HIFK:hon keskittyvässä Stadin kirkkaat valot -juttusarjassa Jatkoajan toimittajat Veikko Nurminen ja Sami Iilomo käyvät läpi runkosarjaa sekä kääntävät katseens kohti pudotuspelejä.
Iilomo: Se olisi taas yksi runkosarja paketissa. Kauteen lähdettäessä tietyt puutteet joukkueen rakennuksessa olivat jo tiedossa, joten aivan kirkkaimmille sijoille HIFK:ta ei ennakoitu missään vaiheessa. Ei, vaikka penkin taakse oli vaihtunut Olli Jokinen. Loppusijoitus sarjataulukossa oli kymmenes.
Mitä runkosarjasta jäi päällimmäisenä mieleen?
Nurminen: Juuri päättyneestä runkosarjasta saisi laadukkaan kirjan aikaiseksi! Kausi alkoi vakuuttavalla Jukurit-voitolla, mutta sen jälkeen alkoi pitkä alamäki.
Suurin syy oli tietenkin järjetön loukkaantumistilanne. Esimerkiksi syksyn otteluissa HIFK:n ykkössentterinä nähtiin myöhemmin keväällä Mestis-seura Kiekko-Pojissa nelossentteriksi ajautunut Santeri Hartikainen. Syksyn kriisin huipentuma oli tietenkin 1–8-tappio KooKoolle.
Kokoonpano oli oikeasti niin ala-arvoinen lukuisissa otteluissa, että kukaan valmentaja ei siitä kurasta olisi taikonut yhtään mitään. Jokinen apureineen sai kuitenkin kurssin käännettyä ja siitä on nostettava hattu ilmaan. Joukkueen peli-ilme on juuri nyt raikas, minkä lisäksi avauspelaaminen on parempaa kuin se oli esimerkiksi ikinä Ville Peltosen aikana.
Runkosarjan loppu oli suorastaan ilotulitusta. Peli oli laadukasta, minkä lisäksi yksilöt saivat runsaasti onnistumisia. Erityisesti Sebastian Repo sekä Lassi Vanhatalo toivat lisäenergiaa koko seurayhteisöön.
Iilomo: Pahimman kokoonpanovajeen hetkillä jo kesäkaudella aloitettu mantra sisäisestä kasvusta sai lähes tragikoomiset piirteet, mutta jälkikäteen katsottuna HIFK:sta nousi kuin nousikin uusia pelaajia Liiga-kartoille. Esimerkkinä voinee mainita vaikkapa Anttoni Urosen, jonka loputon hymy ja energia tarttuvat katsomon yläriveille asti.
Nousukiito kohti runkosarjan loppua ei saa kuitenkaan hämätä. Kausi kokonaisuutena oli monella tasolla alisuorittamista. Loukkaantumistilanne toki tarjoaa mahtavan kilven, jonka taakse olisi mahdollista piilottaa muut ongelmat, mutta HIFK:n kannalta oleellista olisi kohdata virheet rehellisesti ja suoraselkäisesti.
Pudotuspelit häämöttävät jo nurkan takana, mitä ajatuksia herättää KalPa vastustajana?
Nurminen: KalPan pelillinen identiteetti on ainakin omissa papereissani sarjan kirkkain. Läpi 2000-luvun KalPa on tullut tunnetuksi vauhtijoukkueena, mutta erityisesti viime vuosien aikana kuopiolaisten pelaamiseen on tullut myös fyysisyyttä. Enää pelkät mikkihiiret eivät luistele pitkin kulmia!
On mielenkiintoista nähdä, missä kunnossa on KalPa-tähti Teemu Hartikainen. Hän kärsi runkosarjan lopussa loukkaantumisista. Kunnossa ollessaan hän pystyy olemaan etenkin maalinedustoilla HIFK:lle todellinen mörkö.
Iilomo: Eikä Hartikainen ole ainoa loukkaantumisista runkosarjan loppuhetkillä kärsinyt KalPa-pelaaja. Hartikaisen pelikuntoakin merkittävämpi tarina on maalin suulla. Stefanos Lekkas loukkaantui siirtorajan jo sulkeuduttua, ja katseet kääntyvätkin nuoren Talyn Boykon suuntaan. Boyko ei ole koko kaudella vakuuttanut, eikä taso kääntynyt Lekkasin poissaolon myötä ainakaan varsinaiseen nousuun.
