Maailmanensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla saanut Vastavirta-dokumentti nousi yhdeksi festivaalien vetonauloista. Pispalalaisklubin historiasta ja yhteisöstä kertova noin tunnin mittainen dokumentti myi kaksi esityskertaa loppuun. Tamperelaisen Joona Virtasen ohjaus nähtiin lyhytelokuvafestivaalien erikoisnäytöksenä.

Virtanen kertoo olevansa lämpimästä vastaanotosta otettu. Vaatimattomana hän kiittelee ensimmäisenä elokuvajuhlien järjestäjää kaikesta avusta, mitä he ensikertalaisina saivat.

– Siellä on kuitenkin varmaan satoja elokuvia, ja siitä huolimatta jokaiseen kysymykseen tuli nopeasti vastaus. Oli kyllä Filkkareiden (Tampereen elokuvajuhlien) puolelta ihan ilmiömäistä työtä. Ei voi muuta kuin kiittää.

Itse dokumentista Virtanen on saanut pelkästään kiitosta. Varsinkin Vastavirran-kävijät ovat kertoneet kokeneensa elokuvan omakseen ja tärkeäksi.

– Kommentit ovat olleet yllättävän henkilökohtaisia. Ja totta kai, kun on kuvattu ihmisiä, jotka eivät ole enää keskuudessamme, niin se on monesta ihmisestä tuntunut ehkä sellaiselta jäähyväiseltä.

Seuraavaksi dokumentin tekijöiden tavoitteena on saada elokuva Ylen esitettäväksi. Virtanen kertoo, että neuvottelut Ylen kanssa alkavat huhtikuussa.

– Se on meidän lopputavoite ollut muutenkin koko ajan, Virtanen sanoo.



Vastavirta-dokumentti sai maailmanensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla. Jeffrey Mayeda

Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin 56. kertaa 4.–8. maaliskuuta. Tapahtuma on Pohjoismaiden suurin lyhytelokuvafestivaali.

Festivaalijärjestäjän mukaan useat elokuvajuhlien näytökset myytiin loppuun. Elokuvissa sekä ammattilais- ja yleisötapahtumissa vieraili noin 16 000 ihmistä, ja verkon kautta katsottavissa olevat elokuvat ovat tähän mennessä keränneet yli 3 000 katselukertaa.

Yleisön suosiossa olivat etenkin kilpailunäytökset. Loppuunmyyty oli esimerkiksi kotimaisen kilpailun yleisöpalkinnon voittaneen Anssi Kasitonnin maailman näytös. Sami Sänpäkkilän ohjaama dokumentti kertoo Ars Fennica -palkitusta taiteilija Anssi Heinosesta.

Ennätyssuosioon ylsi myös Tampereen tuomikirkossa esitetty perinteinen maksuton mykkäelokuvanäytös, joka houkutteli paikalle 850 katsojaa. Kirkossa esitettiin saksalainen merkkiteos Tri Caligarin kabinetti urkuri Esa Toivolan säestyksellä.



Mykkäelokuva esitettiin Tampereen tuomikirkossa. Jeffrey Mayeda

Lauantai-illan palkintojenjakotilaisuutta puolestaan seurasi yli 300-päinen yleisö. Grand Prix -palkinnon voitti georgialainen elokuva, Mariam Khatchvanin Inherited Silence.

Yli 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon voitti Jukka Kärkkäisen dokumentti Kappale kauneinta Suomea – The Beauty of Errors. Kärkkäinen sai myös Suomen elokuvasäätiön vuosittain jakaman Risto Jarva -palkinnon.

Pääpalkinnon alle 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa voitti Risto-Pekka Blom kokeellisella dokumentillaan Liian sininen taivas. Genre-elokuville tarkoitetussa Generation XYZ -kilpailussa parhaan genre-elokuvan palkinto myönnettiin Jocelyn Charlesin animaatiolle Dieu est timide.

Festivaalin kilpailuelokuvat ovat katsottavissa verkossa maksullisessa Filmchief-palvelussa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sunnuntaihin 15.3. asti.