Ostaja aikoo kunnostaa rakennuksen. Tavoitteena on varmistaa, että talo säilyy kaupunkilaisten ja yhdistysten käytössä.

Orimattilan Jymylinna, eli vaalea matala puinen rakennus, jossa on vihreä katto, paljon ikkunoita kahdessa tasossa ja katettu pääsisäänkäynti.

Avaa kuvien katselu

Orimattila on yrittänyt myydä Jymylinnaa jo pitkään. Tällä kertaa saatu tarjous oli riittävän korkea. Kuva: Orimattilan kaupunki

Orimattilan kaupunki on hyväksynyt Jymylinnasta huutokaupassa saadun tarjouksen. Elinvoimajohtaja Sara Vilanderin päätöksellä kaupunki myy Jymylinnan 38 000 eurolla korkeimman tarjouksen jättäneelle Toivo Neuvoselle.

Kaupunki sai huutokaupassa määräaikaan mennessä 19 tarjousta kolmelta eri tarjoajalta.

Toivo Neuvonen halusi varmistua, että kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus säilyy kaupunkilaisten ilona.

Rakennus vaatii suuren remontin, joten ensimmäiseksi se on tarkoitus kunnostaa. Sen tarkemmin hän ei vielä suunnitelmista halua puhua, sillä kauppa ei ole vielä varmistunut.

– Sitten kun päätös on lainvoimainen, alkaa tapahtua, Neuvonen sanoo.

Orimattilan kaupungille jätettiin vuoden 2025 marraskuussa aloite, jossa vaadittiin Jymylinnan säilyttämistä Orimattilan kaupungin omistuksessa. Aloitteessa todettiin, että rakennus on merkittävä osa Orimattilan kulttuuri- sekä rakennusperintöä, ja sillä on huomattava arvo paikallisille.

Elinvoimajohtaja edellyttikin Neuvoselta selvitystä rakennuksen tulevasta käyttötarkoituksesta. Viranhaltijapäätöksestä selviää, että Neuvosen tarkoituksena on remontoida Jymylinna, jotta erilaiset paikalliset toimijat voivat edelleen käyttää sitä.

Tavoitteena on perustaa yhdistys, jolle rakennus vuokrataan ja joka huolehtii talon toiminnasta.