Huvilassa & huussissa vieraillaan Päijänteen rannalla.


Christina Waldenin (vas.) ensimmäinen kohde on Katin, Petran ja Panun mökki. Keskellä sarjan uutena juontajana tällä kaudella aloittanut Marja Hintikka. Sanoma
Huvilassa & huussissa aloittaa tänään Nelosella uusi maisemasuunnittelija Christina Walden.
Christinan ensimmäinen kohde sijaitsee Päijänteen rannalla Asikkalassa. Siellä apua kaipaavat mökkeilijät Kati ja Panu sekä heidän aikuinen Petra-tyttärensä. He toivovat mökille arvoistaan sisäänkäyntiä. Alkutilanteessa tontin tulopuoli on päässyt villiintymään.
Huvilan & huussin ammattilaiset eivät ole ainoita, joiden puoleen Kati, Panu ja Petra ovat kääntyneet. Osaa pihasta ollaan jo kunnostamassa, kun kamerat saapuvat paikalle ensimmäisen kerran.
– Nurmikkoprojekti on aloitettu, Panu kertoo tv:ssä.
Nurmikenttä on paikoillaan jo ennen kuin Huvilan & huussin työt pääsevät kunnolla vauhtiin. Sanoma
Christina ottaa tulossa olevan nurmikkokentän huomioon omassa suunnitelmassaan, jotta ympäristöstä tulee yhtenäinen. Pihaurakoitsija Mika Roosiakaan ei haittaa yhtään, että joku toinen on jo ehtinyt aloittaa omat hommansa pihalla.
– Toinen urakoitsija on tehnyt täällä todella ison nurmikko- ja ranta-alueen. Se helpottaa meitä. Meillä on vain pääsisäänkäynnin ja oleskelualueen muutostyö, Mika kiittelee.
Tästä näkymästä halutaan toisenlainen. Sanoma
Sisäänkäynnin yhteyteen nousee muun muassa suuri kasvihuone. Lisäksi maahan asennetaan laattoja. Kati kiinnittää niihin huomiota.
– Suorakulmainen laatta vähän ensin hämmensi, kun tulimme pihaan. Mikä tämä on? Kati kertoo kameroille ajatelleensa.
Katilla ei ollut mitään alkuperäistä kulkua vastaan, mutta hän pitää uudesta ratkaisustakin.
– Sehän on äärettömän hieno tähän kokonaisuuteen. Se selkeyttää ja on siisti. Kaikin puolin supervalinta, hän kehuu.
Pihalaatat kiinnittävät heti Katin huomion. Sanoma
Omistajat toivovat sisääntuloon ryhdikkyyttä. Sanoma
Vanha terassi saa laajennusosan. Sanoma
Hyötyviljelyyn toivotaan lisää mahdollisuuksia. Sanoma
Vanhan ruokailupaikan kohdalle tulee oleskelutila. Uusi ruokapöytä kurkistaa talon takaa markiisin alta. Sanoma
Näkymä mökiltä tulosuuntaan ennen remonttia. Sanoma
Näkymä mökiltä tulosuuntaan remontin jälkeen. Sanoma
Alkutilanne ei miellytä mökkiläisiä. Sanoma
Muutos otetaan hyvillä mielin vastaan. Sanoma
Huvila & huussi tänään Nelosella kello 20.00 & Ruudussa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.