Elokuva-alan arvostetuimmat palkinnot eli Oscarit jaettiin Yhdysvaltain Hollywoodissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa. Palkittujen elokuvien lisäksi puheenaiheeksi nousevat vuosi toisensa jälkeen Oscar-gaalaan osallistuvien näyttävät puvut.
Tänä vuonna muodissa näyttivät olevan halkiot ja laahukset, sillä niitä nähtiin monien yllä punaisella matolla.
Irlantilainen näyttelijä Jessie Buckley sai parhaan naispääosan Oscarin roolistaan elokuvassa Hamnet. Buckleyn yllä oli puku, jossa kirkkaanpunaisen yläosan ja vaaleanpunaisen hameosan kontrasti loi mielenkiintoisen vaikutelman. PATRICK T. FALLON / AFP
ANGELA WEISS / AFP
Yhdysvaltalainen näyttelijä-laulaja Zendaya ja näyttelijä Robert Pattinson. Zendaya edusti ruskeassa mekossa, jossa oli epäsymmetrinen pääntie. PATRICK T. FALLON / AFP
Paul Thomas Anderson ja Sara Murphy saivat parhaan elokuvan palkinnon One Battle After Another -elokuvasta. Lavalla oli mukana myös elokuvan tekemiseen osallistuneita näyttelijöitä ja muuta henkilöstöä. PATRICK T. FALLON / AFP
Kiinalais-yhdysvaltalainen näyttelijätär Li Jun Li säväytti punaisessa laahusmekossaan. VALERIE MACON / AFP
Melissa McCarthy (vasemmalla), Rose Byrne, Kristen Wiig, Maya Rudolph ja Ellie Kemper. KEVIN WINTER / AFP
Yhdysvaltain elokuva-akatemian toimitusjohtaja Lynette Howell Taylor piti puheen vaaleanpunaisessa asussa. KEVIN WINTER / AFP
Ruotsalainen säveltäjä Ludwig Göransson sai parhaan musiikin Oscarin Sinners-elokuvasta. Göranssonin yllä nähtiin ruskeasävyinen puku. PATRICK T. FALLON / AFP
Menestyksekäs ohjaaja Steven Spielberg saapui Oscar-juhliin lapsenlapsensa Eve Gaviganin seurassa. Gaviganin vaaleansinisessä mekossa oli hillitty laahus. ANGELA WEISS / AFP
Alzbeta Karaskova, yhydysvaltalainen dokumenttikuvaaja David Borenstein, Helle Faber ja Pavel Talankin (edessä) poseerasivat parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon kanssa. He saivat sen elokuvasta Mr. Nobody Against Putin. VALERIE MACON / AFP
Eteläkorealainen laulaja-näyttelijä Rei Ami, eteläkorealainen laulaja Ejae ja yhdysvaltalainen laulaja Audrey Nuna esiintyivät Oscar-gaalassa. PATRICK T. FALLON / AFP
Rei Ami, Ejae ja Audrey Nuna. KEVIN WINTER / AFP
Näyttelijä Demi Mooren tummaa eleganssia. PATRICK T. FALLON &/ AFP
Priyanka Chopra Jonas ja Javier Bardem astelivat lavalle tyylikkäästi valkoisessa ja ruskeassa. Bardemin puvun rintamuksessa oli sodanvastainen teksti. KEVIN WINTER / AFP
Näyttelijä ja ohjaaja Ed Harris valitsi valkoisen puvun. VALERIE MACON / AFP
Laulaja Ejae sai parhaan laulun Oscarin KPop Demon Hunters -elokuvassa kuullusta Golden-kappaleesta. Ejaen asussa oli kultaisia koristeita valkoisella taustalla. Laulaja oli silminnähden liikuttunut palkinnosta. PATRICK T. FALLON / AFP
Musta on aina varma valinta. Kathy Bates (vasemmalla), Annette Bening, John Cusack ja Daphne Zuniga. KEVIN WINTER / AFP
Nicole Kidman, Emma Stone, Dave Macary,Demi Moore, Jason Weinberg, Kate Hudson ja Danny Fujikawa ottivat yhteiskuvan. RICHARD HARBAUGH / AFP
Myös yhdysvaltalaisnäyttelijättären Teyana Taylorin asussa oli laahus. ANGELA WEISS / AFP
Näyttelijä Delroy Lindon asun väriläiskä oli hänen sininen huivinsa. FREDERIC J. BROWN / AFP
Kiinalainen ohjaaja Chloe Zhao asteli punaiselle matolle mustassa hunnussa. ANGELA WEISS / AFP
Näyttelijä Leonardo DiCaprion asuvalinta oli klassinen. ANGELA WEISS / AFP
Alana Haimin mustassa mekossa halkio täydensi V-mallista pääntietä. MIKE COPPOLA / AFP
Näyttelijä Nicole Kidmanin asussa oli söpöjä röyhelöitä. VALERIE MACON / AFP
Laahusmuotia laulajatar Gracie Abramsin yllä. ANGELA WEISS / AFP
Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon on voittanut odotetusti Amy Madigan kauhuelokuvasta Weapons. Hänen jakussaan oli kullansävyisiä yksityiskohtia. PATRICK T. FALLON / AFP
Näyttelijä Chase Infiniti punaisella matolla vaaleanpunaisessa laahusmekossa. ANGELA WEISS / AFP
Renate Reinsve luotti punaiseen mekkoon, jonka leikkaus on geometrinen. MIKE COPPOLA / AFP
Danielle Brooksin vaaleassa mekossa oli myös syvä halkio sivussa. MIKE COPPOLA / AFP
Elle Fanning säteili punaisella matolla. ARTURO HOLMES / AFP
Liikemies Kevin O’Leary puki kaulakorun, jossa oli koripalloilijoiden Michael Jordanin ja Kobe Bryantin nimikirjoitukset. ANGELA WEISS / AFP






