Isossa kuvassa tämän kauden HIFK ei vaikuta joukkueelta, jonka tekeminen muuttuu merkittävästi vastustajan mukaan. Toki KalPasta on varmuudella kaivettu mahdollisia iskun paikkoja, mutta Jokisen joukot etenevät pääosin oman suunnitelmansa mukaan.
Kummallakaan joukkueella maalivahtipeli ei ole vahvin osa-alue. Vastaavasti kummallakin on valtavasti hyökkäyspään osaamista, joten pudotuspeleille epätyypillisesti ennustan ennemmin maalintekokilpailuja kuin tarkkaa ja tiivistä kyttäämistä.
Onko HIFK:n oma peli jo niin kovassa vireessä, että on varaa katsella jo kevättä pidemmälle?
Nurminen: HIFK:n kohdalla ei ole ikinä varaa katsoa liikaa pidemmälle. Syksyn taaperrus ja jatkuva sekasorto kokoonpanossa aiheuttavat sen, että HIFK lähtee kuitenkin isolta takamatkalta kevään pudotuspeleihin. HIFK:n pitää jatkaa nöyrää pelaamista ja katsoa, mihin se johtaa. Aihetta ylimielisyyteen ei ole ollut 15 vuoteen.
Iilomo: Tässähän ollaan hyvin lähellä sitä 2000-luvun HIFK:n ydintä. Viittä vaille luovuttamishetkellä tapahtuu jotakin, vire kääntyy nousuun ja samaa käyrää pitkin kulkee myös kannattajien usko. Nyt on Jokisen HIFK:n aika kirjoittaa tarina loppuun.
Matkalla kohti mestaruutta, ketkä nousevat esiin? Ketkä ovat jo kevään korvilla näyttäneet olevansa nälkäisiä ja valmiita, ja entä keneltä puolestaan on syytä odottaa nähtyä enemmän?
Nurminen: Repo! Ihanaa nähdä tämä mies Stadissa. Jäätävän vahva kaksinkamppailija, ja laukaus on tehnyt tuhoisaa jälkeä viime aikoina. Pääsee myös tunnetusti vastustajien ihon alle.
En olisi uskonut syksyllä sanovani tätä, mutta mitä ihmettä on tapahtunut Ilari Melartille? Hän on ollut suorastaan vakuuttava runkosarjan loppuhetkillä. Viimeisessä Pelicans-ottelussa Melart paistoi oikein silmään, kun kolossimainen ex-tappelija toi kiekon jalalla omista vastustajan päätyyn.
Vielä syksyllä ja alkutalvesta Melartin luistelu oli perin vaatimatonta. Ehkä Jokisen kuuluisa luisteluvaade on imeytynyt myös kokeneeseen sotaratsuun. KalPa-sarjassa testataan Melartin hermokontrollia.
Iilomo: Nostit jo aiemmin kaksi nimeä esiin: Repo ja Vanhatalo. Nostan uudelleen vielä Vanhatalon. Täytyy rehellisesti tunnustaa, etten ladannut suuria odotuksia kolossimaisen hyökkääjän ympärille, mutta Jokinen tiesi, mistä puhui hankinnan varmistuttua. Eihän se Vanhatalon pelaaminen varsinaisesti hivele silmiä, mutta yllättävän usein mies on ehtinyt oikeaan aikaan ja paikkaan.
Pelaaja, jolle fanit asettavat todennäköisesti jopa kovimmat paineet, on Jori Lehterä. Konkarisentteri aloitti viime kauden lähennellen historiallisen kovaa pistetahtia, mutta hiipui kauden edetessä. Pudotuspeleissä jättimäistä vastuuta läpi kauden kantanut Lehterä oli vain varjo alkukaudesta.
Tätä kautta häiritsi pitkä poissaolo, minkä jälkeen paluu rytmiin on ottanut aikaa. Lehterällä on edelleen osaamista, jota ei kukaan pysty korvaamaan. Kuinka se valjastetaan joukkueen käyttöön, on toinen asia. Minä uskon sentterin olevan yksi kulmapaloista joukkueen lähtiessä kohti kevään koitoksia.