Oulu|Tekoälykuvien nähdään olevan ristiriidassa kaupungin tavoitteiden kanssa.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Oulun kaupungin verkkosivuilla käytetyt tekoälykuvat ovat herättäneet keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Viestintäjohtaja Harriet Urposen mukaan tekoälykuvia käytetään kärkihankkeiden viestinnässä, mutta se ei ole yleinen linja.
Oulun kaupunki käyttää viestinnässään silti ensisijaisesti valokuvaajien ottamia kuvia.
Oulun kaupungin verkkosivuilla näkösällä olevat tekoälykuvat ovat herättäneet ihmettelyä sosiaalisessa mediassa.
Kuvissa esiintyy muun muassa lapsia. Yksi iloitsee katsomossa, toinen sukeltaa ja kolmas istuu veneessä.
Oulun kaupungin viestintäjohtaja Harriet Urponen vahvistaa, että tekoälyllä tehtyjä kuvia käytetään Oulun kaupungin kärkihankkeiden viestinnässä. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi elämysareena ja Oulun vesiliikuntakeskus.
”Mikään yleinen linja tämä ei ole”, Urponen sanoo.
Tekoälykuvat on hänen mukaansa julkaistu Oulun kaupungin verkkosivuilla noin kaksi vuotta sitten.
Oulun kaupunki käyttää viestinnässään ensisijaisesti valokuvaajien ottamia kuvia, Urponen sanoo. Kaupungin viestinnän kuvapankissa on hänen mukaansa runsaasti myös valokuvaajien ottamia kuvia.
Tekoälykuvia ei silti olla korvaamassa valokuvaajien ottamilla kuvilla, Urponen sanoo.
Sosiaalisessa mediassa tekoälykuvien ja ja Oulun kaupungin tavoitteiden koetaan olevan ristiriidassa keskenään.
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kaupunki lupaa sivustollaan, että alueelle tulee enemmän luovien alojen työpaikkoja.
Urposen mukaan tekoälykuvien käyttäminen kärkihankkeiden viestinnässä ei ole kaupungin strategisten tavoitteiden vastaista.
Hänen mielestään on kuitenkin hyvä, että tekoälyn luomista kuvista puhutaan.
”On tosi hyvä ajankohta käydä keskustelua kuvien käytöstä. Oulua pidetään teknologiakaupunkia, joten hyvä käydä keskustelua täällä.”
Oulun kaupunki on kommentoinut kuvista noussutta keskustelua myös Facebook-julkaisussa. Tekoälyn tekemien kuvien käyttöä perustellaan muun muassa seuraavasti:
”Mikäli markkinointikuvissa käytettäisiin aitoja malleja, voisi syntyä tilanne, jossa ihmiset kuvissa eivät enää vastaisi todellisuutta silloin, kun hankkeet valmistuvat.”
Julkaisussa sanotaan, että tekoälykuvien käytössä ei ole kyse siitä, että ammattivalokuvaajien työtä väheksyttäisiin.