Oscar-gaalan juontanut koomikko Conan O’Brien sivalsi juonnossaan suoratoistopalvelu Netflixin toimitusjohtaja Ted Sarandosia.

– Netflixin toimitusjohtaja Ted Sarandos on täällä, ja se on jännittävää! Tämä on hänen ensimmäinen kertansa teatterissa! O’Brien sanoi.

Gaala järjestettiin Dolby Theatressa Los Angelesissa.

– Tästä kaikki siis puhuvat. Miksi he ovat kaikki yhdessä nauttimassa? Heidän pitäisi olla kotona yksinään, jotta voisin kaupallistaa tämän, O’Brien esitti Sarandosin ajattelevan.

Sarandos ei näyttänyt ottavan vitsailusta pahakseen, vaan kameran kuvatessa häntä hän nauroi ja taputti.

Katso video tapahtuneesta alta.

Kommentillaan O’Brien viittaa todennäköisesti Netflixin toimintamalliin, jossa se tuottaa elokuvia suoraan omaan palveluunsa eikä ensin levitä elokuvia elokuvateattereissa.



Netflixin toimitusjohtaja Ted Sarandos osallistui gaalaan puolisonsa, entisen Yhdysvaltain Bahaman-suurlähettilään Nicole Avantin kanssa. Nykyisin Avant on myös tuottaja. EPA/RYAN SUN/AOP

Oscar-gaala järjestettiin 98. kerran maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa.