Yhteistoiminta­neuvottelut koskevat kaupungin koko henkilöstöä. Kaupunki tavoittelee 1,5 miljoonan euron pysyviä säästöjä.

Äänekosken kaupungintalon julkisivu.

Avaa kuvien katselu

Äänekosken kaupungintalo kesällä 2025. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Äänekosken kaupunginhallitus on päättänyt aloittaa kaupungin koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Kaupungilla on noin 700 työntekijää.

Kaupungin tiedotteen mukaan neuvottelujen tavoitteena on organisoida toiminta uudelleen. Kaupunki tavoittelee vuositasolla 1,5 miljoonan euron pysyviä säästöjä.

Neuvottelujen tuloksena jopa 40 virkaa tai tehtävää saattaa lakata vuoden 2029 loppuun mennessä. Vähennykset pyritään tekemään ensisijaisesti eläkejärjestelyin tai tarjoamalla lakkautetun tehtävän tilalle muita soveltuvia tehtäviä.

Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina 16. maaliskuuta.

Neuvottelut eivät kohdistu Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen henkilöstöön.

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen arvioi viime viikolla, että neuvottelut alkavat maalis–toukokuussa.

Äänekoski sijaitsee noin 50 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Video on julkaistu alun perin kesällä 2025.

Video: Jarkko Riikonen / Yle