat voisivat tykätä. Sellaisissa tilanteissa sisaruus on myös sitova voima. Jos emme olisi sisaruksia, erimielisyyksien tullessa voisi olla helpompi sanoa, että ”ihan vitun sama” ja häipyä.
Kaisa: Tämä bändi on yhdenlainen perheyrityksensä. Se olisi varmasti hajonnut, jos emme olisi sisaruksia.
Millaisissa tilanteissa haette tukea toisistanne?
Anna: Ne tuppaavat olemaan sellaisia elämän kriisikohtia. Alamäkiä.
Kaisa: Kun itsellä on tosi huono olla, on hirveä rikkaus, että on olemassa ihminen, jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Anna on minulle se viimeinen tukipilari. Tiedän, että Anna kuuntelee ja seisoo tukena missä tilanteessa tahansa.
Anna: Meillä saattaa olla sellaisia jaksoja, että olemme olleet tiiviisti töissä keskenämme ja meillä on ollut jotain erimielisyyksiä. Silloin voi kulua useampi viikko niin, että ei huvita edes laittaa viestejä. Mutta kun hätä iskee ja tuntee jäävänsä yksin, aika nopeasti se unohtuu. Sitten vaan ottaa puhelimen käteen ja soittaa toiselle ja kertoo, että nyt tuntuu tältä.
Uuden levyn Styroksi-kappaleessa lauletaan: ”Jo yli kolkyt, mut ei aikuinen vieläkään.” Mitä teidän mielestänne aikuisuus on?
Kaisa: Kai se on jonkinlaista vastuun ottamista. Sitä, että tajuaa olevansa vastuussa muistakin kuin itsestään. Joskus 18-vuotiaana on vastuussa lähinnä itsestään. Kolmekympin jälkeen ei voi olla enää niin itsekäs.
Anna: Miellän aikuisuuden jotenkin niin, että silloin pitäisi olla kaikki langat omissa käsissä. Pitäisi olla asiat hallinnassa eikä tule yli- tai alilyöntejä. Tietenkin myös tajuan, että sellaista tilannetta ei tule koskaan.
Uuden albuminne nimi on Itken jos mua huvittaa. Milloin olette itkeneet viimeksi?
Anna: Eilen, kun katsoin yhtä tv-sarjaa. Se ei ole edes erityisen hyvä, mutta joku siinä kosketti. Itken aika usein. Miellän itseni herkäksi tai ainakin koen hyvin voimakkaita tunteita asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Niitä ovat esimerkiksi tämä työ, perhe ja oikeudenmukaisuus.
Kaisa: Uuden levyn Hapentuhlaaja-kappaleessa on mukana lapsikuoro. Lähetin sen eilen ystävälleni kuultavaksi ja samalla kuuntelin itsekin. Minulla meni pala kurkkuun, kun lapset rupesivat laulamaan laulun lopussa. Yksi syy näiden kappaleiden kirjoittamiseen on, että se on hyvä keino vuodattaa tunteita. Kun en muuten osaa, teen sen musiikin avulla.
Anna Karjalainen, 33
Kitaristi-laulaja yhtyeessä Maustetytöt.
♥
Kaisa Karjalainen, 32
Laulaja-kosketinsoittaja yhtyeessä Maustetytöt.